Kun öljyn hinta pomppaa 600 taalaan

Venäläisen Gaspromin johtaja ennustaja ennusti hiljattain, että tynnyrin hinta nousee 250 dollariin. Tänään Kauppalehti kirjoittaa tyrmistyttävästä 600 dollarin tynnyrihinnasta.

„Öljyn tuottajamaiden järjestön OPECin johtaja Chakib Khelil varoittaa, että mikäli poliittinen kriisi Iranissa johtaa öljyn tuotannon pysäyttämiseen, öljyn hinta nousee jopa 400 dollariin tynnyriltä“, kertoo Kauppalehti.

Myrskyisän porauslauttakuvan alla KL kertoo asiasta näin.

„Lähi-idän jännitteet vauhdittivat tänään maanantaina raakaöljyn hinnannousua maailmanmarkkinoilla. Pohjanmeren Brent-laadun tynnyrihinta nousi uuteen ennätykseen 143,53 dollariin.

Aikaisemmin Deutsche Bankin analyytikot ovat väittäneet, että öljyn hinnan kynnyksenä on 200 dollaria tynnyriltä, jonka jälkeen maailman talous joutuu subprime-kriisiä pahempaan tilaan.

Viime torstaina Khelil sanoi, että öljyhinta saattaa ampaista 150–170 dollariin tynnyriltä jo tänä kesänä. Johtajan mukaan USA:n dollarin heikkeneminen euroa vastaan 1-2 prosentilla lisää kahdeksan dollaria öljyn tynnyrihintaan. Khelil väittää, että korkean öljyhinnan syy piileskelee heikossa dollarissa.“

Johan pomppas!

Jos 600 dollaria tynnyriltä toteutuu, olemme aivan uudenlaisessa todellisuudessa. Globalisaation käsikirjoitus menee totaalisesti uusiksi.

Kauanko meillä on aikaa sopeutumiseen?

Öljyn tynnyrihinnan moninkertaistuminen saattaa tapahtua suit sait sukkelaan ja silloin katsotaan, millaisilla bisnesideoilla maailmantalous porskuttaa eteenpäin.

  • Siirtyykö kaupanteko nettiin?
  • Siirrymmekö laajasti puulämmitykseen?
  • Tiivistämmekö asumista?
  • Miten asuminen muuttuu?
  • Miten autoilu muuttuu?
  • Miten matkailu muuttuu?
  • Miten kaupankäynti muuttuu?

Onko halvan energian aikakausi lopultakin nurkan takana? Miten hyvin olemme sopeutuneet muutokseen?

En keksi viisaita vastauksia, mutta kysymyksiä syntyy sitäkin enemmän.

Monday, June 30, 2008

How Biotouch Started and Oil Price $ 600 prediction!

There were rumors today that a barrel of oil might jump to 600 dollars per barrel.

A few weeks ago a Gazprom executive predicted that the oil price might climb to $ 250 per barrel.

But $ 600 per barrel means the real beginning of a bio-based economy.

Biotouch is a conceptual approach with tools and ideas for better handling of the post-oil-period. But changes might happen very soon.

The current news are scaring. How well are we prepared? Read this blog about oil-price!

Advertisements

Puujalosteille oikea hinta ruikutuksen tillalle!

Puutullit tulevat. Venäjä haluaa niiden avulla kannustaa suomalaisia ja muita panostamaan venäläisen metsäteollisuuden kehittämiseen ja rakentamiseen. Pelissä on myös WTO-jäsenyys. Kaikkia ovia ei vielä ole läimäytetty kiinni, mutta Halosellakaan ei ole uutta kerrottavaa, kun hän palaa Suomeen.

Puun jalostaminen ja hyödyntäminen edellyttää uutta otetta. Nythän sellutehtaat hyödyntävät noin puolet kuituina ja muusta tehdään energiaa. Pitäisikö nimenomaan tätä yksinkertaista sadan vuoden takaista rakennetta muuttaa? Puussa on ainesta kehittyneempien jatkojalosteiden tekemiseen. Oikealla loppumyyntihinnalla puusta ei tule pulaa.

Sama pätee sahatavaraan: lautaa, kakkosnelosta ja höylätavaraa on tehdään entistä suuremmissa yksiköissä, tehokkaammin ja tehokkaammin, mutta tulokset eivät parane.
Mekaanisen metsäteollisuuden pitää lähteä liikkeelle uudenlaisista lopputuotteista, joista saa markkinoilla nykyistä korkeamman hinnan. Esimerkkejä korkeatuottoisista lopputuotteista löytyy, mutta olemmeko edelleen liiaksi sidoksissa menneisyyden kaavoihin, että saha on saha ja sillä siisti.

