Haiku-runojen kaupallisuudesta muutama sana

wpid-IMG_20130928_053353.jpg

Kauppalehden blogajat ovat äimän käkenä; ilmaisunvapautta loukattu. Blogialustan hallinnoijat eivät tykkää runoista ja suhtautuvat vähätellen pienten piirin keskusteluihin. Mitä muuta Suomessa voi olla, kun suurteollisuus on polvillaan, saattohoidossa tai haukkoo henkeään siunatussa näköalattomuudessaan.

No niin, monttu auki kohti entistä yksipuolisempaa ilmaisua; vaietaan kaikilla kielillä, ettei joku kokisi, että kaveripiirit käyttävät KL keskustelufooruminaan. Blogaajien tulee vaieta seurakunnassa. Muijia me ollaan. Kansalaisjournalismin hautajaisia viettämään.

Rohkenen olla eri mieltä tukeutuen Kajaanin Runoviikon kokemuksiin vuosikymmenien takaa. Tyypillinen perusyrittäjä ei ehkä lue tai kirjoita runoja sorvin ääressä, mutta kotona hän laittaa haalarit naulaan ja hakeutuu työhuoneeseensa maalaamaan herkkiä maisemia vesiväreillä. Toinen soittaa huilua. Kolmas näppäilee klassista kitarallaan.

Harva perus-suomalainen lukee japanilaisia haikuja ja vielä harvempi ymmärtää sikäläisen runouden niukkaa poljentoa. Mutta syytä olisi oppia. Hitunen herkkyyttä, tuhatvuotinen kulttuuriperinne velvoittaa meitäkin. Lukemisen ymmärtäminen ei ole haitaksi.

Helanes-hakuijen puolesta perustettakoon tukiryhmän, joka lähestyy japanilaisten kaupallista osastoa Suomessa. Kauppalehdessä on hänen toimesta edistetty suomalaisten puupäitten ja digirajoittuneiden haiku-ymmärrystä itäisen auringonnousun ja keisarillisen ansiomerkin verran.

Aikoinaan Kauppalehden printtisivulla oli poliittisesti arveluttavia, vähäpukeisia tytönkuivia, jotka poistettiin, kun yrittäminen muuttui moni-ilmeisemmäksi ja naisvaltaisemmaksi.

Helanes-haikut eivät ole poliittisesti epäkorrekteja. Ne kertovat siitä, kuinka tärkeäksi on tullut Aasia ja Itä; ymmärtäkäämme entistä herkemmin sitä.

Advertisements

Onko Finnair liidokki?

84044-031220105067-795825Omistan kirjoitukseni Juha Vahelle, joka maalaamani linkin takana pohdiskelee menneitten aikojen henkilöstöjohtamista.

Finnairin sinivalkoisille siiville on useamman vuoden aikana satanut mediataivaalta sopulipaskaa siinä määrin, ettei lentopalvelufirmaa erota, onko lintu vai Talvivaaran  päästövesien hapettomuudesta kärsivä kala.

Elokuvateollisuutemme tulevaisuus istuu, makaa, edestä ja takaa afrikkalaisten halpis-Mannerheimien varassa.

Selittämätöntä myötähäpeää tuntien aion katsoa “mustavalkoista”  dokkaria, jossa kerrotaan, miksi emme voittaneet talvisotaa ja / tai jatkosotaa, vaikka taistelimme toisen maailmansodan jatko-osiossa jopa Wehrmachita vastaan (Lapissa).

Pohjola haluaisi eristäytyä eritystalousalueeksi Euroopan ulkopuolelle, jonne taloudelliset taantumat, pörssien kurssiheilahtelut ja yritysjohtajien satunnaiset hölmöilyt eivät vaikuttaisi tuhannen päreen vertaa. Kansalaisille syötetään mielikuvaa hattutempun onnistumisesta, sikäli mikäli kaikki ennusteet eivät mene totaalisesti pieleen.

Oma arvioni: ennusteet menevät satavarmasti vituroilleen!

Suomi eli metsästä, Nokia kompastui Applen älypuhelimeen ja kohta Angry Birdiakin grillataan Roviolla. Ikuisia totuuksia ei ole: yritysten ja innovaatioiden elinkaaret ovat aikaisempia lyhyempiä. Nyt, jos koskaan, kannattaa toivoa menneiden hyvien aikojen paluuta – tai sitten ryhdytään aidosti uudella otteella Suomen pelastamiseen.

