Hakkarainen on brändi

2011-10-28 19.23.53 En tarkoita Yhtyneet Paperitehtaat Nuuka-Niiloa, joka vaatimattomana miehenä matkusti turistiluokassa, eikä hyväksynyt itselleen vuorineuvoksen arvonimeä. Kerrotaan, että Hakkaraisen alaiset hiipivät joskus noloissaan ulos ekaluokasta, jos toimitusjohtaja sattui matkustamaan samaalla koneella. Tarkoitan kuitenkin toista metsätalousmiestä. Tämä Esson baarissa tyyliään kehittänyt Teuvo-setä perustaisi etelän metian mukaan siirtolapuutarhan homoille, lesboille ja somaleille Ahvenanamaalle. Samaalle saarelle mahtuisivat vähemmistönä maassamme asuvat suomenruotsalaisetkin. Täältä Kainuustakin evakuoitaisiin kymmenkunta ihmistä. Inklusive mig själv!

Diplomi-insinööri Niilo Hakkarainen kuoli kotonaan Helsingissä 18. heinäkuuta 2011 83 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt Iisalmen maalaiskunnassa 22. joulukuuta 1927 opettajaperheeseen. Hänen ansioksi voidaan lukea Yhtyneet Paperitehtaat talouden tervehdyttäminen. Niilo Hakkaraisen kyvykkyyttä todisti se, että hänet pian Yhtyneistä tapahtuneen eron jälkeen pyydettiin suuren kansainvälisen, yli 80 maassa toimivan mediakonsernin Daily Mail & General Trust plc:n johtokunnan jäseneksi. , kertoo Helsingin Sanomat muistokirjoituksessaan.

Wikipedia kertoo: Suomenruotsalaiset ovat Suomessa asuvia, ruotsin kieltä äidinkielenään puhuvia suomalaisia. Suomenruotsalaisuuteen yhdistetään usein mielikuva suomenruotsalaiseen perheeseen syntymisestä ja Suomessa kasvamisesta, joten Suomeen siirtyneitä ruotsalaisia maahanmuuttajia ei pidetä suomenruotsalaisina. Suomessa syntyneistä Suomen asukkaista ruotsinkielisiksi rekisteröityjä oli vuoden 2007 lopussa 287 339 henkilöä. Koko Suomen väestöstä oli vuoden 2007 lopussa ilmoitettu ruotsinkielisiksi 289 951 henkeä (5,44 %)[3]. Lisäksi Ruotsissa asuu arviolta 60 000 suomenruotsalaista. Suomenruotsalaiset (ruots. finlandssvenskar) kutsuvat kaikkia suomalaisia sanalla finländare, kun taas suomenkielisistä he käyttävät sanaa finne.

Suomenruotsalaisia on noin 300 000, homojen, lesbojen ja somalien määrää en tiedä, mutta tällä toimenpiteellä saataisiin aikaan uusia EU-valtio, jonka väkimäärä ajan mittaan kasvaisi miljoonaan. Ei hullumpi skenaario ja ihmiskokeena suomalaisen mittapuun mukaan varsin merkittävä. Sodan jaloista suomalaismetsiin evakuoitiin Vennamon toimesta 700 000 karjalaista.

Vennamo oivalsi oitis, että heikosti pientiloillaan toimeentulevissa siirtoilaisissa oli ainesta vaalikarjaksi ja Veikko kehitti toimenpiteensä jatkeeksi SMP (Suomen Maaseudun Puolueen). Ehkä Teuvo Hakkarainenkin pakko-ruotsin innoittaman innostuu muuttamaan Ahvenanmaalle Esson baarin pitäjäksi ja siitä ponnistaisi uuteen julkisuuten HSLH (homot, somalit, lesbot, hurrit) –puolueen puheenjohtajana vuonna 2020.

Ehdotukseeni ei pitäisi suhtautua HUUMORILLA.

Nokialta lupaava paluu valokeilaan

panorama_Lumiat800Nokian hiipiminen takaisin valokeilaaan käynnistyi eilen Nokia World 2011 Lontoossa. Känny-ylpeytemme julkaisi kaksi uutta mallia. Lumia saa kaiketi enemmän huomiota. Asha-mallisto tähtää halpaälypuhelinten kehittyville markkinoille. Ashat on suunnattu esimerkiksi Afrikkaan.

