Uskon Metsäteollisuuteen!

Uskontunnustukseni ideana on, että „Suomi elää metsästä“. Kemijärven massaliikkeen uskoa perinteiseen metsäteollisuuteen en täysin jaa. Ajatukset liukosellua valmistavasta biojalostamosta on oikean suuntainen, mutta se ei vielä riitä. Yllättävää on, että kemijärveläiset eivät luota liimapalkkeihin, vaikka mekaanisella metsäteollisuuden uudistajilla on paljon annettavaa. Liimapalkkien tämän hetken ylituotannosta olen yhtä mieltä kriitikkojen kanssa, mutta onhan maailma Japania suurempi.

Metsäyhtiö UPM aloitta etätunnisteiden teon Guongzhoussa Kiinassa. Kiinan etätunnistetuotanto palvelee kasvavia Aasian markkinoita. Raflatacin etätunnisteita käytetään muun muassa pääsylipuissa ja vaatetusteollisuudessa.

Raflatacilla on ennestään rfid-tuotantoa Jyväskylässä ja Yhdysvalloissa. Sen palveluksessa on 2 700 työntekijää ja liikevaihto oli viime vuonna miljardi euroa. Sanooko Rafael Haarla jotain? Mielenkiintoinen äijä sadan vuoden takaa harppaa haudan takaa tehtailijaksi Kiinaan. Tämähän johtaa perin hindulaisiin uskonkappaleisiin.
Toivo Rafael Valdemar Haarla, vuoteen 1906 Harberg (6. maaliskuuta 1876, Korpilahti – 1. helmikuuta 1938) oli suomalainen liikemies.

Haarlan vanhemmat olivat kauppias Elis Akates Harberg ja Eedla Aurora Arvelin. Hän kävi 3 luokkaa lyseota ja toimi aluksi kauppa-apulaisena ja Häkli, Lallukka & Kumpp. Oy:n kauppa-edustajana. Oman sekatavaraliikkeensä Haarla perusti Korpilahdelle 18-vuotiaana vuonna 1895. Vuonna 1900 Haarla muutti Tampereelle perustaen tänne tukkuliikkeen jota hän piti vuoteen 1908 saakka.

Uskon suomalaiseen metsäteollisuuteen, koska näitä „Haarlan henkisiä jälkeläisiä“ kotimaassamme vielä riittää. Harmittaa, kun tarkastelemme menestyksen portaita liian lyhyellä sihdillä ja likinäköisesti. Imperiumien rakentamiseen tarvitaan aikaa.
Vuonna 1903 Haarla perusti paperinjalostustehdas Raf. Haarla Oy:n, jossa valmistettiin lehtiöitä, kirjekuoria ja paperipusseja, myöhemmin hän perusti näiden raaka-aineen turvaamiseksi vuonna 1920 paperitehtaan Haarlan Paperitehdas Oy:n ja 1926 Lievestuoreelle selluloosatehtaan Haarlan Selluloosayhtiö Oy:n. Kaksi jälkimmäistä sulautettiin Raf. Haarlaan vuosina 1969–1973. Haarlalla oli myös vuonna 1933 perustettu spriitehdas Lievestuoreella ja 1927 perustettu paperinjalostustehdas Tallinnassa.

Altian bioetanolitehdas on sukua yllä olevalle. Kuka muistaa tikkuviinan? Olisiko toimeliaan Pekkarisen pitänyt toimia yrittäjänä? Menevätkö hänen lahjansa hukkaan ministeriössä?

Haarla oli myös Lohjan selluloosa Oy:n pääosakas ja toimi yhtiön johtokunnan puheenjohtaja 1929–1938. Haarlan tehtaat sijaitsivat Kotkassa, Tampereella ja Lievestuoreella, myöhemmin myös Virossa. Raf. Haarla sulautettiin Yhtyneisiin Paperitehtaisiin vuonna 1976.

Kemijärveläisten kannattaisi perehtyä tämän perheyrityksen historiaan. Kajaanissa joudutaan palaamaan puunjalostuksen alkutekijöihin. Summassa, Voikkaalla, Jämsänkoskella ja Jyväskylässä kannattaisi perehtyä siihen, miten sadan vuoden takaiset yrittäjät ja innovaattorit ryhtyivät rakentamaan maallemme post-TERVA-kauden jälkeistä puujalkaa.

Haarla osti vuonna 1929 Laukon kartanon ja rakennutti sinne uusklassistisen päärakennuksen. Hän rakennutti 1923 edustusasunnokseen 2-kerroksisen uusklassisen Haarlan palatsin aivan Tampereen keskustaan Hatanpään valtatielle. Haarla lahjoitti myös Tampereen kaupungille Hämeensiltaa koristavat Wäinö Aaltosen tekemät veistokset.

Näitä haaveilevia ja toimelijaita „haarloja“ on yhä liikkeellä eri puolilla Suomea. Perinteinen virkamiesvetoinen yrityshautomotoiminta ei näitä pysty havainnoimaan. Terveisiä vain Jykes Oy ja Laukaan bloggajaalle. Heikkojen signaalien sijasta etsitään vahvoja taseita ja näytteitä. Tuloksena on usein „yhtä tyhjän kanssa“.

Kansalaissodan aikana Haarla oli punaisten keskuudessa vihattu mies. Haarlaa mm. puukotettiin eräässä kaupunginvaltuuston kokouksessa vuodenvaihteessa 1917–18 ja hänen mahonkiveneensä upotettiin. Vielä 1920-luvulla joku iski Haarlan palatsin edessä olleelta koristeleijonalta käpälän irti, ja teon takana epäiltiin olevan joku hänen poliittinen vastustajansa.

