Watergate Vihti

„Minua ei tarvitse neuvoa,“ toteaa tuohtunut „pääministeri“. Eiköhän tämä ala olemaan paketissa.

Uusista vaaleista puhutaan. Pystykorvien ja puudeleiden tilalle tarvitaan rehtiä miehiä ja naisia. Nyt tarvitaan „luottamuspääoman palauttava vaalivoitto!“

Pyydän anteeksi, loukkaan tekstissäni viattomia   luontokappaleita. Luotan pystykorvan lahjomattomuuteen. Puudelit ovat sylissä pidettäviä pieni lemmikkieläimiä.

Olemme siirtyneet uuteen aikaan. Tämä „turha joukko“ on tehtävänsä tehnyt ja nyt on aika paljastaa hyviä uutisia: Uudet vaalit nopealla aikataululla!

Watergate tiesi lähtöä Nixonille. Suomi tarvitsee samanlaisen puhdistuksen. Katsotaan, löytyykö maastamme vielä kansanedustajia, joita ei tarvitse kuljettaa „talutusnuorassa“.
En halua kokea myötähäpeää eduskunnan takia.

Advertisements

Tulos. Varoitus. Lopputulos!

Talouslehdet ja rahaviisaat eri puolilta maailmaa kertovat, että alas tullaan ja kriisit saavat uusia nimikkeitä.

  1. Amerikan asuntomarkkinoiden subprime.
  2. Supbrime -kuvioihin sotkeutuneet pankit vaikeuksiin.
  3. Rahoituskriisi, öljykriisi, ruokakriisi, vesikriisi.
  4. Silti Suomessa kaikki hyvin.
  5. Muutama metsäalan yritys pantiin talvella koipussiin.
  6. Meillä ongelmia yritettiin selittää Venäjän puutulleilla.
  7. Kotoista vetoapua haettiin dollarin heikosta kurssista ja öljyn hinnasta.
  8. Vieläkään suomalaiset poliitikot eivät ole menettäneet uskoaan pakettipelloille rakennettaviin kauppakeskuksiin

Kirjoitan tällä kertaa Sotkamosta. Saavuimme eilen illalla tänne todistamaan toisen kevään tuloa. Maailmalta tulevat uutiset eivät kuitenkaan ole yhtä aurinkoisia.

Amerikasta ei kuulu hyvää. Wall-Street pelkää „tulosvaroituksia“. Autot eivät mene kaupaksi, General Motors muistelee vuotta 1982. Demokraatit jatkavat esivaalejaan, ja hajottavat puolueensa McCainin hyväksi. Marsluotaimessa on sähkövika. Dollarin arvon nousua saadaan odottaa pitkään. Bushin presidenttikauden jälkien siivoamiseen tarvitaan idearikkaita naisia ja miehiä.

Amerikkalaisten onneksi Bagdadissa on nyt hiukan rauhallisempaa. Raharikas Soros arvioi eilen, että öljykupla puhkeaa ja tynnyrin hinta laskee. Metrossa nukkuja kirjoittaa kivoja raportteja Amerikasta. Pitäisikö meidän sittenkin antaa „Second Life“ Sukarille: Minäkin ostaisin Canonin järjestelmäkameran $150.

Kiinan maanjärjestykset ja muut Kaakkois-Aasian murhenäytelmät synkistävät maailman kuvaa entisestään.

Ongelmia kasautuu kotimaahankin. Nokian osakkeita saisi nyt halvalla. Kakkosesta ei tullut vuorineuvosta. Sukari ei taida saada ympäristölupaa nakkikioski rakentamiseksi Vihtiin. Politiikan puudeleita voi näillä näkymin ostaa entistä halvemmalla seuraavissa vaaleissa, koska „kauppakeskus joka maantienristeykseen“ -puolueen rahoitusta tuskin jatketaan.

  1. Vihreät eivät hyväksy Vapon kaavailemaa ekoturvedieseliä
  2. Myös meillä asuntojen myyntihinnat ovat pidentyneet
  3. Suomalaisen pystykorvan hinta on noussut 1500 eurosta jopa kolminkertaiseksi
  4. Oman poliitikon saa kohta pystykorvan hinnalla

Elämän alamäen raportoinnista huolimatta täällä on hienot kelit. Panemme potut peltoon ja ryytimaan kuntoon, ettei ruoan hinnannousun takia tarvitse lopettaa kotimaisen ruoan syöntiä.

