Nokian uudistaminen on valtava urakka

23022010685_n8 Nokian saneeraaminen iskukuntoon on jumalaton urakka. Muutoksia on pakko tehdä useilla rintamilla. Tuotevalikoiman karsiminen on hurja projekti. Symbianin siivittäminen älypuhelinalustaksi voi osoittautua mahdottomaksi tehtäväksi. Käyttöjärjestelmän vaihtamista vasta harjoitellaan.

Verkkoliiketoiminnassa on valtavasti väkeä. Nokiasta on kehittynyt monialayritys, jonka ainut uutinen on suuruus. OVI-palvelu nitisee ja natisee.

Melkein kaikki, mihin Nokia on viime vuosina ryhtynyt on mennyt pieleen tai jäänyt puolivalmiiksi. Pitäisikö firma pilkkoa pienempiin osiin, että innovointi lähtisi uudelleen käyntiin?

Mistä löytyy johtaja, joka ehtii romuttaa vanhaa, tehdä tulosta vanhanaikaisella tuotepaletilla, kehittää iskukykyistä käyttöjärjestelmää tulevaisuuden verkkopuhelimiin, innovoida taskuun ja polevelle sopivia tietokoneita. Lisäksi pitäisi tehdä megadiilejä medioiden ja operaattoreiden kanssa.

Näitten hurjien muutosten pitäsi tapahtua samalla, kun muut ovat jo kierroksen tai pari edellä. Joku tiikerihyppy olisi nyt paikallaan. Löytyykö miljoonalaatikosta, joku projekti, joka auttasi suuren harppauksen tekemiseen? Vai tuleeko Nokiasta taskukameroiden valmistaja?

9 Kommentare zu „Nokian uudistaminen on valtava urakka

  1. Viestistäsi saa käsityksen, että mielestäsi Nokiassa jokin on vialla. Kvartaalin tai muutamankin pitäisi voida myös imagollisesti kestää. Enkä suoraan sanoen muista milloin edellisen kerran Nokia antoi tulosvaroituksen. Mutta varmasti kyse on nyt enemmästä. Ja tekniikalla siinä on äärimmäisen pieni merkitys?

    Nokian osaaminen perustuu insinööritaitoon ja logistiikkaan. Ehkä kävi niin, että kännyköiden yleistyessä myös kuluttajan „arvot“ tulivat huomioitua paremmin kuin kilpailijoilla, erityisesti design. Kun mahdollisuus viestiä puettiin miellyttävään ulkoasuun ja huokealla hinnalla Nokia nousi uskomattomiin sfääreihin. Ja varmasti oli merkitystä myös sillä, että aivan sattumalta oli olemassa dream-team, joka onnistui. Sattumalta.

    Nyt Nokia on instituutio, markkinoiden suuri yksittäinen, joka vain odottaa noutajaa.

    http://hakki47.blogit.kauppalehti.fi/blog/9815/nokia-nokia-nokia

  2. Nokia hyödynsi 1990-luvulla Pohjoismaista GSM-standardia ja loi maailmanlaajuisen menestyksen. Nokia on perinteinen kännykkävalmistaja, mutta valtavirta vie kohti taskutetokoneita. iPad on jatkoa tälle kehitykselle. Symbian ei pysy leikissä mukana. Tuotepalettiin kuulunee vieläkin toistasataa mallia. Applella on pari. Googlen Android syö Nokian uskottavuutta entisestään. Nokia tolkutti pitkään, että sillä on maailman johtava brändi, mutta ei pelkällä logolla pitkälle pötkitä. Firma on myynyt markkinajohtajuuttaan taviksille ja suomalaisiin on uponnut „suuruus“. Nokia on teknologisesti muita jäljessä. Palvelubisneksessä ote lipsuu: OVI ei avaudu käyttäjille kankeutensa takia.

    Nokia löysi 1990-luvulla kultasunonen, mutta sitten se juuttui peruskännyköiden valmistajaksi. Applen leimaaminen vitsiksi oli osa torjuntastrategiaa. Täälläkin Applea vähäteltiin systemaattisesti. No nyt kelkka on kääntynyt. Apple joutuu kamppailemaan Google vastaan, joka tuli Androidilla kentän poikki hurjalla vauhdilla. Nokia on ylipainoinen ja painonvartijat jättivät Suomen.

    Jos Nokialla olisi jotain takataskussa, olisimme kuulleet sitä. Nyt tähtäin on 2011 puolivälissä eli vuoden päästä Symbian 4 ehkä nostaa Nokian näitten muitten nykytasolle, mutta miten kaukana ne muuto ovat silloin?