Hankalia tyyppejä, arkkikapitalisteja, vastavirran kulkijoita, poliittisesti epäkorrekteja, ties mitä. Miettikää, löytyykö kotikunnastanne tällaista yrittäjää? Pitäisikö meidän sittenkin tutkia Keskisen kyläkauppaa tarkemmin? Firma tuntuu pelkältä kitschiltä, mutta josko vetäjän suuri voima on siinä, että hän panee itsensä likoon; ei kuvia kumarra.
Haarla oli intomielinen Lapuan liikkeen tukija ja rahoittaja ja osallistui itse Mäntsälän kapinaan, mutta hänen kerrotaan myös pyytäneen vuonna 1929 Väinö Tanneria Suomen diktaattoriksi. Haarlaa lähellä oleva Lapuan liikkeen ryhmä oli myös mukana kyyditsemässä sosiaalidemokraattista eduskunnan varapuhemiestä ja Tampereen pormestaria Väinö Hakkilaa 17.-18. heinäkuuta 1930. Jääkärikapteeni Arvid Kalsta vangitsi Hakkilan tämän kesäasunnolla Teiskossa ja kuljetti hänet Lapuan kautta Kuortaneelle, jossa Hakkilaa pahoinpideltiin ja istutettiin muun muassa muurahaispesässä.

Toimeliaita miehiä, naisia, kaikessa mukana. Synnyttävätkö tämän ajan EU-projektit tällaisia yrittäjiä? Jokainen miettikööt tykönänsä.

Haarla oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1916–1922 ja toimi presidentin valitsijamiehenä vuoden 1931 presidentinvaaleissa. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen 1924.

Haarla oli naimisissa 1895–1920 Ruusa Keskisen kanssa. Jäätyään leskeksi hän meni uusiin naimisiin sairaanhoitaja Hilja Hurstin kanssa 1921. Kirjailija Lauri Haarla oli Rafael Haarlan veli.

Metsäteollisuuden seuraava askel on bioteknologian laajamittainen käyttöön ottaminen. Kuitu on ollut pitkään keskiössä. Jatkossa huomio kiinnittyy metsäteollisuuden „jätevirtoihin“. Rahaa voidaan tehdä vaikka paskasta, mutta tarvitsemme lisää „haarloja“.

UPM Raflatacin vuosittaiseksi kapasiteetiksi tulee sata miljoonaa etätunnistetta. Markkinoiden kasvaessa tuotantoa voidaan Raflatacin mukaan moninkertaistaa tarvittaessa.

Tällä lyhyellä tarinalla haluan kertoa, miten pitkäjänteistä metsäteollisuuden kehittäminen on. Kvartaalitalouskäppyräinnostuksen ja -analyysien rinnalle tarvitsemme metsämielisiä ihmisiä, jotka vievät ideoita läpi harmaan kiven. Metsäteollisuuden historiasta löytyy parikymmentä sukutarinaa, joista voisimme ottaa oppia. Nyt pitäisi löytyä parikymmentä merkittävän historian kierrättäjää.
Suomi elää metsästä tulevaisuudessakin, jos vain tahdomme! Tarvitaan tahtoa, osaamista, yhteistyötä ja jatkuvaa uudistumiskykyä. Nokian kehityksessä on samoja piirteitä. Mutta nyt meidän pitäisi pystyä näkemään tähän aikaan sopivat tikunkeittäjät. Kaipaan vinkkejä. Naapurisi voi olla sellainen.

Advertisements

Epäonnistumisen pelko

Suomalainen on sielultaan vetäytyvä, omissa oloissaan viihtyvä.  Kulttuurissamme itsensä esille tuomista ei ole pidetty arvossa.

„Att tala är silver, men tiga är guld.“

Yhtenä syynä näkymättömyyden arvostamiseen on epäonnistumisen pelko. Yksityisyyden suojaa korostava pääministerimme haluaa lörpöttelevän Ruususen vastuuseen, vaikka ei ottanut „hän tanssi yli kesän“ morsmaikkuaan linnaan.

Yritysblogien ja asiantuntijablogien aloittaminen on meillä tuskallista. Monet pk-yrittäjät eivät uskalla kirjoittaa tai esittää mielipiteitään julkisesti. Suuryritysten bloggammisen esteenä ovat pörssin säädökset.

Kunnioitamme lakeja ja säädöksiä. Suomalaisen kanssa solmittu NDA (non disclosure agreement) on käytännössä kaksien lukkojen takana. Toisaalta emme puhu asioista olleenkaan ja NDA takaa sen, että idea ja/tai innovaatiot vaietaan kuoliaaksi.

Onhan meillä julkkiksia, joihin meillä on viha-rakkaussuhde. Nykänen hyppää jälleen. Vesa Keskinen esiintyi HBL:n Volta liitteessä mauttomassa kitsch-miljöössä. Hannele Lauri muuntuu vähitellen silikonilaaksoksi.

„Offentligheten är min strategi, inte min tragedi“, Keskinen myöntää avoimesti. „Julkisuus on strategiani, ei tragediani.“

Nuoret opettavat meille uutta kulttuuria. Nuorison suosimissa IRC- ja muissa gallerioissa itsensä esille tuomista „häpeäkulttuuri“ ei enää rajoita. Rajoja rikotaan. Kuvissa ollaan sillee avoimesti kuin Jörn Donner aikoinaan: istuu ja makaa, edestä ja takaa.

Bloggaan ahkerasti monella kielellä: Suomi, Ruotsi ja Englanti. Äidinkieleni on Ruotsi. Myönnän, että vieläkin häpeilen lauseitani ja pilkkuvirheitäni. Teen paljon työtä yliminäni voittamiseksi. Selitän usein englanniksi kirjoittamiani blogeja. Uskon, että yksi syy bloggaamiseeni on halu ottaa niskalenkki häpeäkulttuurista.

Olen iloinen, että Chapman kirjoitta Kauppalehdessä. Arvostan hänen rohkeuttaan. Haluaisin nähdä enemmän ulkomaalaisia kirjoittajia, jotka toisivat lisäväriä talousblogeihin. Jokainen, joka pysyy tyylissään, on hatun noston arvoinen.

helanes kommentoi, vanahanaikinen pitää pörssikurssit herra nuhteessa, Janne on modernisti, kotkat lentävät korkealla on tiukka itsensä ilmaisia, Reijo Lahtonen järjestää metsätalouden alkupäätä ja harventaa hölmöilyä, Susan kirjoitta rohkeasti perusdemarinaisena kapitalistien leirissä, Kuulaa tulee laukoo aika ajoin viisaita massaliikkeen maisemista, Takapiru personalisoi EU:ta, Jaana ja Miia tuovat naisnäkökulmaa palvelutuotantoon ja ruotivat elämän tunnepuolta, Salasvuo kirjoittaa ovelasti.