Ideapark, Itäkeskus ja Vihti

Poikkesin viime viikolla sekä Ideaparkissa että Itäkeskuksessa. Tiistaina hain tietokoneeseen tarpeellisen lisälaitteen Itäkeskuksesta ja torstaina vuorossa oli neljänkymmenen minuutin pikavisiitti Lempäälään Ideaparkissa. Ehdin kiertää alakerran ja poiketa muutamassa myymälässä.

Viipymä oli molemmissa kaupoissa saman pituinen. Itäkeskus on vuosien mittaan tullut tutummaksi, koska käymme siellä aika ajoin ostoksille. Se on sijainniltaan sopivampi paluumatkalla Helsingistä Loviisaan. Ideaparkissa kävin nyt toistamiseen. Pidempään tutustumiseen ei ollut aikaa. Ensimmäisellä kerralla oli kiire kokoukseen Helsingissä ja haaviin jäi vain tankki täyteen bensa-asemalta ja pikakävely sisätiloissa. Torstaina oli puolestaan kiire lentokentälle.

Itäkeskus lienee Suomen suurin kauppakeskus. Se valmistui sopivasti Suomen syvimpään lamaan ja se sai kritiikkiä suuruudenhulluudesta. Vihdin Ideaparkista pitäisi tulla puolitoista kertaa Lempäälää suurempi ja hankkeella on vahvoja puolustajia. Asuntoministeri Jan Vapaavuori on profiloitunut Vihdin kauppakylän vastustajaksi

„Vihtiin suunnitellaan jättimäistä Ideaparkia, jossa kävisi vuosittain 10 miljoonaa ihmistä. Liikkeitä tulisi 200 ja koko hanke maksaisi 200 miljoonaa euroa“, kertoo Helsingin Sanomat 7.5.2008.

Liikemies Sukarin mielestä Vihti on sijaintipaikkana oivallinen.

Vapaavuori tyrmää Vihdin Ideaparkin „yhdyskuntarakennetta hajottavana ja ilmastopoliittisesti kestämättömänä, koska kauppakeskukseen pääsisi vain autolla“. Ministeri Jan Vapaavuoren mukaan Vihti onkin poikkeuksellisen huono paikka: kauppakeskusten pitäisi sijaita mieluummin Helsingissä tai pääkaupunkiseudun aluekeskuksissa.

„Tilanne on juuri päinvastoin“, Sukari vastaa.

„Tämä on Suomen paras paikka Ideaparkille.“

Toivo Sukarin mielestä Espoosta tai Helsingistä ei löydy viidenkymmenen hehtaarin tonttia, joten hankkeet joudutaan viemään maaseudulle.

„Vastakkainasettelun aika“ ei ole ohi. Vihdin Ideapark jakaa mielipiteitä hallituspuolueiden sisällä. Jan Vapaavuorella ei ole näkemyksilleen sataprosenttista kannatusta Kokoomuksen sisälläkään. Oppositiossa olevat Demarit nauravat partaansa, ja hallituksessa viihtyvät Vihreät tukevat tietenkin viherpipertäjäksi kääntynyttä asuntoministeriä sataprosenttisesti.

Päätöksentekoprosessista tulee monimutkainen, koska peliä ei suinkaan ole puhallettu poikki. Nelosen uutiskanava arvioi: „Vihdissä uskotaan Ideaparkin tuloon arvostelusta huolimatta.“ [Päivitetty 3.5.2008 21:05]

Nelosen mukaan „Vihdin kunnanjohtaja Petri Härkönen uskoo vakaasti Suomen suurimman kauppakeskuksen syntymiseen Nummelaan, vaikka asuntoministeri Jan Vapaavuori on ilmoittanut vastustavansa hanketta“.

„Kyllä tulevaisuus on se, että myös kehysalueella täytyy olla työpaikkoja ja liike-elämän palveluita, koska kehysalue kasvaa kuitenkin erittäin voimakkaasti, sanoi Härkönen Nelosen uutisille“, kunnanjohtaja Petri Härkönen tilittää.