Menneisyysuskovaisuuden nousulle on olemassa hyvät kasvuedellytykset, mutta se ei pelasta kansakuntamme taloutta.

Finlandia on edelleen – kokoonsa nähden – harvinaisen teollistunut maa, mutta harva täällä keskustelee läntisestä naapuristamme, Ruotsista, joka hakkaa meidät jääkiekossa, miesten maaottelussa ja yhteiskuntiemme jälkiteollistumisessa.

Elämme menneisyydessä, huomisesta emme saa otetta.

Mikä meitä vaivaa? Onko tämä sitä talvisodan henkeä, josta emme pääse irti. Raatteen tien taistelustakin on tarjolla uusia tulkintoja, joiden mukaan venäläiset juuttuivat logistiseen mahdottomuuteensa ja kainuulaisten sankarillinen taistelu ylivoimaista vihollista vastaan on lievästi liioiteltua mytologiaa.

Elämme satujemme saarekkeella harhaisten hyvinvointitulkintojen vankeina: Suomi tarvitsee uuden suunnan, joka irrottaa meidät kansallisten valheiden (ja eurooppalaisen pimeyden) ytimestä.

Tuleeko Nokialta sormella tökittävä taulu?

Vuonna jotakin (2010) Nokian ex-pomo Anssi Vanjoki suhtautui vähätellen Applen iPadiin. Anssin mielestä iPad on kehno PC. Näkemys osui tavallaan oikeaan, koska taululla tehdään eri juttuja kuin perinteisellä höyrypeeseellä ja läppärillä.

Huhumylly suoltaa vuotoja tai vuodatettua ennakkotietoa Nokian tulevasta W8-tabletista. Ennakkoarvailuissa on myös mm. Facebookissa nostettu varovasti  peukkua uusien Lumioiden puolesta, joissa laadukas Pureview-kamertekniikka käytössä. Ruutujen kokoakin on kommentoitu: 4,5 tuumaa!

Samsungin ja Applen välinen patenttikiista sataa pörssikurssien heilahduksista päätellen Nokian laariin, mutta tärkeää on, että tällä kertaa noksulan uudet tuplaveekasit ovat teknisesti aikaisempia herkullisempia.

Kohta kuullaan ja nähdään ja arvaustoimistot voidaan sulkea. Seuraavaksi voimme jännittää Applen iPhone 5 ja uutta seitsemän tuuman iPadia. Kaikesta päättäen taulut raivaavat itselleen tilaa älykännyjen ja läppäreiden välistä ja syövät markkinaosuuksia kannettavilta; Apple puree myös omaan jalkaansa.

Uutuuksien pitäisi ehtiä kauppoihin ennen joulumyyntiä. Nokia ei vieläkään ole viimeisellä rannalla, mutta W8 Lumioiden menestys ratkaisee CEO Stephen Elopin tulevan asema yhtiössä.

KUVA: Helge V. Keitel, Loviisa / Sotkamo, Finland (2010)

Kotisivut kuntoon – Tissit tiskiin!

websivutkuntoon

“Kotisivut kuntoon” suoramainonta on mielestäni lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Vasemmalla oleva kuva tuli postilootaani hetki sitten ja kirvoitti ilmaisemaan huoleni.

Edelleen ns. spammerit tarjoavat sinisiä pillereitä miehisen kestävyyden parantamiseksi (stamina), sekä muita ihmelääkkeitä, jotka panevat vaimon tai tyttöystävän haukkomaan henkeä ja / tai ainakin pään sekaisin.

Köyhän miehen laatu-Rolexeja tyrkytetään Leijona-kellon omistajille lähes päivittäin. Minä-ressukka en käytä kelloa ollenkaan, kun patteri on loppu ja herätys tulee Applen mollaaman Android-älypuhelimen kautta.

Toistakymmentä vuotta on muodissa ollut sukuelimen pidentäminen, joko kemiallisin keinoin, vakuumipumpulla tai mikrokirurgin toimesta. Olisihan se somaa, jos “se” roikkuisi polveen asti? Ongelmani on, etten ole tarttunut yhtäkään siivottomaan tarjoukseen.

Sähköpostiini on lähetetty vihjeitä kaiken paljastavista videoista ja kuvagallerioista, jotka nekin ovat jääneet virustartuntavaaran takia avaamatta.

Olen tulossa katumapäälle: mitä jos Norton Internet Security -ohjelmani on amerikkalaisen teekutsuliikkeen “moral mojority” –osaston tilaustyötä ja minut on väärin perusteluin peloteltu pois verkon punaisten lyhtyjen käytäviltä: olenko sen takia syyttä suotta uhrannut elämäni Kauppalehden ja Talouselämän pörssivihjeiden lukemiseen?