Ajatelkaa Kauppalehteä ilman bloggaajia. Kaikki kunnia ammatikseen kirjoittajille, mutta myönnän lukevani kansalaisjournalisteja useammin ja huolellisemmin kuin ammattilaisia. Taloussanomissa ohitan ammattilaisten kirjoitukset tyystin. HTT = hevosmiesten tietotoimisto on säilyttänyt asemansa ihmisläheisimpänä uutisoijana ja kommentoijana. Reuters, BBC, YLE, CNN ja Sky ovat etäisiä uutisvirtojen junailijoita. Ilman HTT:tä tiedonvälitys olisi „virallista lehteä“ tylsimmillään. Näin on näreet, siskot ja veljet. Keep up the great work! sanoo Amerikan serkku.

Chapman Chen Hong Kong

Amerikalainen “esiintyjä,” Obama, on niin mielikuvituksellinen etta han käyttää “siveellinen alijäämä” tuomitsemaan sydanton rikaita.

Vastoin, Hongkongilaisien poliitikkoin puhujakoroket ovat erittain tylsaa ja vaaleaa, esim.,“Edistetään yhteiskuunallista oikeutta;

poistetaan lahden koyhaiden ja rikaiden valilla.”

Obama on paljon eloisempi ja mielikuvituksellisempi

kuin Kiinalaisia intellektuellia jotka ovat tekopyhaa ja pitka-kasvoineen.

Obaman verissa on musikaalinen rythmi;

hanen mielessaan on intohimo;

hanen tunnessaan on luovuus.

Kompeloa kulttuuria kitketään pois;

voittajat ovat aina nuo jokta ovat vilkasta, elamaniloista, ja nopsaa.

Bloggajan Päiväkirja

Kello 07: Virittelimme koneet käyntiin ja hörpimme aamukahvia toimistossa. Sähköpostissa tavallinen annos roskaa, joka onneksi suodattuu pois sisääntulevasta, mutta tarkistan aina varmuuden vuoksi, ettei roskien joukkoon ole mennyt tärkeää viestiä.

Kello 08: Monta kirjoitettavaa asiaa tälle päivälle. Päällimmäisenä eilinen keskustelu Nik Butlerin kanssa, jossa pohdimme Sosiaalisen median mahdollisuuksia innovaatioiden kaupallistamisessa.

Kello 09: Kirjoitin energiapolitiikasta kommentin. Lisää kahvia. Juttelimme niitä näitä Porvoon tapahtumasta. Kirjoitin Talsaan Apple, Motorola, Siemens ja Nokia blogi-postin, jota hahmottelin aikaisemmin „Office in my pocket“ Google docissa.

Kello 10: Julkaisin Nik Butler ja Helge Keitel Social Media blogi postin. Siitä tuli mielestäni hyvä. Kukaan ei ole kommentoinut, mutta siinä on selkeä avaus Lontoon suuntaan. Kirjoituksen lisäksi mietimme bioteknologian ja terveysteknologian esittelyä Second Lifessä. En ole vielä lämmennyt 2nd Lifelle, mutta pitäisi ehkä tutkia…

Kello 11: Yritän selkiinnyttää ajatuksiani talotehtaasta. Saan viestin Sepolta.

Kello 12: Pikalounas. Mitä me söimme? Jotain kevyttä.

Kello 13: Skypessä Sepon kanssa „Open Innovation ja Co-Creation“ keskustelu. Onnistuimme muutaman umpisolmun avaamisessa. Olemme edistyneet kahden vuoden aikana. Pohdimme projektinhallinnan tietoturvaa ja varmuuskopiointia. Pientä viilausta tarvitaan.

Kello 14: Kirjoitin kommentteja Leirituliin talotehtaasta. Tavoittelemme laajaa kokonaisuutta ja Sepon kommentit olivat teräviä ja oikeita. Kyseessä on integroitu kokonaisuus.

Kello 15: „Vie kirjeet pikana postiin“, Irja pyytää ja tuntia myöhemmin, muutaman puhelun jälkeen „pikakirjeet“ lähtivät Loviisasta eteenpäin.

Kello 16: VT1000 projekti nytkähtää eteenpäin. Siitä ei sen enempää. Viikon päästä olemme viisaampia.

Kello 17: OK:lla uusi DI-mahdollisuus. Hyvä, kannatan langatonta hanketta, se kuulosta hyvältä.

Kello 18: Tarkastelen Kymenlaaksoa ja Kaakkois-Suomea pitkässä kirjeessä, jonka juuret juontavat jouluun 2006 – ja vuoden 2005 VT6.

Kello 19: Pitää laatia vielä kahden sivun mittainen Biotouch rahoitusmalli huomiseksi. Onkohan Juha matkoilla?

Kello 20: Tekemättömien asioiden listalla on vielä „Yritys 2.0 Virtuaaliset Organisaatiot 1970-2010“ editoiminen. En saa sitä tänään valmiiksi. Ehkä huomisesta löytyy rakonen. Haluaisin sen pois käsistäni ja Toni haluaisi julkaista osuuteni. Arki on armotonta menoa, keskittymistä vaativa kirjoittaminen kärsii, pikakommenttia tulee suollettua lonkalta.

Kello 21: Työntäyteinen päivä todennäköisesti päätöksessä. Aamulla lasken, paljonko tunteja kertyi.

Kello 22: Excel-rahoitusmalli valmiina. Sehän onnistui oletettua nopeammin.

Kello 23: Kolmen sivun mittainen yritysjalostamo-malli saa muodon.