Yritämme menestyä puolijaloisteiden valmistajina. Sadan vuoden harjoittelun jälkeen voisimme keskittyä jalostusasteen radikaaliin nostamiseen.

Vaihtoehdot bulkkiviennille saattavat löytyä yli sadan vuoden takaisella toimintamallilla.

Houkuttelemme maahamme ulkomaalaisia puualan osaajia, jotka tuovat tullessaan uusia näkökulmia jatkojalostuksen kehittämiseen. Gutzeit, Serlachius ja lukuisat muut puunjalostuksemme perustajat tulivat muualta. Kaukaa tulevilla saattaisi olla uutta annettavaa.

  • Ruotsalainen Ikea on jalostanut puusta toisenlaisen bisneksen
  • Ideaparkkiemme kehittäjät voisivat tutkailla, miksi emme ole pystyneet samaan

Tutkimuslaitoksissamme tehdään arvokasta tutkimustyötä, mutta uusien konseptien käytäntöön viemisen esteenä ovat monen yrittäjä mielestä metsäjätit, jotka eivät halua innovaattoreita tonteilleen halpoja hintoja tärvelemään. Suuryritysten edunvalvonta ja innovaatioiden jalkauttaminen ei välttämättä kulje samoja ratoja toisiaan tukien ja taluttaen.

  • Mitä Sitra tekee?
  • Mitä Tekes?
  • Mitä TE-keskukset?
  • Mitä VTT?

Yhteistyö Venäjän kanssa tarjoaa mahdollisuuden perinteistä jalostustoiminnan siirtämiseksi rajan toiselle puolelle, koska siellä raaka-aineesta ei ole pulaa ja tulliton hankintahintakaan ei ole perustuotannon esteenä.

Venäjän metsäteollisuuden kehittäminen avaa markkinoita myös konepajateollisuudellemme. Olemme tässäkin asiassa juuttuneet vanhakantaiseen vastakkainasetteluun. Jos tehtaat siirtyvät meiltä muualla, saamme tilalle puhtaat kalavedet ja voimme rakentaa raharikkaille lomakeitaita.

Meitä kiukuttaa, kun suurvalta ei taivu puutullikiistassa toiveisiimme. Ehkä meidän kannattaisi kuunnella suuren ja potentiaalisen asiakkaan ja kumppanin puheita tarkemmin.
Ajattelun uudistamista tässä kaivataan. Tehtaiden siirtäminen kuulostaa omituiselta ratkaisulta, mutta on koneita irrotettu aikaisemminkin ja viety vaikkapa Kajaanista Kiinaan.

Venäjän metsäteollisuuden investoinnit ovat olleet jäissä 80-luvun alusta lähtien. Sahojen, sellutehtaiden, paperikoneiden ja talotehtaiden modernisoinnissa on tarjolla työtä, joka työllistäisi tuhansia suomalaisia.

Teollinen rakennemuutos saattaisi houkutella konepajayrittäjiä Itä-Suomeen myös rajojemme ulkopuolelta. Ei meidän tarvitse takertua vanhaan ja taantuvaan, voimme yhtä hyvin keskittyä uuden luomiseen.

Metsäteollisuuden kriisi saattaa tuoda tullessaan paljon sellaista, joka nyt uinuu tutkimuslaitoksissa ja pienissä verstaissa parempien aikojen toivossa. Tietullirahoja ei kannat tuhlata vanhentuneen puujalan korjaamiseen. Luodaan uusi puu-Suomi: tehtävä ei ole mahdoton. Kehityspanosten uudelleensuuntaamista tässä tarvitaan.

Metsäteollisuus r.y. ajaa tietenkin omiensa etua. Tarvitaan pienten ja orastavien läpimurtojen edunvalvontaa. Ei Suomi tule kaatumaan, jos energiaintensiivisen metsäteollisuus muuttuu innovatiivisemmaksi ja kehittää korkeatuottoisempia vientituotteita.

Uskon, että KL lukijoiden joukossa on asiantuntijoita ja yrittäjiä, jotka tietävät, mitä bulkkituotantokriisin jälkeen pitää tehdä. Muutoksen merkkejä on ilmassa. Monissa verstaissa odotellaan mahdollisuuksien ikkunoiden avautumista.