Lisäksi, olen välttänyt nigerialaisten “ala miljonääriksi” –kirjeet ja tilaamatta ovat jääneet deittipalvelut “Hemaisevat hempukat Ukrainasta ja Venäjältä” -sivustoilta.

Vuosien karttuessa epävarmuuteni lisääntyy: mitä jos sähköpostien upeat lupaukset olivatkin totta ja minä vain konservatiivisuuttani (peloissani) jätin tarjoutuneet mahdollisuudet käyttämättä?

Kauppalehden lukijoina on kaupallisen alan osaajia: käännynkin kohteliaammin puoleenne tiedustellakseni, onko onni suosinut minua rohkeampia?

Onko meitä epätietoisia peräkamarin äijiä enemmänkin Suomessa, jotka ovat langenneet virusohjelmakauppiaiden petolliseen turvaharhaan; loveen?

Minä ja Mannerheim

mannerheim

Minä ja Mannerheim kohtaamme aikaisempaa harvemmin, koska asun niin kaukana maalikylästä. Viimeksi hän tuli minua vastaan hevosellaan Kiasman ja Postin kulmassa heinäkuun alussa.

Tänään luin hämmästyksekseni Hesarista, että Mannerheim onkin “musta mies” ja juuriltaan afrikkalainen. Olen nähnyt kuvia miehestä ja uskon tietenkin painettuun sanaan; kuin hullu kaurapuuroon.

Omien havaintojeni mukaan Gustaf oli mustavalkoinen paikallisen kyläkauppiaan seinällä, kun pikkupoikana tutustuin häneen seinälle kehystetyn taulun välityksellä.

Koulussa ja kirjastossakin oli Mannerheimin kuvia. Pikaisesti pohdittuna hän oli tärkeämpi kuin Jeesus. Jumalastahan kuvia on niukasti. Harva meistä on ollut hänen kanssa tekemisissä.

Kiasman edessä oleva Karl-Gustavin ihonväri on ruskea. Ruskealla ratsukolla hän on joka aamu liikkeellä.

Jeesusta esittävissä kuvissa ja elokuvissa näyttelee valkoinen mies, vaikka ymmärtääkseni yksikään ohjaaja tai maalari ei ole koskaan tavannut Herraamme livenä.

Sain 30.07.2012 postikortin Shri Lankasta, jossa  “Massive Buddha Image at Bahiravakanda Overlooking the Kandy Town – Shri Lanka” on ihonväriltään marmorinvalkoinen.

Maailma on kaunis ja värit tekevät siitä monikulttuurisemman. Koskahan norjalaisesta Breivikistä tehdään mustavalkoinen tarina, joka saa turskansyöjät pois tolaltaan?

Kuuntelin radikaali-Donnerin kommentin telkkarissa ja mietin, että vallankumousaatteet syövät lapsensa. Ei ole Jörkkä entisensä patakonservatiivisena. Harmi. Rotuoppineet vievät YLE:ltä lupamaksut ja kansakunnan kaapin päälle nostetaan entistä enemmän kipsistä veistettyjä hymypoikapatsaita. Harmi!

Huolissani Viivi Pumppasesta

20120810_170915-1

Totta kai olen huolissani 24-vuotiaan Viivi Pumppasen työtaakasta. Espanjassa 50 prosenttia alle 25-vuotiaista on työtä vailla ja ne jotka pääsevät jotain tekemään, saavat viisisataa euroa kuukaudessa.

Pumppasella töitä on likaa! Tasan eivät mene onnen lahjat rajattomassa Euroopassa.

Raha liikkuu vaivattomasti konkurssipesästä toiseen, mutta työpaikkoja on kymmeniä vuosia viety vain halpatyömaiden hikipajoihin.

Espanjasta tultuani olen tietenkin kantanut huolta valtionvarainministeri Urpilaiskankin työtaakasta. Budjetin kasaaminen tuottaa blondi-ministerille suuria vaikeuksia ja mustien aukkojen laastarointiin Suomi joutuu ottamaan 6,6 miljardia euroa lisää velkaa; velkaa velan päälle.

Viivi Pumppasen suorasukaisuudesta pidän. Muistan viimeiseen hengenvetoon hänen “tissit tiskiin” televisio-haastattelusta.