Kello 24: Kokonaisuus oikoluettuna matkaan. Myöhemmin huomaan vielä kirjoitusvirheitä. Mutta työ on tehty. Puolentoista vuoden pituinen kehitysprosessin saaminen uudelle tasanteelle tuntuu hyvältä. Väsyttää, aika panna pillit pussiin, huomenna uudet kujeet.

Puutalotehtaita Venäjälle

Millainen asunto miellyttää? Venäläiset haluavat yksilöllisiä taloratkaisuja sisältä päin, ja asunnot myydään usein tiili- tai betonipintaisina. Nyt kuluttajien kiinnostus terveelliseen, ekologiseen rakentamiseen ja asumiseen on nousussa.

Puurakentamisen osaamisen nostamisen ja pientalorakentamisen esteiden poistaminen kiinnostaa suomalaista metsäteollisuutta. Pelkästään Pietarissa tarjolla on Suomen kokoiset markkinat. Kasvupotentiaalia puupohjaisille rakennuskomponenteille löytyy myös peruskorjauskohteista. Tätä työtä riittää kymmeniksi vuosiksi.

Valistusta kaivataan. Muutamat pietarilaiset rakennusyritykset ovatkin jo keskittyneet puurakentamiseen, mutta käyttäjien ja kuluttajien mielipiteet ovat vielä puurakentamisen yleistymisen esteenä. Sen vuoksi valistus puurakentamisesta olisi tärkeää Venäjällä. Siinä otetaankin jo ensi askelia.

Osuusrakentaminen. Perinteisesti asuntoja ovat Pietarissa kuin muuallakin rakentaneet paikalliset rakennusyritykset. Projektien toteuttamisessa periaatteena on ollut osuusrakentaminen. Hankkeet toteutetaan pääasiassa asuntoyhtiöinä.

Eliittitaloista keskiluokan tarpeisiin. Tyypillinen investointiprojekti kohdistuu nyt eliittitaloihin ja niiden alueiden kokonaiskehittämiseen. Pietarin rakennusmarkkinoilla operoi tunnetusti myös suomalaisia suurrakentajia omistamiensa pietarilaisten rakennusliikkeiden kautta.

Suomalaisten markkinaosuudet pieniä. Pietarin rakennusbisneksessä ovat mukana YIT, Skanska, Lemminkäinen ja NCC. Suomalaisten markkinaosuus ei kuitenkaan ole suuri, ja lisäksi suomalaiset pk-urakoitsijat puuttuvat markkinoilta kokonaan. Muutamat erikoisurakoisijat ovat kuitenkin pystyneet vakiinnuttamaan asemansa ja materiaalitoimituksissa suomalaisilla on merkittävä asema. Pietarin markkinoille halaajavien suomalaisten rakennusyritysten tulisi kiinnittää enemmän huomiota esimerkiksi Pietarissa järjestettäviin tarjouskilpailuihin.

Taitoa ja tarvikkeita. Pietarissa toteutetaan erilaisia pääasiassa suomalaisvoimin tehtäviä projekteja suomalaisen rakennustaidon ja -tarvikkeiden esiintuomiseen. Projektien tavoitteena on mm. puun käytön lisääminen, suomalaisen puun jatkojalosteiden viennin kasvattaminen ja puun käytön esteiden poistaminen. Tähän lisäisin vielä teollisen tuotanto-osaamisen viennin. Puuta, sahatavaraa, lankkua, lautaa, paneeleja, listoja, ikkunapokia, ovia, ovenkarmeja, kattotuoleja, sisustuselementtejä käytetään eniten rakentamisessa ja suomalaisten osaaminen olisi parahalimillaan kannolta sahalla, sieltä talotehtaalle ja logistiikassa rakennustyömaalle, jonka jälkeen kuvaan astuvat muitten maitten rakentajat ja pystyttäjät, jotka tekevät työvaltaisen loppuviilauksen paikan päällä.

Projektien avulla puurakennusosaamista ollaan kehittämässä Venäjällä, tullaan edistämään terveellistä asumista, selvitetään venäläisiä standardeja ja niiden yhtenäistämismahdollisuuksia eurooppalaisten standardien kanssa sekä avustetaan venäläisten puualan yhtiöiden järjestäytymistä. Näköpiirissä on satoja jopa tuhansia pientaloja vuodessa valmistavien „puutalotehtaiden“ perustamistarve Pietarin, Moskovan ja muitten vaurastuvien suurkaupunkien liepeille. Suomalaiset joutuvat kohta pitämään kiirettä, koska Venäjän markkinat kiinnostavat myös eurooppalaisia ja turkkilaisia rakentajia.

Tietopaketteja verkkoon. Materiaalia puurakentamisesta ja puusta käännetään venäjäksi (Wood Focus Oy), jotta tietotaso nousisi ja sen kautta markkinat kasvaisivat. Lisäksi venäjäksi on jo käännetty mm. suomalaisten käyttämiä rakennussopimuksia ja -ehtoja, rt-kortteja ja ratu-kortisto (StroiPoint-hanke).

Puun käyttö rakentamisessa. Puun käyttöä alettiin Suomessa kehittää 1990-luvulla. Puu ikään kuin löydettiin uudelleen laman jälkeen. Kehityksen myötä Suomessa on jo nykyään rakennettu moderneja puukaupunkeja.

Virossa puun käyttöä alettiin kehittää suomalaisvoimin 3–4 vuotta sitten ja puun käyttö siellä onkin jo kaksinkertaistunut. Latviassa kehitys on aluillaan. Pietarissa puun käyttöä alettiin kehittää suomalaisvoimin noin vuosi sitten ja markkinat ovat vähitellen aukeamassa suomalaisille puualan yrityksille. Puurakentaminen hyväksyttiin Venäjällä vuoden 2002 alussa lailla, joka sallii enintään nelikerroksisen puurunkoisen talon rakentamisen.