Stephen Elop sai pitkästä aikaa kehuja medioissa. Lontoon julkkariin oli saatu uutta eloa ja valoa: englantia ei puhuttu suomeksi murtaen. Tiimi teki hyvää työtä ja Salon tehtaaltakin näytettiin kuvaa kuormuriin lähtevistä Lumioista.

Kommentaattorit ovat silittäneet myötäkarvaa, varovainen myönteisyys Nokian tulevaisuuden suhteen on kasvussa. Amerikan valloituksesta tulee kuitenkin Nokialle rankkaa koitos. Tarvitaan vielä yksi kärkituote, jossa on suurempi näyttö ja enemmän vääntöä konepellin alla. Nokian tie tähtiin ja maineeseen on ehkä hyvällä alulla, mutta “Toyota Corolla Mark II” tässä vielä huristellaan.

Brandi-mielikuvan uudelleen rakentamisessa kuluu varmaan vielä vuosi tai enemmän. USA:ssa markkinaosuus on valmiiksi niin alhaalla, että kasvu saattaa alussa olla prosenteissa hurjaa. Nokian on vielä tehtävä jotain erottautuakseen Applesta ja Androidista.

Lumia 800:n toimitusten on tarkoitus alkaa marraskuussa Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Lumiat tulevat myyntiin Hongkongissa, Intiassa, Venäjällä , Singaporessa ja Taiwanissa ennen vuoden 2011 loppua. Muille markkinoille se tulee vuoden 2012 alussa.

Ehtiikö Lumia kotimaan joulumarkkinoille, vai joutuvatko suomalaiset tunkemaan pukinkonttiin vanhan vallan aikaisella kehuja saaneella N9 Meegoja?

Onnistuuko Nokian paluu parrasvaloihin?

2011-10-05 22.09.08 Nokian N9 Meego on saanut myönteisen vastaanoton läheisten kannattajien ja käyttäjien keskuudessa. Minulla ei ole vertailevaa tietoa iPhone 4S tai Samsung Galaxy SII verrattuna.

Tunnen, että Nokian tuotekehitys kulkee kuitenkin oikeaan suuntaan.

Viikon kuluttua tiedämme, onko Nokian Mangoista kilpailijoiksi Androidin ja Applen kanssa.

Applen tulos notkahti, kun  fanit odottivat jotain suurempaa kuin iPhone 4S. Yhdessä yössä Applen arvosta haihtui Nokian kokoinen siivu.

iPhone 5 on todennäköisesti jo valmiina testipenkissä. Apple on varautunut vastaiskuun. Tämä viittaa siihen, että MikkiNokian julkkarissa saattaa olla odotettua enemmän ytyä.

Saamatonta Nokiaa on ruoskittu useita vuosia. Yritys on ottanut iFlopin johdolla valtavia strategisia riskejä. Yhtiön hallitus seisoo, istuu ja kaatuu tämän strategian myötä.

Uskon yhä, ettei Nokiaa ole lopullisesti lyöty lättäjalkasi mobiilibisneksessä. Microsoftin ja Nokian lihakset riittävät vahvaan  vastahyökkäykseen. Uskon ja toivon onnistumista Keilanimen uusille Windows puhelimille.

Anssi Vanjoen kannanotto vihjasi siihen, ettei Nokian softaosaaminen ollut uhan niin huonolla tolalla kuin mitä Stephen Elop tahtomattaan tai tarkoitushakuisesti antoi ymmärtää.

Toivotan onnea Nokian tulevalle julkkarille, vaikka olen tänä kesänä siirtynyt korealaisten leiriin. Oma kannanottoni on käytännöllinen: tarvitsen hyvän mobiilityökalun ja Samsung Galaxy S2 tuntui feelis- ja käyttökokemuspohjalta markkinoiden parhaimmalta älykännykältä. Ainakin se riittää minun nykyisiin arkitarpeisiin.

Parin vuoden kuluttua Nokia + Microsoft on ehkä tasaväkisiä Applen ja Androidin kanssa ja silloin harkitsen paluuta “perussuomalaiseen” vaihtoehtoon.