Sen jälkeen taivas repesi, kun Toivo Sukarin ja Kyösti Kakkosen vaaliavustukset poliitikoille sekä liiketoimintojen laajennukset putkahtivat julkisuuteen. Periaatteen mies Matti Vanhanen ehti jo puolustamaan Vihdin parkin rakentamista omassa blogissaan.

Nyt en ota kantaa Vihdin ideaparkin puolesta tai vastaan, vaikka Hangossa syntynyt äitini oli aikoinaan evakossa Vihdissä. Vihdin Ideaparkista pitäisi tulla Itäkeskusta suurempi eli tavoitteena on Suomen suurin kauppakeskus.

Tampereelta on mielestäni lyhyempi matka Lempäälään kuin Helsingistä Vihtiin, joten ostosmatkoihin kulutetaan Helsingistä Vihtiin kauppareissulla bensaa tai dieseliä entistä enemmän.

Vaikka alueella asuisi valkoselkätikkoja ja harvinaisia sammakoita, sekään ei vaikuta mielipiteeseeni. Ajattelen kuitenkin lämmöllä sotaveteraania, jonka omakotitalo joutuisi kauhakuormaajan ruoaksi, jos hanke toteutuu.

Vihdin Ideaparkista saattaa kehittyä suomalaisen demokratian uudistumisen symboli. Vaalirahoituksen „taulukaupat“ ja „kannatusyhdistykset“ tulevat tämän jälkeen entistä tarkempaan syyniin. Poliitikot oikealta vasemmalle joutuvat selvittämään „kenen lauluja laulavat“ ja „kenen kädestä syövät“.

Jälkiviisaasti ajattelen nyt, miten huonosti liikemiehet ja poliitikot ovat hoitaneet julkisuussuhteitaan. Kummatkaan eivät ole tiettävästi tehneet mitään lainvastaista. Tai oikeastaan, poliitikot eivät ole ilmoittaneet yli 1700 euron yrityslahjoituksia asianmukaisesti. Linnaan he eivät kuitenkaan rikkomuksistaan joudu. Olisihan siinä ilkkumista, jos neljällekymmenelle edustajalle „häkki heilahtaisi“. Suuri osa hallituksestakin johtaisi maata „kaltereiden takaa“.

Onneksi poliitikot säätivät itselleen sopivan lain. Laiton toiminta ei ole „rangaistava teko“. Poliitikot toimivat samalla harmaalla alueella kuin taiteilija, joka käyttää teoksessaan „lapsipornoa“.

Instituutioiden valta murenee, demokratian vahtikoirat, lehdistö, bloggaajat ja kansalaisjournalistit eivät jatkossa jätä kiveäkään kääntämättä. „Moraalinen enemmistö“ (moral majority) nostaa päätään. Otamme tässäkin mallia amerikkalaisilta. Suomalainen poliittinen suhmurointi ja selän takana junaileminen saavat väistyä, kuten pakettipellot ja mustikkamaat kauppakeskusten tieltä.

Suomi muuttuu, urbanisoituu, poliitikot ja liikemiehet verkottuvat, rahalla ostetaan ääniä ja vaikutusvaltaa, nuhteeton sinivalkoinen Suomi-neito nöyrtyy ja on valmis „palvelemaan rahasta“ paremman palveluyhteiskunnan synnyttämiseksi.

Olemme siirtymässä sosiaalitanttojen ja -setien hyysäämästä hyvinvointiyhteiskunnasta julkikaupalliseksi, punaisten,vihreitten ja sinisten lyhtyjen palveluyhteiskunnaksi. Sellun pilaamisen tilalle tulee t-paitakasojen selaaminen; elämän sisältö ja onni löytyy kulutuksen temppeleistä ja halpahallista.

Mikä on demareiden uuden puheenjohtajan vastaus tälle kehitykselle? Miten SAK jatkossa rahoittaa omia poikia ja naisiaan, jos tehtaat suljetaan ja duunia on tarjolla pieninä pätkinä kaupan kassalla tai trukin kuljettajana kulutuksen riemuliiterissä? Onko duunareilla silloin enää varaa maksaa jäsenmaksuja?

Ehkä vastakkaisasettelun aika on sittenkin ohi. Politiikan, moraalin, etiikan ja muun hömpän tilalle tulee „vahva euro“. Voimme edelleen tehdä valintoja, koska kolikolla on kaksi puolta: „kruuna“ tai „klaava“.