Markkinat ovat suomalaisille otolliset ja yritysten tulisi käyttää se hyväkseen. Suurikokoisten puurakenteiden käyttö alkoi Venäjällä noin 3–5 vuotta sitten. Puurakentaminen ei kuitenkaan ole laajalti levinnyttä Pietarissa, Leningradin alueella tai ylipäätään Luoteis-Venäjän alueella, mihin vaikuttavat moninaiset syyt:

Venäjällä on vakiintunut rakennustapa ja -perinne, siellä on totuttu pääasiassa laastiin ja muuraukseen. Suurimmiksi puurakentamisen esteiksi nähdään, että venäläinen puurakentamisperinne on hiipunut ja siten myös osaaminen on kuihtunut, puunjalostuksen laatu on huono ja paloturvallisuusmääräykset tiukat. Tämän osaamisaukon täyttämisessä tarvitaan suomalaista osaamista. Jospa unohtaisimme „puutullit“ ja muut kapuloita rattaisiin heittävät henkiset esteet ja keskittyisimme olennaiseen. Rakentaminen ja peruskorjaaminen on Venäjällä valtava ja kasvava bisenes. Venäjällä on rahaa, kaikilla ei sitä ole, mutta on aika lähteä liikkeelle, jollei aio jäädä lehdelle soittamaan.

Neuvostovenäjällä puuta on käytetty vähän, puurakenteisiin liitetään ennakkoluuloja ja käyttäytymispelkoa oman turvallisuuden vuoksi. Puuta ei ole juurikaan käytetty kerrostalo- ja pientalorakentamisessa. Päällysteenä on käytetty tiiltä tai betonia, joka on katsottu turvallisiksi rakennusmateriaaleiksi.

Kesämökit ja -huvilat on sen sijaan usein rakennettu puusta. Nyt puisten eliittikesähuviloiden tilauskanta Pietarissa ja Leningradin alueella on nopeasti kasvussa. Myös muitakin kohteita on jo alettu rakentaa puusta, kuten Pietarin merisatamassa sijaitseva puusta rakennettu natriumlannoitevarasto.

Paikalliset puurakentamisen säädökset. Vuoden 2004 alusta puurakentamisen lainsäädäntömalli koki muutoksen. Uudella menettelytavalla puurakentamista voidaan säädellä paikallisella tasolla kun se ennen määräytyi koko federaation alueella samoilla normeilla ja määräyksillä. Toisin sanoen nyt ratkaisut tehdään tapauskohtaisesti ja alueellisesti.

Markkinat ovat laajat, mutta suurelta osin hyödyntämättömät. Asuntojen laatuvaatimukset kohoavat pikku hiljaa venäläisten kuluttajien keskuudessa, mikä merkitsee uutta markkinarakoa suomalaisille rakentajille.

Suomalaiset voivat kilpailla laadulla. Esimerkiksi pientalorakentamista on ollut tähän mennessä hyvin vähän verrattuna kerrostalorakentamiseen, mutta venäläisen keskiluokan kasvaessa myös suomalaisen mittakaavan omakotitalorakentaminen alkaa tulla mahdolliseksi. Yhtenä syynä omakotitalorakentamisen vähyyteen tai puutteeseen on se, ettei kaavoitettua omakotitalojen tonttimaata ole vielä käytännössä olemassa, mutta tähänkin pulaan on pikaisesti tulossa muutosta. Sekaan vain Suurta ja Mahtavaa Venäjän Maata Rakentamaan!

Kiinaa Kouvolaan ja Kalmariin

Pohjoiseurooppalaisten kauppiaiden ei tarvitsisi lähteä Kiinaan asti ostamaan tavaraa. Riittäisi, kun pyrähtäisi Kalmariin tai vaihtoehtoisesti Kouvolaan. Uusia kiinalaisiin tavaroihin keskittyneitä keskuksia on tulossa muuallekin. Vantaa lienee tapetilla.

Tavoite on aika kunnianhimoinen. Kalmar on Vaasan kokoinen, ja se on kaukana joka paikasta. Samaa voi tietysti sanoa Kouvolasta, jonka China Centerillä on samat tavoitteet. Kouvola on yhtä kaukana kaikesta, mutta silti kaupungin johto on uskonut hankkeeseen ja panostanut sen syntyyn useita vuosia.

Kalmarin China Centreistä piti tulla kymmenen kertaa Kouvolaa suurempi. Joulukuussa hankkeen ruotsalaisen suurhankkeen rahoittajalta kuitenkin loppuivat rahat ja työt ovat edelleen pahasti kesken. Kouvolan keskus avattiin syyskuussa 2007 ja toiminta on päässyt käyntiin.

Kouvolan Kiina-keskuksen toiminnan kehittymistä jarruttanut viisumien epääminen tai viisumianomusten hidas käsittely olivat yhtenä asiana esillä, kun kaupunginjohtaja Aimo Ahti ja Kouvolan Yritysmagneetin hallituksen puheenjohtaja Kari Taskinen vierailivat helmikuun 2008 alussa Kiinassa. He kuuluivat ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen kokoamaan 40-henkiseen yritysvaltuuskuntaan, jonka ensisijaisena tarkoituksena oli viennin edistäminen.

„Matkan tarkoituksena oli esitellä suomalaista osaamista ja edistää suomalaisyritysten vientiä Kiinaan. Samalla edistettiin myös liikennettä Kiinasta Suomen suuntaan. Ahtin mukaan kontakteja syntyi kokonaan uusiin ryhmiin, jotka ovat kiinnostuneita Kouvolan China Centerin tarjoamista mahdollisuuksista. Jotkut ovat tulossa katsomaankin. Kari Taskinen valottaa keskusteluja sen verran, että näiden yhteyksien kautta on mahdollista saada Kiina-keskukseen myös uudenlaista toimintaa, esimerkiksi konekauppaa“, kertoo Kouvolan Sanomat.