Teipataan isin pikku apulaiset syöttötuoleihin

teipataan Talouslehdessä on aiheellista käsitellä palvelutuotannon innovaatioita. Talousromahduksen viimeisellä rannalla isin pikku nappisilmät teipataan syöttötuoleihin aamuseitsemältä: mielenvirkistykseksi puistotädit näyttävät tullin kaappaamia piraattikopioita kakaroille.

Suurkuvamonitoreista kullannuput tiiraavat aamusta iltaan raakoja piirrettyjä ja akuankkavideoita “Back to ‘70s” hengessä; videoroinassa Ankkalinnan asukeilla ei ole housuja.

Saman kaavaa mukaellen elinkaaren toisessakin päässä säästyy sievoinen summa verovaroja, kun vanhukset ankkuroidaan peteihin lepositeillä, mömmöjen ja vellinsyöttö tapahtuu aasialaisella hoivarobotilla, jossa letkulla ruikataan nestemäistä einestä vanhuksen suuntaan.

Näin menetellen Suomi pystyy vähentämään hoitavia käsiä ja kekseliäät virkamiehet suuntaavat tarmonsa velkaantuneiden Välimeren maiden auttamiiseen.

Hoiva- ja hoitopuolella tuottavuuden lisäämispaineet ovat valtavat.

Tarvitaan vain malttia vähentää väkeä roimasti yli arkitarpeen.

Sydän kohdallaan!

Talvivaarassa isot koneet jylläävät

helgetalvivaara

Sotkamon Talvivaarassa kerrostalon korkuiset kuormurit kuljettavat malmikiviä louhokselta murskaukseen, ja isoihin aumakasoihin mikrobien purtavaksi: monen muun vaiheen jälkeen valmis tuote roudataan junalla jatkojalostukseen Harjavaltaan.

Tutustuin eilen kaivoksen toimintaan lähiseudun asukkaiden kanssa. Kaivos sijaitsee Sotkamon lounaisosassa noin 20 – 25 kilometrin päässä Sotkamon keskustajaamasta.

Kainuu on saanut Kajaani Oy:n (UPM:n paperitehdas) tilalle uuden leivän isän, joka työllistää kuutisensataa henkilöä, kun mukaan luetaan alihankkijat ja palvelujen tuottajat.

Vuonna 2007 käynnistyneen hankkeen ympäristöpäästöt ovat nousseet printti- ja sähköisten medioiden otsikoihin. Ensin sotkamolaiset valittivat prosessin aiheuttamista hajuongelmista. Pöly ja melu vaivaa lähiseutuejn asukkaita. Suurimpana huolena ovat kuitenkin pienten lähijärvien kohentuneet mangaani- ja natriumpitoisuudet.

Lähiseudun kesämökkiasukkaat ja kyläläiset eivät peitele kiukkuaan. Kiinteistöjen arvot ovat laskeneet. Epätietoisuus pöly-, melu- ja vesistöpäästöjen kehityksestä synnyttää ymmärrettävistä syistä spekulatiivista vuoropuhelua paikallislehtien sivuilla, keskustelufoorumeilla ja nettipalstoilla.

Median ja viranomaisten alkuinnostuksen jälkeen kriittiset puheenvuorot nousevat vuorostaan otsikoihin. Vanhentunut kaivoslaksi suojelee suurta toimijaa, mutta lehdet, radio, telkkari ja sosiaalinen media asettuu näkyvästi pienen ihmisen tueksi.

Maailmanluokan varannot, edullinen tuotantomenetelmä ja suotuisa (syrjäinenkö?) toimintaympäristö luovat Sotkamon Talvivaaralle erinomaiset toiminnan ja kasvun edellytykset. Kaivosalueen pinta-alue on 61 neliökilometriä.

Kaivosyhtiön ympäristöasiantuntijat myöntävät ongelmat: päästövesien puhdistamiseksi haetaan asiantuntijoiden ja rahan voimalla ratkaisuja eri puolilta maailmalta. 

Suuri toimija ei saa synninpäästöä pienellä rahalla. Asiantuntijoiden mukaan päästövesien puhdistamisen investoinnit  nousevat 10 – 15 miljoonaan euroon ja käyttökustannukset ovat miljoona euroa per vuosi. Vihreä vallankumous (Tekes Green Mining) ei toteudu ilman mittavaa panostusta puhtaampaan, siistimpään ja kestävämpään kaivostoimintaan.