Puun parasta arvoa eivät Helsingin kauppatorin laidalla puluja syöttävät metsäherrat välttämättä ymmärrä. Heidän toimeksiantajia ovat ulkomaalaiset sijoitusrahastot. Puualan osaajat ovat edelleen Kehittyvien Maakuntien Suomessa.

Tarvitsemme arvojen vallankumouksen. Puuta on opittava ymmärtämään nykyistä syvällisemmin. Mennään metsään. Mennään venäjälle. Rakennetaan vaurautta uudelta pohjalta. Osaamista on, teknologia on tarjolla, mutta nykyisillä arvorakenteilla muutosta ei saada käyntiin.

Olemme haukkuneet väärää puuta ja räkyttäneet väärään suuntaan. Puun pilkkahintapolitiikan tilalle tarvitaan puun arvostajia, jotka tekevät tästä aidosti vihreän kullan maan. Ratkaisut ovat edelleen suomalaisten käsissä. Kyllä täällä puuta on ja hyvällä politiikalla veli venäläinen motivoituu win-win yhteistyöhön.

Yritän hahmottaa käsikirjoitusta uusiin arvoihin pohjautuvalle „vihreän kullan maan“ kehitysprojektille.  Oikeanlaisella respetiikalla pystymme tekemään jotain aivan muuta lähes arvottomaksi mollatusta puusta.

Paljonko ensiharvennuksesta jää metsän myyjälle käteen?

Onko halpa puu kehno raaka-aine?

Kuutio raakapuuta maksanee 30 – 60 euroa. Vertaan hintoja viinakaupan tuotteisiin. Viskipullosta ja kolmen litran viinipötikän saa samalla hinnalla.Nykyinen tuotantorakenne edellyttää käytännössä sitä, että puun kantohintaa pitäisi höylätä olemattomiin, vasta sen jälkeen teollisuudelle jää riittävästi rahaa koneiden, korkojen, palkkojen ja töppäysten maksamiseen; osakkeenomistajia unohtamatta.

  • Ruotsissa sahatukki maksaa siis (600/9,41)* x 0,88 = 56 €/kuutio kuorellisena
  • Metsälehden mukaan vuoden ensimmäisellä viikolla 2008 suomessa maksettiin n. 60€ hintaa.
  • Lähde: Metsälehti / Päivystäjä, 16.1.2008 21:11:30

„Raakapuun hinta on markkina-arvioiden mukaan noussut alkukesästä nimellisesti ja reaalisesti ennätyksellisen korkeaksi,“ kirjoitti STT 4.7.2007, 14:37.

Mutta pitäisikö meidän tuottaa „arvottomasta“ raaka-aineesta jotain muuta, jos paperin ja kartongin tekeminen ei enää lyö leiville?

Puu on oivallinen rakennusaine. Nyt rakentamisessa käytetään paljon myös muuta kuin puuta.

Onko koko arvoketjussa jokin pielessä, kun puuta kuljetetaan ympäri maailmaa, rahaa kuluu kuljettamisessa ja välikäsien voitelussa, mutta sadan vuoden kasvulle ei anneta suurtakaan arvoa.

Öljyn hinnan moninkertaistumista ja puun kallistumista ei ole verrattu toisiinsa. Jopa ruoan kallistumiselle riittää ymmärtäjiä, mutta puun kallistuminen mielletään meillä suuren katastrofin synnyttäjäksi. Kaiken pahan alku on venäläisten puutulleilla, jotka nousevat vuoden 2009 alussa 50 euroon per kuutio.

Esiinnymme venäläisen puun omistajina. Venäjän valtio haluaa puusta korkeamman hinnan. Pelätään, että hintapaine hiipuu rajan yli myös suomalaisten metsänomistajien keskuuteen. Entä jos tämä tervehdyttääkin banaanivaltiomme tuotantorakennetta?

„Puuta hakattiin toukokuussa 2008 3,5 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on lähes viidenneksen vähemmän kuin vuosi sitten, mutta kahdeksan prosenttia enemmän kuin edeltävän kymmenvuotiskauden toukokuissa keskimäärin,“ kertoo Metsäntutkimuslaitos.

Ehkä tämän odotettavissa olevan bulkkimassatuotantokatastrofin jälkeen löydetään puun käytölle uusia tuotantomalleja ja ansaintalogiikoita.