Kiinan-matkalla puhuttiin myös säännöllisen rautatieliikenteen käynnistämisestä Kiinan ja Kouvolan välillä. Asiasta on vireillä muun muassa ministeritason kolmikantaseminaari, jossa kiinalaisten ja suomalaisten lisäksi on mukana Venäjä. Ahti ja Taskinen uskovat, että junayhteys varmasti toteutuu, mutta ajankohtaa he eivät lähde povaamaan. Matkan parhaimpana antina Kouvolan edustajat pitivät verkostoitumista ja yhteyksien saamista sekä Suomen valtuuskunnan yritysedustajiin että kiinalaisiin yrityksiin. Esillä oli suomalainen ympäristöosaaminen, jota kiinalaiset arvostivat suuresti.

Kalmarin Kiinakeskuksen tämän hetken vaiheista ei ole tarkempaa tietoa, mutta Kouvolassa monet kiinalaiskauppiaat odottavat sydän syrjällään asiakasvirtoja, jotka tähän mennessä ovat olleet arvioitua ohuempia. Kiinalaisia tuotteita on toimitettu rautateitä pitkin konttikaupalla.

Kouvolan Kiinakeskusta mainostetaan paikallisissa medioissa ja monet yksityisasiakkaat hakeutuvat sinne turhaan, koska alkuperäisenä liikeideana on ollut tuotteiden myyminen tukkuasiakkaille. Tukkuostajat eivät kuitenkaan ole löytäneet kiinalaisten tavarataivasta.

On arvioitu, että kauppiaat joutuvat myymään tuotteitaan suoraan kuluttajille tukkuhintaan kassavirtaa saadakseen. „Kouvolalainen Sirkka Taipale on kiertänyt vieraidensa kanssa muutamissa auki olevissa liikkeissä ja on selvästi innostunut. „Hirveän halvat hinnat. Tämä voisi houkutella ihmisiä Kouvolaan“, Taipale toivoo.

Kouvolan Yritysmagneetti on yrityksen ponnahduslauta, tuki, turva ja rohkaisija kaikissa yrityselämään liittyvissä asioissa. Yrityksille on tärkeää, että sijaintikunta tai -kaupunki huomioi yritykset toiminnassaan ja rohkaisee eteenpäin rakentamaan yhteistä tulevaisuutta.“Tämä mahdollisuus pitää saada suomalaisten yrittäjien tietoon“, toivovat Yritysmagneetin edustajat.

Tutustuimme Irja Kallion kanssa China Centeriin viime kesänä, jolloin kauppapaikkoja ja Kiinan porttia rakennettiin. Olemme aika ajoin palanneet teemaan ja keskustelleet asiaa ja aihetta tuntevien kanssa.

Kouvolan China Center, pala Kiinaa vanhassa meijerissä, voisi alkaa kilpailla turistien huomiosta vaikka Keskisen kyläkaupan kanssa, toivottiin viime syksynä. Torstaina 20.9.2007 kiinalaisten yritysten tukkukeskus oli kuitenkin vielä päivää ennen avajaisia pahasti kesken. Käytävillä oli lähinnä pahvilaatikoita – ja tyhjiä kauppoja. „Monet ovat vielä matkalla. Osa tavaroista on keskellä valtamerta, osa yrittäjistä matkalla Suomeen. Aikaa on ollut liian vähän“, sanoo johtaja Siqi Wang.

Tavaroita ei tuotu rautateitä pitkin? Nekö rahdattiinkin kontteina vertamerilaivoissa?

Kiina-keskukseen oli määrä tulla 150 kiinalaista yritystä. Avajaisiin niistä oli valmiina 30. „Loput valmistuvat pikku hiljaa vuoden 2007 ja 2008 aikana“, kerrottiin. Alussa myytävänä on vaatteita, elintarvikkeita ja sisustustavaroita.

Kiinakeskuksesta, sen tuotteista, valikoimasta ja laadusta on käyty keskusteluja. Paikalliset ovat sekä kiitelleet että vastustaneet hanketta. Näinhän aina on: uutta vierastetaan. Nämä esimerkkitapaukset osoittavat, että uuteen kulttuurin sulautuminen vie aikansa. Kulttuurin lisäksi kielivaikeudet hankaloittavat asiakassuhteiden rakentamista. Asiakassuhteiden rakentaminen ei käy käden käänteessä.

Miten Ruotsissa? Kiinalainen Fanerdun-konserni rakentaa Kalmarin pikkukaupungin laidalle jättimäistä kiinalaistavaroiden tukku- ja messukeskusta. Kouvolassa kohteena on ollut vanha meijeri. Aukiolle Cloettan vanhan suklaatehtaan viereen pitäisi nousta kolme hallia lisää ja niihin esittelytilat 1 100 kiinalaisyrityksen tavaravalikoimalle. Kouvolassa toimintansa aloitti 30 kauppiasta ja 150 tavoiteltiin.

Lisäksi on tulossa kiinalaisravintola, kylpylä, jalkojenhoitola ja orientali-henkinen puisto suihkulähteineen. Toisille tonteille yhtiö aikoo rakentaa 1 500 asuntoa sekä neljän tähden hotellin. Keskuksesta pitäisi tulla kymmenen kertaa suurempi kuin Kouvolan China Center, joka avattiin syyskuussa.

Kalmarin ongelmat ovat kaiketi kymmenen kertaa suuremmat. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia? Kuntien ja kaupunkien päättäjät ovat ilmeisesti innostuneet samasta asiasta samoihin aikoihin. Kouvolassa idean oli hankkeen kytkeminen rautatieyhteyksiin. Liikeidean ydin oli logistiikassa. Suomalaisia ja eurooppalaisia tukkukauppiaita toivottiin Kouvolaan kauppoja tekemään.

Ruotsissa kaikki tehdään kiinalaisvoimin ja kiinalaisrahoin, yhteensä kolmen miljardin kruunun (yli 320 miljoonan euron) edestä. Mutta takaiskuja alkoi tulla. „Fanerdunin rahat loppuivat joulun 2007 alla, kiinalaiset rakennusmiehet eivät ole saaneet palkkojaan, työsuojeluviranomaiset ovat keskeyttäneet pariin otteeseen työt“, kertoi Helsingin Sanomat.