Tankki Täyteen 70 euroa!

Ajelin eilen autolla 901 kilometriä. Matkanteko imaisi puolitoista tankillista 95 oktaanista bensaa.

Normaalisti ajelen edes takaisin Helsinkiin, jolloin bensan korkeaa hintaa ei huomaa samalla tavalla.

Karkean laskelman mukaan edestakaisin matkan kustannukset olivat menoveden osalta 100 euroa eli „kuusisataa mummon markkaa“

Iso kustannuserä neljän tunnin neuvottelusta. Onneksi meitä oli kuitenkin kaksi henkilöä, joten kustannukset puolittuvat bensojen osalta 50 euroon per henkilö.

Asia oli tärkeä, teemana bioenergia, lämmön ja sähkön yhteistuotannon teknisten vaihtoehtojen tarkastelu. Sivusimme bioetanolin valmistusta perunankuorista. Ydinjuttuna oli hajautetun energiantuotannon lisääminen.

EU:n teollisuuskomissaari Günther Verheugen Puutulleista

Kauppalehden artikkelissa teollisuuskomissaari Günther Verheugen läksyttää suomalaisia ja ruotsalaisia puun tuojia vanhakantaisista asenteista.

„Venäjää kohdellaan kuin kehitysmaata“, kun ajatuksena on, että halpa raaka-aine jalostetaan täällä (Ruotsissa ja Suomessa) ja viedään „takaisin Venäjälle“ täydellä hinnalla.

Suomalaiset ja ruotsalaiset eivät hyväksyisi miljoonien raakapuutonnien rahtaamista pohjolan metsistä Keski-Eurooppaan jalostettavaksi.

Ennen Neuvostoliiton romahtamista tarrauduimme viimeiseen asti sikäläiseen talousjärjestelmän tarjoamiin vientimahdollisuuksiin. Nyt haluaisimme jatkaa kommunismin romahtamisen jälkeistä aikaa tästä ikuisuuteen.

Raaka-aineiden suurimittainen tuonti käynnistyi 80-luvun lopulla ja metsäjättimme oppivat käyttämään halpaa puuta. Halvan puun tulokset tärveltiin taitavasti muissa operaatioissa.
Silloin, kun Venäjän puuportit aukenivat, näytettiin nyrpeää naamaa suomalaisille metsänomistajille. „Pitäkää kalikkanne, nyt sitä saa (raakapuuta) rajan toiselta puolelta, eikä kiskurihintoja tarvitse maksaa.“

Nyt ollaan vaihteeksi mielin kielin Suomen suuntaan ja poliitikotkin on valjastettu mielialojen kääntämiseen. On kansallinen velvollisuus myydä viimeisetkin kukuntapuut metsäteollisuutemme pelastamiseksi, koska „muuten tulee työttömiä“.
Olisiko tässä jotain opittavaa asiakassuhteiden hoitamisen eettisyydestä ja pitkäjänteisyydestä?

Metsäteollisuutemme on ryntäillyt paremman huomisen toivossa, takki auki, tukka hulmuten ja rahamassi kourassa, moneen suuntaan.

Metsäteollisuus on pitkäjänteistä toimintaa

Puu kasvaa sata vuotta, tehtaita ei voi viskellä sinne tänne sattumanvaraisesti. Nyt kalliilla rahalla rakennettuja laitoksia suljetaan, kun ei ole ollut malttia neuvotella ja rakentaa pitkäjänteisiä kumppanuuksia venäläisten kanssa.

Kotiin paluu jälkeen (square one), perusasioita opetellaan häntä koipien välissä, kunnes heiluri jälleen heilahtaa toiseen laitaan. Aikoinaan kysyttiin, „Onko Suomella malttia vaurastua?“

Ehkä globalisaation hurmoksessa ja pyörityksessä „maltti olisi valttia“ myös metsäteollisuutemme kehittämisessä.

Nokia Linux Symbian

Jos politiikka kyllästyttää ja kauppakeskuksia on mielestäsi liikaa, kannattaa miettiä, miten Nokia asteittain irtautuu Symbianista ja suuntautuu kohti Linuxia.