Julkisuus ei jätä Sotkamon Talvivaaraa rauhaan, vaikka pölinä poistuu ja päästövedet puhdistuvat.

Uutta tuulta mediamyllyyn hönkii rakenteilla olevan uraanilaitoksen lupamenettely. Viranomaiset eivät enää suhtaudu tuleviin hankkeisiin sinisin silmin ja veikkohuovismaisiin sinisiin ajatuksiin nojautuen. Kovaa ja luontoa runtelevaa teknologiaa tarvitaan, jos haluamme hyödyntää luonnonvarojamme, mutta alan yritykset joutuvat käyttämään suuria summia voitoistaan julmalta näyttävä ekologisen jalanjäljen pienentämiseksi.

Maailmantalouden taantuma heijastuu metallien hintoihin ja kysyntään. Tämä iskee juuri nyt myös harmittavasti  Talviaaran pörssikurssiin. Piensijoittajat kyselevät sijoittamiensa eurojen perään. Ehkä suurilla on malttia odottaa suhdanteen kääntymistä? Piensijoittajat ovat malttamattomia ja saattavat menettää uskonsa ja toivonsa.

Talvivaara-hankkeen “isä” Pekka Perä ilmoitti viime viikolla vetäytyvänsä toimitusjohtajan tehtävästä. Kaivosyhtiön suurin omistaja keskittyy tulevaisuuden suunnitteluun ja toiminnan kehittämiseen. Uuden toimitusjohtajan tehtävänä on laittaa prosessi sijoittajia, rahoittajia, viranomaisia, asukkaita, mediaa ja ympäristöihmisiä tyydyttävään kuntoon.

Tekemistä riittää vuosiksi eteenpäin. Vesien puhdistamisen ratkaisut on saatava toimimaan viimeistään 2015 mennessä. Lähiseudun asukkaat odottavat malttamattomina paljon nopeampaa ongelmanratkaisua.

Talvivaaran kaivoksen metallien talteenottolaitokselta on matkaa lähimpään asuinrakennukseen noin 2,6 kilometriä ja lähimpään loma-asuntoon noin 4,4 kilometriä. Kaivoksen mittakaavasta kertoo jotain, että aluen pituus on 12 kilometriä ja leveys 7,8 kilometriä. Malmia riittää louhittavaksi 50 vuodeksi. Siinä vaiheessa avolouhoksen syvyys on noin 500 metriä.

Chilen kaivosonnettomuuden uhrit poimittiin viime syksynä 700 metrin syvyydestä. Melkoinen kuoppa tarvitaan, että teollisuuden pyörät voivat jatkaa pyörimistään ja metallien käyttäjät saavat sinkkiä ja nikkeliä valmistukseensa.

Talvivaaran uraanivarat tekisivät Suomen ydinvoimalat kertaheitolla 50 prosenttisesti omavaraiseksi. Nyt ydinvoimalat rahtaavat uraaninsa maailman laidalta. Australia lienee alan suurin toimija: sillä ei ole ole ainuttakaan ydinvoimalaa.

 

 

Alyännykkään entistä parempi patteri

2011-09-28 18.49.52_akku Nokia julkistaa 26. lokakuuta 2011 uusia puhelimia Lontoossa pidettävässä suurtapahtumassaan. Pari päivää ennen kännyjättimme ensimmäistä Windows Phone –julkkaria Applen leiri tuo kauppoihin kirjailija Walter Isaaconin kirjoittaman Steve Jobsin muistelmateoksen. 

Applen perustaja ja hyperinnovaattori kampittaa Nokiaa vielä haudan levosta, arvioi Kauppalehtikin tänään.

Palataan puhelinta käyttävien tavisten ankeaan arkeen: älykännyköiden suuret näytöt lipittävät akkuvirtaa yhtä ahnaasti kuin meidän kotikissat ulkona pihalla ämpärissä olevaa sadevettä. Pitkäkestoisempien akkujen kehittämisessä riittää vielä työsarkaa.

Kosketusnäyttöjen näkyvyys ei ole paras mahdollinen ulkona ja auringonpaisteessa. Pakkasella kosketeltavan hipelöinti muuttuu vastenmieliseksi. Älkää soitelko minulle tammikuun ja maaliskuun aikana, jos tulevasta vuodesta kehittyy kylmä ja viimainen.