Kalmarin kaupunginjohtaja Johan Perssonin mielestä hanke on ollut vaivan väärti. Kaupunki sai Cloetten suklaatehtaan kiinteistöstä 18 miljoonaa kruunua. Hän ylpeili joulukuussa sillä, että Kalmar voitti Amsterdamin Fanerdunin tekemässä vertailussa.

Kaiketi Kouvolankin päättäjät tekevät hiki hatussa töitä hankkeen onnistumisen eteen. Viime kesänä käsitys lienee ollut, että „governement“ huolehtii tukkuostajien imuroinnista, kutsuista ja junailusta. Nyt ostajien pitäisi vihdoin selvittää, missä päin Kouvolaa Nordic China Centre sijaitsee.

Uutta Aluepolitiikkaa!

Heikkoja signaaleja. Superministeri Pekkarinen tönäistään lumihankeen poliisin toimesta. Kemijärveläiset kapinoivat kepulaista pääministeriä vastaan. Suuret yritykset siirtävät toimintojaan halpatuotantomaihin kiihtyvällä vauhdilla. Hyväksykää tosiasiat! Pulinat pois.
Aho löysi ensiharvennuspuut!

Uusi Tuntematon Sotilas näytelmässä ammutaan kansakunnan kaapin päältä ikoneja kovilla. Taiteen keinot hirvittävät päättäjiä. Symbolinen listiminen ennakoi kuitenkin uuden inhimillsemmän politiikan alkua ja paluuta. Jokelan joukkomurhan jälkeen media heräsi meillä Internet aikaan. Tämäkin ennakoi vallan siirtymistä kansalaisten käsiin. Julkisuuden portinvartijat hätääntyivät.

Ihmisten tiedonnälkä pakotti lehti- ja mediatalot panostamaan sähköiseen tiedonvälitykseen. Jaikut, Ircit ja blogit esittelivät tapahtumien kulkua nopeasti ja tarkasti. Vähältä piti tilanteesta media selviää ehkä investoimalla sähköiseen pikaviestintään. Lööppijulkisuudesta parjatut iltapäivälehdet ovat olleet sähköisen viestinnän uranuurtajia. MTV 3 ja YLE ovat myös panostaneet vahvasti verkkoviestintään. Kauppalehti ja Taloussanomat ovat sentään leikissä mukana.

Politiikka on tahdon asia, opetti edesmennyt Olof Palme aikoinaan. Kemijärven esimerkki osoittaa, että alueilla ei enää uskota keskitetyn politiikanteon tahtotilaan ja osaamiseen. Lipposen valitsema Heinäluoma joutui lähtemään. Yhtäkkiä demareista löytyi kasapäin johtajakandidaatteja. Valtatyhjiöön tunkeutuu uusia toimijoita. Kahden ison ja vahvan miehen jälkeen tarjolla on miehiä ja naisia ikähaitarin laidasta laitaan.

Matti Vanhasen aika kuluu pääministerin persoonaan kohdistuvan „yksityisyyden suojan“ selvittämisessä oikeudessa. Oikeuden päätettäväksi tulee, saako kertoa, millaisista perunoista poliittinen päätöksentekijä pitää, syödäänkö kynttiläillallisilla pizzaa; tekstariviestien pilkunvilausta. Seksikö? Eihän sellaista, hyi teitä.

Summan tehtaalla Haminassa siivousporukat siistivät tehdasta kuoleman lepoon. Kymenlaaksolaiset eivät ole lähteneet joukoittain barrikadeille, vaikka työpaikkoja on lähtenyt Voikkaalta, Kuusankoskelta, Anjalankoskelta kasapäin – ja ilmeisesti emme ole vielä nähneet kaikkea; metsäteollisuuden loppua?

Näille raukoille rajoille pääministerin „hän tanssi yli kesän raskausseikkailujen“ ruotiminen ei tuo työtä eikä leipää. Kymenlaaksossa ja Pohjois-Karjalassa ihmiset eivät ole koonneet voimiaan, surutyötä tehdään pienissä porukoissa. Kyyneleitä pyyhitään oman kodin seinien sisällä. Kaikilla ei kohta ole sitäkään suojaa. Mitä tapahtuu Kajaanissa ja Jämsänkoskella? Miten käy Uimaharjun?

Maailmankirjat ovat politiikan teossa sekaisin. Johtuuko ilmastomuutoksesta, että Meri-Kukka Forssius siirtyy vihreistä kokoomukseen? Kemijärveläiset eivät asetu ruotuun, jatkavat liukosellu-uhoaan. Paikallispoliitikot vaativat politiikan peluuttamista politiikkaan. Professori Dahl suosittelee biojalostamoa lappalaisille. Bochumin tapauksen seurauksena suomalaisia ei hyväksytty kirjamessuille Saksaan. Nokian (vesi)johto syötti kaupunkilaisilleen 63 miljoonaa litraa paskavettä (teknistä vettä). Hannele Pokka puhui Lappi – Lappland itsehallinnon puolesta. Lappi halua irtautua Kehä III sisällä olevasta pääkonttoreiden ja politiikan instituutioiden isäntävallasta.

Todistammeko näiden tapahtumine kautta vanhan, vanhentuneen, vanhasesta tulleen ilmeettömän „pahalta tuntuu, mutta ilmekään ei värähdä“ politiikan kuoppaamista? Toistuvat tehtaiden kuolinilmoitukset johtavat vääjäämättä vanhentuneen tahdottoman, ilmeettömän ja tunteettoman politiikan lakkauttamiseen. Se joutaa jo kaatopaikalle. Pois silmistä, pois mielestä!

Vanhaselle buuattiin Lapissa, kun hän ehdotti panostuksia matkailuun ja Anaikaan. Näillä aloilla ei ole ylituotantoa, etelän viisaat uskottelivat. Tätä syöttiä „massaräyhääjät“ eivät nielleet. Eilisen jälkeen asiat menivät vielä pahemmin umpisolmuun. Tehtaan johto uhaksi ajaa autoillaan rähisijöiden joukkoon. Poliisit filmasivat „rettelöitsijöitä“ kuin banaanitasavallassa.

