Väsähtäneet Vanhukset

march1_2011-019

Mokia ja Mikkisofta eivät ole heittäneet lusikkaansa nurkkaan. Molemmista löytyy vielä potkua; viimeistä myyntipäivää ei ole ilmoitettu.

Lumiat ovat painavia. Windows 8 tungetaan suuriin ja pienempiin koneisiin. Ballamer lupaa parempaa mikkisoftaa tulevaisuudessa.

Mokia kuuntelee herkemmällä korvalla asiakkaitaan, mutta älyluurien nykyiset myyntivolyymit eivät vielä vedätä juhannuslippua salkoon. Kasvuprosentit ovat kohdallaan, jollei vauhti taitu.

Korealainen Samsung pyyhkii jälleenmyyjiensä esittelyhyllyjen pölyt useammin kuin kukaan muu. Mokian ongelmana on, ettei kauppoihin saada riittävästi lippulaivakännyköitä.

Nokian yhtiökokouksessa moitittiin puuttuvaa osingonjakoa. Hallituksen puheenjohtajan mielestä firmalla on nyt maata jalkojen alla.

Toimitusjohtaja Elop tipautti porukat palavalta lautalta myrskyävään mereen. Nyt osa porukasta on räpiköineet rantaan, jossa jatkavat käsipohjaa.

Nokialla on yhä kassassa rahaa, tappiot ovat vähentyneet, kilpailijoiden etumatka on supistunut. Ehkä Keilaniemen porukka ei ole vielä sanonut viimeistä sanaa.

5 Kommentare zu „Väsähtäneet Vanhukset

  1. Kah, kevät on saanut Helgen kirjoitustuulelle. Mitä kuuluu? Voit toki vastata meilillä jos on kovin henkilökohtaista 😉

  2. Kiitos hyvää, poikkesin Saksassa ja idana on kirjoitaa entistä enemmän saksalaisten Energiewendestä. Meillä on täällä etupihan puutarhaprojekti, joka vie aikaa, mutta ideana on hyötypuutarhan rakentaminen. Tärkeintä on puutarhan hoito. Entinen ulkoministeri oli aktiivoitui samalla uralla. Mitä muuta? Elämä on hyvällä mallilla, mutta aikavarkaita on poukkoilevan tieni varrella, joten välillä tulee kirjoitustaukoja. Mielenkiintoisia Pohjoisen ihmisiä, jotka eivät näy uutisissa olen tavannut. Pitkäaikainen tavoite kirjoitaa pienistä firmoista ja innovaatioista on yhä roviona silmieni edessä. Entä itselläsi? Kuis Turuus?

  3. Pitkäaikainen tavoite kirjoitaa pienistä firmoista ja innovaatioista on yhä roviona silmieni edessä.“

    Niin, se on erikoinen juttu, että talousmedialla on pari firmaa, joista kirjoitetaan. KL:n pörssisivuilla on otsikossa Nokian kurssimuutos, vaikka firma on jo kauan ollut kaukana pörssin markkina-arvoltaan isoimmasta firmasta. Tämä on yhden, vanhan ja väärän totuuden maa.

  4. Juha, tulkintani on, että isoilla firmoilla on tiedotus- ja mainososastot, joissa ahkerasti väsätään tiedotteita kuvien kera. Helppohan niistä on kirjoitta.

    Pienistä narikoista ei ole valmiiksi muotoiltua tietoa. Niitten tiedot on kaivettava esille, kuviakaan ei ole tuotteista tai mietteistä tarjolla.

    Mikro- ja pk-firmojen toimarit eivät jakele lausuntoja kameroiden edessä. Moni piiloituu menestyksellisesti verstaansa sorvin tai tietokoneruudun taakse.

    Pienistä kirjoittaminen on vaikeampaa, koska uutiset ovat henkilökohtaisempia. Eikä niistä voi kirjoittaa sarkastisen ilkeilevästi isojen tapaan, koska mikroja ei saa lyödä, jolleivat tee jotain epäkunnioitettavaa.

    Pienet ovat haaste blogaajillekin, koska osa niistä ovat „liian tuttuja“. Tulee siliteltyä myötäkarvaa.

    Ongelmaksi määrittelisin myös sen, että moni MPK pelkää avoimuutta ja esillä olemista.

    Tämä tekee mikropikkuisista kirjoittamisen vaivalloisemmaksi. Mitä ehdottaisit ratkaisuksi?

  5. Mitä ehdottaisit ratkaisuksi?“

    Asennemuutosta. KUN Nokialla vielä joskus muinoin meni hyvin (historioitsijana hallitsen tällaiset tosi vanhatkin jutut…) optiopalkkiot olivat ongelma, johon Ahtisaarikin puuttui aikana, jolloin poika ei ollut siellä työssä eikä isä nostanut 2 muusta firmasta ko. palkkioita.

    Menestyvää firmaa vihataan. Kun menee huonosti, poliitikoillekin tulee käyttöä. Mikä taho se onkaan Talvivaaran suurin osakas?

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s