Aikoinaan palkanlaskennan tai muista hallinnollisista virheistä saatoi vierittää syyn ATK:n kontolle. Kosketusnäyttökännyköiden aikakaudella nelosen äidinkielellä kirjoittava poropeukalo voi sumeilematta syytellä huippuhienoa käyttöliittymää – eli kosketusnäyttöä.

Allt är inte guld som glimmar!

 

Steve Jobs

stevejobs

Osaanottoni! Vuonna 1981 ryhdyin yrittäjäksi. CIS – Corporate Information Systems – ensimmäisenä asiakkaan oli Apple Computer Finland Oy.

Tein markkinakartoituksen ACF OY:n toimitusjohtaja Seppo Nykäsen toimeksiannosta Apple II kotitietokoneiden sovelluksista ja soveltumattomuuksista.

Lisa epäonnistui, mutta MacIntoshista tuli menestystarina.

Elämäni aikana olen käyttänyt Applen tuotteita MacIntoshista uudenmpiin pöytäkoneisiin.

Ranskassa käytössämme oli 1992 NeXT Computer. NeXT:issä oli silloin iso värinäyttä ja muistaakseni 100 Mb kovalevy. Huimaa!

Ristiriitojen ja kriisien kautta voittoon.

Apple on Jobsin luomus. Hänet syrjäytti Coca-Colasta palkattu ammattijohtaja. Steve Jobs teki kuitenkin comebackin: hänen johdolla rapakuntoinen Apple nousi reilussa kymmenessä vuodessa mobiiliviestinnän johtajaksi.

Steve hurmasi kannattajansa keksinnöillään ja sovelluksillaan. Hän muuntui vuosien mittaan pukumiehestä katu-uskottavaksi luovan talouden suunnannäyttäjäksi.

Mielikuvissani lännen mies lähti tästä maailmasta t-paitaan, farkkuihin pukeutuneena ja tennarit jalassa. Steve Jobs luopui toimitusjohtajuudestaan puolitoista kuukautta takaperin. Hänestä tuli kunnioitettu ja kiitelty yritysjohtaja, jonka jälki näkyy kauan.

iPhone 5 ei tullut, mutta fanit saivat iFööni 4S

amerikanherk Amerikan herkkua emme eilisessä Apple-julkkarissa saaneet mahan täydeltä. Olen edelleen tyytyväinen Samsung Galaxy SII valintaani.

Uusi iPhone 4S on seitsemän kertaa nopeampi, napsii palveluja pilvestä, tarjoaa puheohjausta ja uudet luurit vauhdittavat loppuvuoden myyntiä Apple-perinteitä ravistelevilla hinnoilla.

Apple hinnoittelustrategia laajentaa käyttäjäkuntaa. Siitä tehdään tuulipukukansan ja punaniskojen perhepuhelin.

Nokian ja aasialaisten harmiksi iPhone raivaa aggressiivisella hinnoittelullaan peltoa myös tavisten keskuudessa; hinnat rukattiin perheystävällisiksi. Isille, äitille ja kakaroille saman firman puhelin lamabudjetilla.

Amerikkalaisjätti tähtää jokapojan ja –tytön puhelimeksi. Seuraavana siirtona on bisneksen laajentaminen “Kauas pilvet karkaa” kehittyvissä talouksissa.

Kiihkeimmät fanit eivät pystyneet peittämään lievää pettymystään. “Ennennäkemätön ominaisuus. Aivan fantastista, tuli ilopissa housuun”, kirjattiin kommenttina sarkastiseen sävyyn talouslehdessä.

iPhone 5 tulee ehkä vasta vuoden kuluttua tai heti, kun Espoon nokkelat pojat julkistavat uuden mikkinokiamangonsa.

Nokian N9 Meego-puhelin tulee kauppoihin lähipäivinä. Sekään ei tule aiheuttamaan suurta pöhinää, vaikka ominaisuuksia on kehuttu. Meego-Nokia N9 on arvattavasti viimeinen laatuaan. Laitteen hinnaksi arvellaan 700 euroa! Hupsheijaa. Applen hinnoittelulla iPhoneja saa nelihenkiselle perheelle – ainakin USA:ssa –  mummolle ja vaarille voi vielä hankkia 3GS ilmaiseksi kahden vuoden sopparilla.