Vanhanen, Pekkarinen, Karvinen, Häkämies, Pesonen, Kallasvuo jne. eivät hymyile lehtikuvissa. „Management by Perkele“ tekee paluuta, nyt eletään kovien kirvesmiesten aikaa.

Tunteita ei näytetä, armoa ei pyydetä, periksi ei anneta, tehtaat pilkotaan, työpaikat siirretään, tavallisten ihmisten tulevaisuuden toiveet silvotaan. Työttömiksi joutuneille ihmisille ei tarjota pienintäkään toivon kipinää.

Siitä vain, halki, poikki ja pinoon globalisaation hengessä, jokainen huolehtikoon itsestään. Suomalainen huvivointivaltio on rikkaampi, välinpitämättömämpi, ilmeettömämpi ja armottomampi kuin koskaan aikaisemmin.

Antaa mennä, kun alamäki alkaa! Ennustan, että kyyti muuttuu kylmemmäksi myös johtopaikoilla, mikäli ilmaston muutos (Global Warming) ei pelasta surumielistä huippujohtoa.

Hymyillään, kun tavataan!

Kemijärvi Radikalisoituu

Kemijärven tehdas ei suostu kuolemaan. Siellä se sätkii ja puskee höyryä taivaalle. Kankaan paperitehtaan pyörät pysähtyivät. En ole kuullut suurista mielenilmaisuista, vaikka Paperiliiton suurin pomo on Kankaan tehtaan kasvatti. Summan tehtaaltakaan ei kuulu kummia. Voikkaalta ei hiiskahdustakaan.

Poliisi filmasi tänä aamuna Kemijärvellä sataa luvattomassa kulkueessa kulkijaa. Radiosta välittyi kuva, että tehtaanjohtajan päreet olivat palaa, kun kemijärveläiset metelöivät tehtaan portilla kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Sanoiko toimittaja oikein, että „tehtaanjohtaja oli vähällä ajaa autollaan mielenosoittajien sekaan?“

Olemmeko palaamassa „Täällä Pohjantähden alla“ tunnelmiin? Vastakkainasettelun mielikuvat vahvistuvat, kun pohjolan miehet ja naiset eivät asetu ruotuun.
Massaliike ilmoittaa avoimesti vastustavansa Anaikan lupaamaa liimapuutuotantoa, koska vaarana on, että „valtion tukema“ Kemijärvi-hanke kaataisi Sodankylässä ja muualla Lapissa toimivaa tuotantoa.

Otteet ovat koventuneet. Massaliike profiloituu entistä uhmakkaammaksi medioissa. Liukosellutehtaan rakentamisesta ei ole luovuttu. Lappilaiset eivät aio antaa periksi. „Tämä on rahvaanomainen liike“, Heikki Nivala kertoo. Massaliikkeen „sodanjulistus“ ei Nivalan mukaan johda uuden puolueen muodostamiseen, mutta bulkkituotantoa he eivät tule hyväksymään.

Kemijärvellä tehdään nyt myös uutta politiikkaa. Alan tutkijat ennustavatkin jo uusvennamolaisuuden nousua. Johtomies Heikki Nivala kommentoi keskustapuolueen politiikkaa: „Puolueen johto ajattelee, että jäsenet ovat puoluetta varten, kun kemijärveläisten mielestä puolueen olemassaolon lähtökohtana ovat ihmisten tarpeet.“

Herra- ja johtajakeskeiset puoluekoneistot saavat hiljaisilta ja poispotkituilta huutia. Demareidenkin piirissä etsitään demokraattisia menettelytapoja suurennuslasin kanssa. Heinäluoman ennustus puolueen siirtymisestä „pari piirua ihmisten suuntaan“ näyttää toteutuvan yli odotusten.

Heiluri liikkuu lipposmaisesta yrmeästä „minä määrään missä kaappi seisoo“ johtamisesta avoimeen ja keskustelevaan suuntaan. Ennen oli yksi iso mies ja ääni, nyt demareiden joukosta nousee puoluejohtajakandidaatteja kuin sieniä sateella. Mistä nämä tulla tupsahtivat? Onko kaapin paikkaa vahingossa siirretty? Penkin allako nämä ehdokkaat lymysivät? Miksi nyt? Mitä he pelkäsivät? Demokratiaako?

Mitä sillä demokratialla tehdään? Kemijärveläiset vihjaavat toiminnallaan uudesta toimintamallista. Aluekehityksen vastuuta ei enää anneta heslaisille, eikä suuriyrityksille. Ainakin puheiden tasolla he ovat valmiita ottamaan alueen kehittämisvastuun kokonaan omille harteilleen. Junan tuomia etelän yrittäjiä ei kaivata. Tämä on rohkeaa politiikkaa.

Maaherra Hannele Pokka ennakoi, että Lappi – Lappland haluaa Ahvenanmaan kaltaisen itsehallinnon. Ollaanko Suomen kehitystä viemässä Belgian suuntaan? Etelä – pohjoinen vastakohta-asetelman kärjistyminen tuo varmuudella uutta vipinää aluepolitiikkaan, jollei Kemijärven duracelleista lopu virta.

Minulta kysyttiin eilen, miksi pohjoiskarjalaiset ovat olleet Perloksen lähdön jälkeen hiiren hiljaa? Johtuuko Kemijärven massaliikkeen aktiivisuus johtajiensa karismaattisuudesta? Olemmeko kaikki lopulta lampaita, jollei keskuuteemme tule evankelistaa, vahvaa johtajaa, joka saa tunteet liikkeelle ja veret kiehumaan.

Odotan mielenkiinnolla lappilaisten seuraavaa liikettä. Millaisia lööppejä tulemme näkemään? Ministeri tönäistiin lumihankeen. Uhkailiko tehtaanjohtaja rähisevää massaliikettä autollaan? Onko Esko Ahon keksimät ensiharvennusleimikot kaatokunnossa? Milloin tulee ilmoitus seuraavan tehtaan sulkemisesta?

„Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan“, lauloi protestilaulaja.