    Pohdin Nokian saneeraamista. Ei ole helppo tehtävä, vaikka johtoon valittaisin jumalasta seuraava. Vedä nyt kivirekeä ja uudista firmaa samanaikaisesti. Nokia Siemens Networks on myös painolastina.

    Miten teet isosta ketterän ja joustavan? Joku Karvinen tarvitaan kirvesmieheksi ja teknologiajohtajuuteen yritys voin nousta 5-10 vuoden kuluttua, jos saneeraus onnistuu ja sitä insinööritaitoa löytyy.

    Jälkeenjääneisyyden historialliset juuret ovat 2000-luvun alusta alkaen. Wapista alkoi alamäki. Sen jälkeen ei oikeastaan ole tullut mitään omaehtoista uutta. Nokia oli kauan johtava kännyfirma, sitten se muuttui lypsylehmäksi. Nyt sillä on utaretulehdus.

    Toivotaan niin. Mutta W-taantumaan lienee parasta varautua.

  3. Kun niinkään ymmärrä tekniikkaa, lähestyn „metafyysiseltä kantilta“ asiaa.

    Nokian nykyisen toimitusjohtajan OPK:n „loiste“ karisi uran alkumetreillä laatutakin salakuljetukseen. Se mursi miehen „henkisen ryhdin“ laajan ja rellisen yleisön silnmissä ja ajatuklsissa. Asian olisi voinut unohtaa, jos Nokialla olisi mennyt hyvin.

    Sen jälkeen ongelma on ollut Mr. Ollila. Hän ajoi kuin käärmettä Kallasvuota tj-putkeen. Se oli virhe. Nokian verbaalisesti virkeämmät johtajat kärsivät meidän sijoittajien mukana OPK:n esiintymistä seuratessa. Myötähäpeää! Se on nakertanut uskottavuutta.

    Ollilan ja OPK:n ystävyys on tuhonnut loput. Noin suuren yhtiön hallituksen puheenjohtajan olisi oltava puolueeton (ja mieluusti päätoiminen) ja valvottava osakkeen omistajan sekä yhtiön etuja. Nyt hän vaalii ja yrittää korjata „omaa TJ:n valinta virhettään“ sekä OPK asemaa. Hän yksinkertaiseti ei kykenen tekemään tarvittavaa johtopäätöstä Nokian tj: vaihtamiseksi. Tässä on tulos.

  4. Aspirantti, toimarilla on isossa firmassa suuri merkitys, mutta Nokian ongelmat ovat rakenteellisia. Sillä on Ollilan ajoilta periytynyt hirveä tuotesalkku, Symbian on vanhentunut, firmalla on läskiä vyötäröllä, ns. insinööritaito keskittyy valmistukseen ja logistiikkaan. Amerikkalaiset toivat peliin älykännykät ja palvelut. Ensin Apple tuli takavasemmalta ja otti vähättelystä huolimatta johtajan roolin. Sitten iski Google Androidillaan ja Nokia läähättä monta kierrosta perässä. Tässä ei dopingit eivätkä konstit auta. Nokia ei joko osaa tai ymmärrä ostaa oikeata osaamista. Navteq-hankinnan viisautta en osaa arvioida, mutta hirveän summan ne siitä maksoi. OVI-palveluun ei ole tullut tolkkua, vaikka aikaa on ollut vuosia. Nokia tarvitsee uutta osaamista, mutta mistä hiivatista se löytyy? Ehkä Intiasssa on jotain kehitteillä? Suomalaiset ja brittijohtajat ovat juuttuneet Symbianiin. Amerikassa Nokialla ei ole riittävästi voimaa. Eurooppa on liian pirstaleinen Internet-rintamalla. Kyllä se on vaikeassa rakosessa. Ainutlaatuisia ideoita tarvitaan. Uskon, että nokialaiset tietävät ongelmansa: siksi viivytystaistelu jatkuu. Liejusta irrottautuminen on äärettömän vaikea tehtävä. Auttaisiko Nokian pilkkominen? Ajautuuko se vähitellen jonkun muun omistukseen? Tarvitaanko sitä enää? Tuotantopalveluja saa Foxconnilta. Nokia on strategisesti tuuliajolla. Ja tarkoitan nyt koko huimaa organisaatiota. Johtajat voivat vain haukotella, kun peräsin on poikki ja propellit eivät pyöri (propellipäiden ongelma on suurin).