  1. Tuotantorakenteen uudistaminen
  2. Uuden arvoketjun rakentaminen
  3. Puun hyvistä ominaisuuksista otettava enemmän irti
  4. Puusta voi tehdä paljon muuta
  5. Biojalostamoissa voidaan tuottaa muuta kuin etanolia ja biodieseliä
  6. Puu uuteen arvoon uudella osaamisella ja tieteellisemmällä otteella
  7. Osaamista on, mutta olemme nykyisen tuotantorakenteen panttivankeja

Todistamme vain metsäteollisuutemme kipeää muutosta. Eivät metsät meillä eivätkä muualla arvottomiksi muutu. Uusien metsäyhtiöiden pääkonttoreita pitää vain siirtää Helsingin kauppatorin laidalta takaisin juurille.

Puun uusien käyttömuotojen kehittäjät eivät löydy Helsingin kravattiherrojen joukosta. Tulevaisuuden puutyöntekijän täytyy tutkia arvokasta materiaalia ja sen sovelluksia syntysijoilla.

Näin tehtiin sata vuotta sitten, kun metsäteollisuuttamme ryhdyttiin rakentamaan. Puun uusia sovelluksia ei keksitä pörsseissä eikä piireissä. Tarvitsemme tuhansia uusia puualan yrittäjiä, joilla ei ole peukalo keskellä kämmentä.

Puutulleista Tietulleihin

Rakas naapuri, myy meille naapurisovun merkeissä halpaa raaka-ainetta (edes koivua) ikimuistoisen nautintaoikeuden merkeissä, että rahansa Pohjois-Amerikassa hukannut firmamme pysyy pystyssä.

Puutullit astuvat todennäköisesti voimaan vuoden 2008 alussa, jollei Halosen ensimmäinen tapaaminen Medvedevin kanssa tuota ihmeratkaisua.

Kehäkettu Väyrysen ajatukset tietulleista venäläisrekoille lämmittää kansalaisten mieliä hetken, mutta Venäjällä on takataskussa puutullejakin vahvempi kortti: energia!
Energiariippuvuutemme on raakapuun tuontia suurempi uhka.

Kunnallisvaaleihin mennessä metsäyhtiöt lyövät poliitikkojen purtavaksi suuren tehtävän. Itä-Suomessa tehtaita lopetetaan ja koneita pannaan rasvaan. Metsäteollisuuden työllisyyteen tulee tuhansien rekkojen kokoinen aukko.

Puutulleista puhutaan „kohtalon kysymyksenä“ ja poliitikot ovat nyt yhtenä kuorona liikkeellä. Presidentti Halosella on huomenna näytön paikka. Tämän jälkeen metsäyhtiöiden johtokunnan kokoontuvat lähettääkseen kesäterveisiä tehdaspaikkakunnille.

Väyrysen nyrkki pöytään innovaatio: „Valtio maksaa metsäyhtiöiden tappiot.“

Plasmalaajennettua hiihtämistä Vuokatissa

Sotkamon Vuokatissa hiihtämistä ja urheilua on tutkittu pitkään ja perusteellisesti verisoluja myöden. Viime aikoina ei ole puhuttu Vuokatin alppimajasta, jossa simuloitiin muutakin kuin korkean paikan kammoa. Ehkä majalla vain peiteltiin paljon verisempiä jälkiä.

Kari Pekka Kyrön mielestä 90-luvulla hiihdettiin veren maku suussa. Mutta ilmeisesti ohjelmien juuret ulottuvat 80-luvulle. Jo silloin „veriarvot“ olivat urheiluvalmennuksen erityisen mielenkiinnon kohteena.

Miksi huippuhiihtäjien „täyttä verenkuvaa“ piti tutkia ja analysoida päivittäin? Miksi matikaiskan matkassa kulki laboratoriohoitaja? Miksi veren kuvasta oltiin kiinnostuneita aamusta iltaan asti?

Kulttuuriministeri Isohookanan aikaista Vuokatin urheilututkimuksen tukeakin kannattaisi tonkia. Vuokatin urheiluopistosta saattaa löytyä toinenkin pitkä hiihtoputki, jonka tunnelin päässä näkyy hiukan valoa.

Urheiluopiston rehtorit tietävät varmaan enemmän kuin mitä nyt tekee mieli muistella. Hiihtovaikuttajat ovat uusien paljastusten edessä kovin hiljaisia. Verimanipulaatiosta tiedettiin paljon.

