Päätepisteessä Hotel Grand Via Catalonia

c20120711_055053_1600x604

Jugoslavialainen taksinkuljettaja puhui koko matkan ajan kaupungista kentälle työstä ja toimeentulosta, politiikasta ja sen puutteesta. Pääsimme kommelluksitta koneeseen.

Helsingistä jatkoimme Lufthansalla Frankfurtiin ja sielät neljän tunnin odottelun jälkeen edelleen Lufthansalla Madridiin.

Eka illan vietimme hotellilla. Hain DIA:sta ruokaa, hedelmiä ja juomia. Ihmettelin pienen supermarketin halpoja hintoja.

Uutisissa kerrottiin, että nuoret eivät pääse työn syrjään kiinni. Tilanne on vuodesta 2012 parantunut, mutta nuorisotyöttömyys on vielä korkeissa lukemissa.

Mainokset

Projekien tulokset näkyviksi

cropped-d20120714_135745.jpg

TOLEDO | Projektien tulokset jäävät usein näkymättömiksi, hautautuvat raporttien ja muistioiden mystiseen hämärään. Suuri yleisö ei tule näistä tietoisiksi.

Tärkeät aikaansaannokset hajoavat pirstaleisiksi tiedonmurusiksi, joita kukaan ei kasaa esittäväksi mosaiikiksi. Tässä tiedoksenne laaja pohdinnan kohde.

Kehitämme karttaa, josta kaikki olennainen löytyy. Luomme digitaalisia kertomuksia, jotka avaavat polkuja tulevaisuuteen. Tarinamme eivät jätä historiaa hämärän peittoon.

Sotkamo 2025

Sotkamon kunnan tulevaisuus on vedenjakajalla. Suunta voi muuttua lyhyellä aikavälillä.

  1. Kaivostoiminta toi työpaikkoja ja tulevaisuudenuskoa, mutta kipsisakka-altaisiin avautui iso reikä. Mikrobit laiskistuivat ja kaivoksen tuottavuus rojahti kolmasosaan kannattavuusrajasta.
  2. Saako kaivos vielä jatkoajan? Meneekö haave hopeakaivoksesta Tipasojalle päästövesien mukana?
  3. Matkailussakin näkyy pysähtymisen aika. Maailmanlaajuinen taantuma on lamaannuttanut sijoittajat ja alan yrittäjät.
  4. Kuntataloudesta ja kunnantalolta ei löydy vetoapua.
  5. Elinkeinopolitiikan eväitä on vähän, jollei luontoa ja sen rikkauksia lasketa luonnollisiksi lähtökohdiksi.
  6. Suomi elää metsästä! -slogan vaatii kiillotusta kunnassamme: hirsitalorakentajan konkurssi sumentaa uskoamme puunjalostuksen huomiseen.
  7. Biomassan hyödyntäminen heijastuu metsien hoitoon, ensiharvennukseen ja siihen, että vielä joskus saamme hyvää sahatukkia Vihreän Kullan -maakunnasta.

Sotkamossa on kaksi keskustaa (1. Vuokatti ja 2. kirkonkylä). Matkailun kehittämisen kannalta homma on levällään kuin Jokisen eväät.

960x640_bestfit (118)

Kuva:  Matkustajakoti Sotkamossa, Helge V. Keitel, KK-Net, Sotkamo (2013)

Parasta tulevaisuudenstrategiaa on, ettei jäädä haaveilemaan parempia aikoja 2025. Ratkaisuja on tehtävä nyt: uusia ideoita, start-upeja, konsepteja ja ratkaisuja tarvitaan.

  • Kuntalaiset ja turistit houkuteltava kehittämistyöhön mukaan.
  • Itsenäisyys on sivuseikka: niputtakaamme kaikki Kainuun kunnat yhdeksi kirkonkyläksi.
  • Mikrodemokratiasta ja hyperpaikallisuudesta ei ole apua, jos aika, osaaminen ja energia tärvellään lillukanvarsien käsittelyssä.