  5. Mikä tätä yhtiön ohjausta riivaa, eikö voitaisi tunnustaa että hallituksen ohjaus on mennyt pieleen, eikö pitäisi laittaa yhtiön rakenteet tarkastelun alaiseksi ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Tässä on muustakin kysymys kuin muutaman henkilön hiekkalaatikosta.

  6. Karikolla, tuohon minulla on vähän keinoja, kun en omista osakkeen osaketta Nokiasta, mutta joku viisas totesi, että ongelmana on omistuksen hajanaisuus. Firmasta ei löydy omistajaisäntää ja siksi valta on hallituksella ja johdolla. Kukaan ei aidosti lyö nyrkkiä pöytään, että nyt vauhtia propelleihin. Ehkä siellä on aidosti uskottu, ettei Applen prosenttiosuus ole mikään merkittävä tekijä. Se sai touhuta rauhassa monta vuotta ja nyt totuus paljastuu. Onko edes patenttiriidoista apua?

  7. Hei, täytyy ihan kommentoida kirjoittajan kommenttia. Juuri noin se on, tuo tekniikka puoli. Taitaa se olla sulla hanskassa.
    Kuten jo kirjoitin, itselle riittää puhelin kameratta ja muitta vermeittä. Sellaisia ei taida enää saada. Vakavasti ajatellen, juuri tuo muutos pelkän „raudan“ valmistajasta sisällön ja muiden „maaemojen ja andronoidien“ sekä Ovien kanssa sählääväksi yhtiöksi ei onnistunut Nokialta. Juuri kun mukaan tuli muut vermeet kuin pelkkä puhelin muut kiihdyttivät ohi.
    Tämä on pelkkää vakavaa mutua, mutta kyllä noilla henkilövalinnoilla ja nimenomaan TJ:n valinnalla on ollut merkitystä. „Seitsemäs aistini“ sanoo, että johtajien henkilösuhteissa on jotain mätää, jännitystä.
    Nykyiseltä TJ:ltä puutuu kyky innostaa, on jotenkin lukossa. En tuota sanoi, ellei Nokia TJ:n palkka mielestäni edellyttäisi parempaa osaamista, enkä tarkoita, että yhtiö alamäki tai menestys olisi vain hänen hanskassaan, mutta yksinkertaisesti tuolla palkalla on pystyttävä parempaan esiintymiseen.
    Omistan Nokiaa. Kuten nim. merkki Karikolla kirjoittaa toisaalla: „Tässä on muustakin kysymys kuin muutaman henkilön hiekkalaatikosta.“
    Silti yritän ja uskonkin vielä … annan aikaa pari vuotta, en enempää.

  8. aspirantti, kyllä firma on kokonaisuudessaan pari kierrosta muista jäljessä ja lönköttää tummassa puvussa ja kravatti kiristäen t-paitaporukoiden perässä. Suomalainen osaaminen on mantra, joka uppoaa kansaan, mutta tietoyhteiskuntana olemme rutkasti muita jäljessä. Nokia yritti kaikkea: digiteevee, digiradito, Lex Nokia ja ties mitä. Suomalaiset päättäjät olivat niin retkussa, että hyväksyivät kaiken, mitä Keilaniemestä kerrottiin. Kekkosen jälkeisestä ajasta selvittiin. Nyt ois aika selvitä tästä „vahvasta markasta“ (Koivisto-viittaus). Suomi elää välillä metsästä ja joskus valheista. Johtajat on pantava seinää vastaan ja heiltä on vaadittava tuloksia. Sen verran ne kuitenkin tienaavat, mutta eihän näin tapahdu. Muistanet, miten pankit vedättivitä pienosakkeenomistajia. Nyt kotimaista liikepankkia ei enää ole. Nokia todellisuuden nieleminen on vaikea pala. Toivon, että se nousee, mutta horistonttina on mielessäni viidesät kymmeneen vuoteen. Kilpailijat eivät ole maitovelliä, joten haaste on hurja. Näköpiirissä ei ole riittävän valovoimasta johtajaa.

  9. Seuraava joka ohittaa Nokinan markkina arvossa taitaa olla lankasaksifirma Sonera, no urakoitsijat hoitavat saksimisen ja sitten kannattavuus nousee.
    Matkaa on muuten enää kolmisen miljardia, joko ennen juhannusta?

Hinterlasse eine Antwort zu Aspirantti Antwort abbrechen