Verisoluja mitattiin päivittäin 80-luvulta alkaen ja nyt on vielä tämä immunologisen passin kehittäminen ja muukin farmakologinen yhteistyö venäläisten kanssa.

Suomea hiihdetään uudelleen maailmankartalle korkeilla hemoglobiiniarvoilla.

  • Epoillaanko?
  • Peitelläänkö plasmanlaajentajilla?

Vuoden 2001 jälkeen hiihtäminen on Jari Piiraisen mukaan ollut puhdasta.

Nurmikonleikkuu ja kansantalous

Tulimme eilen kello 23:30 Sotkamoon, jossa valoa riitti niin, että nukkumaan tuli mentyä vasta kello 03.15.

Aamulla alkoivat tutut askareet. Olen ahertanut nurmikon kimpussa nelisen tuntia ja vielä riittää tekemistä. Illalla tulee väkeä eri puolilta maailmaa ja kaiken pitäisi olla valmista kello viiteen mennessä.

Rannassa on paljon tekemistä, kun rantakeittiön ympäristöä muunnellaan, että kaikki mahtuvat ruokailemaan ja turisemaan.

Odotamme hienoja ilmoja, mutta säätiedotus lupaa sadetta. Sade siirtää toiminnat sisätilaan.

Nämä samat rutiinit toistuvat useita kertoja vuodessa ja mietin hyötyä kansantalouden näkökulmasta.

Työtä tehdään monen henkilön voimalla. Yllättävintä tässä on, että hikiset hommat eivät kenenkään mieltä masenna, vaikka jokainen tietää laittavansa paikkoja kuntoon ruokapalkalla.

Ihme ettei kotityötä veroteta pelkän hauskuuden takia. Kuvitelkaa, jos esimerkiksi tämän juhannuksen työpanos ostettaisiin palveluina ja maksaisimme siitä täyden hinnan, sossut ja alvit päälle niin tämäkin juhannussavotta työllistäisi neljä ihmistä. Eikä tämä tähän lopu. Tekemistä on koko ajan. Tällä konseptilla pystyisimme täystyöllistämään koko kansan.

Jospa Kehittyvien Maakuntien Suomi sponsoroisi!

Kun tällä ollaan vain osa-aikaisesti (pätkittäin 3-4 kuukautta vuodessa), on työtä tullessa ja lähtiessä yllin kyllin. Jokainen Jatahoviin tuleva tekee usein 10-12 tunnin työpäivää viihtymisen varmistamiseksi. Lopputuloksena on, että useimmiten kaikki paikat ovat parhaimmassa kunnossa, kun pakkaamme auton ja lähdemme ajelemaan kohti etelää. Syksyllä luovutamme suuren osan marjasadosta naapureille, jos omissa pakastimissa ei ole tilaa.

Mikä motivoi ihmistä irrationaalisiin tekoihin? Miksi kodin, uskonnon ja isänmaan hyväksi tehdään paljon pyyteetöntä työtä? Miksi yritykset eivät ole oivaltaneet, konsultit ja johdon kehittäjät hoksanneet, että tietyissä tilanteissa ihminen luovuttaa ilomielin työpanoksensa ilmaiseksi ja on vielä lopputuloksesta lapsellisen tyytyväinen.

Teemme tätä toki itsellemme, mutta samalla naapureille ja vieraille. Miljoonat muut ihmiset tekevät samoin. Tätä voisi kutsua sosiaalisen mediaympäristön ja reaalitalouden ilmaismalliksi. Aherramme kuin muurahaiset nurisematta yhteisön ja yhteisen hyväksi.

Kahvit on juotu, juhannusblogi kirjoitettu, palaan pihalle töihin.

Hauskaa Juhannusta!

Kun Puujalka Murtuu!

Pääministeri Vanhanen tietää, miten syvällä metsäteollisuus ui. Hän ennakoi Joensuussa, että Suomen kansan suhtautuminen Venäjään viilenee, jos puutullit toteutuvat. Eilen hän kertoi keskustelleensa suurten metsäpomojen kanssa erikseen, että tehtaiden lopettamisten sijasta tulisi van pitkiä seisokkeja.