Näin ZDNet:

Apple launched its iPhone 4S with availability on Oct. 14 and preorders a week earlier. In short, the iPhone 4S is impressive and its killer app may be voice integration throughout the device. The neutron bomb against the competition boils down to pricing.

Here’s the rundown:

  • The iPhone 4S starts at $199 for a 16GB device.
  • The iPhone 4 moves to $99.
  • And the iPhone 3GS is now free.

In other words, Apple hit every price point to appeal to emerging markets as well as mainstream cost-conscious folks and early adopters.

Jurrissa oleva kuljettaja Sotkamossa ojaan kortitta

rattij

Suomi suomalaisille on trendikäs muotivillitys, joka heijastuu vaaleissa ja teeveekeskusteluissa. Finlandia olisi ihannevaltio, hyvinvointi huipussa, luova, menestyvä, tuottava ja kilpailukykyinen, jollei meillä olisi geeneissämme hallitsematonta viinan himoa.

Kempeleläinen mies huitaisi Sotkamo-lehden uutisen mukaan ajokkinsa ojaan 2,76 promillen humalassa.

Ihmemaan asukin tekoa ei lievennä edes se, että harkitsematon ajoneuvon kuljetus tapahtui ilman voimassa olevaa ajokorttia.

En ole koskaan mittauttanut itselläni 2,76 promillen humalaa, mutta kuvittelen, että ajokunto ja harkintakyky olisi vahvasti heikentynyt.

Huomionarvoista on, ettei tästä teemasta saa kuin kymmenen sentin pituisen yhden palstan jutun paikallislehteen. Muista rangaistuksista en tiedä.

Teon huomioarvo paranisi merkittävästi, jos humalapäinen suorittaja olisi julkkis, poliitikko tai perussuomalainen.

Kansanedustajien rällämisistä kerrotaan lehdissä tai naamakirjassa kuvan kera.

Kännykkäkamerat ovat niin yleisiä, että kansalaisjournalisti on varmuudella aina paikan päällä, kun julkimo mokaa.

Rivisuomalaisten humalahoipertelut eivät vielä päädy edes kaiken paljastavaan sosiaaliseen mediaan.

Tämän nimettömän kempleläisen kuvan julkaiseminen saattaisi parantaa teillä liikkuvien turvallisuutta.

Kasvojen tunnistaminen auttaisi välttämään maantieosuuksia, joille mies lähtee seuraavaksi autoilemaan.

Jotkut huimapäät päätyvät auton rattiin toistamiseen… tai useita kertoja.

Ehkä Googlen karttapalveluun tulisi kerätä tietoja hurjastelijoiden asuin- ja työssäkäyntialueista?

Reikan rahriisi repii ruplamme romuraudaksi

2011-09-25 18.48.21

Kreikan rahakriisin syveneminen pakotta EU-päättäjät tunnustamaan tosiasiat. Amerikkalaisekonomistit  heittelevät nyt neuvoja Atlantin toiselta puolelta: kehitteillä oleva ruplarahastomme ei riitä alkuunkaan, pohjattomaan säkkiin on laitettava vähintään 2 000 miljardia euroa.

Suomalaisten ei kannata tanssia taantuvien talouksien haudoilla. Huonot ajat tulevat meille muutenkin pyytämättä.

Suomi ei pääse irti Euroopasta, ei sen ytimistä tai edes euron reuna-alueesta. Päättäjämme uskoivat Eurooppaan ja liittyminen euroon lupasi työtä, turvallisuutta ja matalampaa korkotasoa.

Olemme nauttineet sitä herkkua. Vientimme on vahvasti sidoksissa EU:n sisämarkkinoihin.

Aikoinaan kumarsimme Moskovan suuntaan. Nyt kumarramme edelleen; suuntana länsi.

Vientivetoinen kansantaloutemme pakottaa nöyryyteen. Sama se, vaikka liittoutuisimme Pekingin kanssa. Asiakkaitten pillin mukaan joutuisimme sielläkin tanssimaan.

“Vårt land är fattigt, och skall så bli”, pätee edelleen. Kalliin tavaran kauppiaan on pakko nöyristellä.