Varhaisia varoitussignaaleja on ollut tarjolla pidemmän aikaa, mutta yhtiön rahoitusjohtaja Rick Simonson sanoi maanantaina JP Morgan Chasen seminaarissa Bostonissa, että „etenemme ehdottomasti siihen suuntaan“.

Lähteenä tämän päivän Kauppalehti.

Rick Simonson ei ottanut kantaa siihen, „lähteekö Nokia mukaan Linux-pohjaiseen Googlen lanseeraamaan Android-arkkitehtuurihankkeeseen“.

Veikkaisin, että tästä tulee „painful transition“, koska Symbianinen nimeen on vannottu näihin vuosiin asti.

Menestyminen Internetissä ja älykännykkäbisneksessä edellyttää kuitenkin oman Symbian-tien kulkijalta „uutta käyttöjärjestelmää“. Linuxin ja Nokian laittaminen samaan koppiin herättää jänniä finlandisierung-tunteita, mutta nokialaisille „nöyrtyminen“ ehkä on kulttuurisesti hankalampaa.

Linuxinhan piti olla pelkkä sivujuoni suurten firmojen kyljessä, mutta avoin lähdekoodi senkun jyrää. Nokia, IBM, Google, HP, Microsoft jne. ovat kaikki tavallaan sanoneet „yes“, mennään mekin avoimuuden suuntaan; otetaan harkittuja askeleita.

Jospa suomalaiset poliitikotkin oppisivat tästä jotain.

Vuorineuvos, Vanhanen ja Vihti

Pääministeri Vanhasen mielestä ihmiset, jotka vihjaavat hänen ottaneen vastaan lahjuksia vaalirahoituksen yhteydessä „ovat matalaotsaisia“. Pääministerin toiminnalla ja kansalaismielipiteellä ei ainakaan tuon mukaan ole mitään yhteyttä.

Korjaus: Vanhanen sanoi „matalamielinen“ (tarkoittanee vähä-älyinen, ajatuskyvyltään taantunut).

Kyösti Kakkoselle haetaan vuorineuvoksen titteliä. Arvonimilautakunnan puheenjohtajana toimii Kakkosen vaalitukea nauttinut Matti Vanhanen. Presidentillä on vielä valtaa „olla hyväksymättä“ nimitysvaliokunnan esityksiä.

„Arvonimiesitys on tehty vain muutama päivä viime eduskuntavaalien jälkeen, 23. maaliskuuta 2007“, kertoo Iltalehti 20.5.2008. Miten tämä olisi edennyt, jos pääministerillä olisi täysi valta ilman presidentin „veto-oikeutta“?

Vihdin ostosparatiisin rakentaminen olisi bloggaavan pääministerimme mieleen. Asuntoministeri Vapaavuori heittäytyi hankalassa vaiheessa hajasijoituksen vastustajaksi. Vanhanen unohti tässä periaatteensa „olla sekaantumatta keskeneräisiin asioihin“.

Vapaavuori aikoo nyt suurennuslasilla syynätä muut vireillä olevat kauppakeskushankkeet. Kulutuksen temppeleistä käydään ehkä jatkossa samanlaista keskustelua kuin ydinvoimasta.

Seuraammeko sivusta kepulaisten kokoomuslaisten yrittäjäblokkien välistä valtataistelua, joka on verrattavissa mafiaperheiden, aika ajoin sodaksi kuumeneviin, reviiritaisteluihin?

Toisaalta, olemme siirtymässä uuteen aikaan. Usko instituutioihin, poliitikkoihin ja vallanpitäjiin murenee. Kansalaismielipidettä ei enää johdeta hämäristä kabineteista, ei „keskitetysti ja ylhäältä“.

Itsekeskeisten ja -riittoisten „top-down“ poliitikkojen aika on ohi, kuluttajat ja äänestäjät voivat verkostoitumalla vaikuttaa päätöksentekoon päivittäin. Vaalikarja ei enää ole valtaapitävien sätkynukkehallitusten vietävissä. Ihmiset reagoivat äänekkäästi, jos „oikeustajua poljetaan“.

Kabinetteihin keskitetyn vallan kuolinkamppailuako me tässä seuraamme? Kehittyykö Vihdistä Etelä-Suomen symbolinen Kemijärviliike?