Heikosti ovat maan asiat, kun venäläiset vedetään YYA-hengessä mukaan puujalan korjaustalkoisiin. Seuraavaksi syyttävä sormi osoitetaan suomalaisten asvalttimetsänomistajien suuntaan, jotka eivät hoida metsiään ja luovuta ensiharvennuksia metsäyhtiöille plus miinus nollasummalla.

Suomalaisilla sahoilla ei ole tukkipulaa. Kohta integraateissa hiotaan tukeista paperia ja keitetään selluksi, kun sahoilla ei ole varaa tukkisuman käsittelyyn, joka johtuu siitä, että kotimaan päätehakkuiden raaka-ainevirta poikkeaa Venäjältä tuotavasta.

Stora Enson metsien ja energialaitosten myynnillä rahoitettiin Amerikan-seikkailua, jonka tuloksena firma voi vielä huonommin kuin Championista luopunut UPM. Onneksi molemmat eivät onnistuneet saattamaan itseään yhtä tukalaan asemaan.

Vielä uskotaan, että UPM ja Stora Enso pysyvät firmoina pystyssä, vaikka yksiköitä suljetaan. M-Realista ehkä ei olla yhtä varmoja; sen verran veitsenterällä mennään.

Eilen uutisissa eräs analyytikko arvioi: „Ehkä Suomessa ei enää pystytä tulevaisuudessa tuottamaan paperia ja kartonkia kannattavasti“.

Tuo kuulostaa jo melkein tuomiopäivän julistukselta. Tuon lausunnon alle mahtuu melkoinen määrä huippuunsa viritettyä kapasiteettia Kaakkois-Suomessa.

Tähän asti tehdaspaikkakunnat ovat selvinneet kapasiteetin leikkauksista suhteellisen hyvin. Uutta työtä on löytynyt. Mutta tulevasta „ryssäyksestä“ emme pääse kaupan palveluja lisäämällä.

Suomi elää metsästä, veitsi kurkulla, hammasta kiristellen, itku kurkussa. Karvonen on antanut metsäteollisuuden hädälle kasvot. Mies oli kärsivän näköinen tehtävään tullessa. Jos ilme siitä vielä pahenee, tulee se tarttumaan tuhansiin muihinkin suomalaisiin.

Eilen puhuin innovaatioista, jotka elävät ja syntyvät keskuudessamme. Kohta niitä kaivataan metsäteollisuuteen. Monen mielestä ne tulevat liian myöhään. Puujalkamme remontista tulee pitkäkestoinen tehtävä. Projektin läpimenoajaksi veikkaisin 5 – 10 vuotta.

Sellupohjainen biodiesel on juonninmoinen bisnes vuonna 2020, jos Nesteen lupaukseen luopua ruokaketjun hyödyntämisestä luotetaan. „Kauas pilvet karkaa“ tunnelmissa metsäteollisuuskunnissa joudutaan elämään. Ensin oli uho, vuorossa melkoinen täystuho, jäljelle jää verta vuotava, kyynelehtivä ruho.

Voihan Venäjä! Strategiset virheet on tehty metsäyhtiöiden kabineteissa ja kamareissa, mutta voimmehan yrittää naapurista syntipukkia. Soneran tapauksessa saksalaiset kauppasivat meille autobahnien rikastamaa ilmaa, ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat vieneet meiltä pankit. Kohta lähtee tietoviisas TietoEnator muille maille, tuntemattomille.

Metsään perustuvan osaamisemme olemme onnistuneet ryssimään omilla toimilla. Amerikkalaiset antoivat Stora Ensolle strategisen johtamisen alkeiskurssin (myy kalliilla ja osta halvalla takaisin) ja venäläiset tajusivat, että mehtäherroilla on uutuuttaan hohtavia tehtaita, joihin ei löydy tikkuja omasta takaa.

Puutullit olisivat yhtä tyhjän kanssa, jos meillä ei olisi pohjolassa liikaa kapasiteettia.

Oli vähällä unohtua. Hauskaa Juhannusta!

PS: Lähdemme tästä muutaman tunnin päästä ajelemaan Kotkan, ja Kaakkois-Suomen kautta kohti Sotkamoa. Yritämme loitsuilla ja maagisilla tempuilla lepytellä rajaseudun tunnelmia. Jospa Medvedev-setä kuuntelee meitä tai haloskaa. Toivotaan parasta, pelätään pahinta, mutta tärkeintä lyhyellä aikavälillä on pysyä venheessä sepalus kiinni ja kyläkauppiaan virtuaalikossupullo halkopinon rakosessa piilossa.