Jutta Urpilaisen verkkosukkakuvat ovat mielessäni joka ilta enne maatapanoa. Tutkin suurennuslasilla iltapäivälehtien etusivut ja pidän peukkua pystyssä aina, kun Viivi on tapetilla.

Turkulainen kirjoittajan Minttu Vettenperän tarina “Enkeli-Elisasta” on erityisen kiinnostava, vaikka en ole lukenut edes poliisin kuulustelupöytäkirjoja. Enkeleitä, onko heitä? Tietenkin, ilman suojelusenkeleitä, olisin monta kertaa tipahtanut sillalta alla virtaavaan “Troubled Water” –virtaan. 

Viimeisenä huolenaiheenani on Vuokattiin tuleva Angry Birds –teemapuisto. Miksi sellainen rakennetaan tyhjään teollisuushalliin ja teollisuusalueelle, joka tuskin vetää vertojaan Disneylandille tai muille kuttaperkkapuistoille.

Kun kainuulaiseen paperitehtaaseen tuodaan Supertietokone

ictkainuu

Tutustuin tänään Kainuussa toimiviin ICT-alan yrityksiin, jotka esittelivät tulevaisuuden näkymiään yrityksille, osaajille ja alalle aikoville Musiikkiopiston aulassa. Tapahtumassa oli mukana asiantuntijoita  vastaamassa rekrytointi- ja koulutuskysymyksiin.

Minulle tarjoutui tilaisuus tutustua alan uusiin toimijoihin. Joukosta löytyi myös historian havinaa. Juttelin menneistä “hyvistä ajoista” Metson Kajaanin yksikön ständillä. Those were the days!

Tarjoutui tilaisuus keskustella tuttujen kanssa. Kainuun Sanomissa oli sattumalta entisen työkaverin yleisönosastokirjoitus. Soittelen Pentille ensi viikolla. Olisi kiva rupatella naamatusten kajaanilaisessa kahvilassa rönttöstä maistellen.

ICT-yritysten seminaarista kaappasin ajankohtaisia kuvia, joita käytän blogeissani. Päällimmäiseksi mieleeni jäi esitys CSC:n supertietokoneesta, jonka asentaminen Kajaanin paperitehtaan tiloihin käynnistyy syksyllä 2012. Modulaarisia palasia ostetaan parhaillaan.

Pilvipalvelut tulevat Kainuuseen, koska täällä on viileää jäähdytysvettä ja KAVO:n voimalaitoksesta saa megawattitolkulla konehuoneen tarvitsemaa sähköä. Näissä yhteyksissä puhutaan useista… jopa kymmenestä megawatista.

Tuttujen tapaaminen on aina hauskaa. Käytäväpuheissa liiveihin tarttui sisäpiiritietoa, vaikka en ollut aktiivisesti sitä hakemassakaan. Vähitellen integroidun paikalliseen keksijöiden ja kehittäjien piireihin. Erona Loviisaan tai jopa Helsinkiin on, että näillä leveyksillä puhutaan teollisuuden tarpeista, ongelmista ja ratkaisuista.

Kajaanista löytyy maailmanluokan mittausteknologian osaamista. Uusinta uutta on historiallisen mittausosaamisen yhdistäminen pilvipalveluihin ja langattoman tiedonsiirron hallintaan. Välimaastosta löytyy myös käteviä koneelta koneelle tiedonsiirron mokkuloita.

The Internet of Things“ tekee tuloaan. Tulevaisuuden Facebookissa tai sosiaalisessa mediassa koneet keskustelevat keskenään ja voimme unohtaa infoähkyn. Huokaus! Vielä en usko, että uusi teknologia pelastaa maailman, mutta ehkä se siirtää suurta pamausta vuosikymmenillä eteenpäin?

Tänään tuntui siltä, että tuhlaajapoika oli tullut takaisin kotiin (vaikka olenkin muualta kotoisin). Edelleen ICT on perin totista puuhaa. Haluaisin kehittää teollisesta automaatiosta huomattavasti viihteellisemmäksi yhdistämällä tosi-teeveetä ja teknologiaosaamista. Kainuusta löytyy vahvaa peliteknologian osaamista. Sovelluksia pelien tekijät eivät esitelleet.

Miten poistaisimme liiallisen vakavuuden teknologian kehittämisestä? Osana huomisen menestystä on, että pääsemme monta kilometriä lähemmäs asiakasta, tarpeita, toiveita ja unelmia.

Osaamista on, mutta sen tarjoileminen saisi olla reilusti nykyistä leppoisampaa.  Silmänisku