Maleskeluyhteiskunta 2013

wpid-PicsArt_1382472158892.jpg

Presidentti Sauli Niinistö lanseerasi Oleskeluyhteiskunnan niille, jotka vierastavat paskaduuneja ja työkkärin työvoimakursseja. “Työ on aina ollut suomalaiselle tärkeä asia, niin toimeentulon lähteenä kuin elämän arvonakin. Kaikki työ on arvokasta, ja arvokasta on myös työn tavoittelu…”

Maleskeluyhteiskunnassa työttömät ja syrjäytyneet kävelevät kilometritehtaan pientareella kiviä potkien “Minä näitä polkuja tallaan…” -rallia lauleskellen.

Sieltä yhä useampi siirtyy hyväkuntoisena eläkeputkeen ja iän myötä kunnalliseen tai yksityiseen hoitolaitokseen, jossa hyvinvoinnistamme vastaa 0,5 – 0,7 hoitsua per potilas. Itse haluaisin ehdottomasti vierihoidettavakseni yhden koko-naisen!

1990-luvulta lähtien Suomessa puhuttiin Tietoyhteiskunnasta, mutta se taisi huuhtoutua CEO Stephen Elopin Palava lautta puheen jälkeen raakaöljyn sotkemaan meriveteen.

Yrityselämässä ja organisaatioissa eletään edelleen vaikeiden aikojen ja työpaikka-ahdistelujen linjaamassa Nuoleskeluyhteiskunnassa. Ajattelen, että olisihan se somaa, jos pääsisi reittä pitkin etenemään hierarkian portaita liukastellen huipputehtävään.

Pahoinvointiyhteiskunnan kehitysosastolla ns. Hyvinvointiyhteiskunta dekonstruoidaan “tuhannen päreiksi” ja EK:n strategit miettivät pitkillä lounaillaan, miten tähän päästäisiin – jollei hyvällä niin kuitenkin pahalla.

Hyvää Uutta Maleskeluvuotta 2013. Kyllä tämä tästä vielä pahemmaksi muuttuu!

15 Kommentare zu „Maleskeluyhteiskunta 2013

  1. Toivottelijoita on nyt massa ihan piisalle asti. Bloginsa kanssa huit hiivattiin ajettu Hakki varmaan saisi aikaan tuhat lisäkommenttia.

  2. Lääkäritkin suosittelevat kupsimista ikäihmisille.
    Makoilu tappaa, mutta jatkuva rauhaisa puuhailu esivanhempiemme tyyliin, saa veren liikkumaan ja selän reippaaksi.
    Verkoilla käynti ja kepeä risusavotta.Puiden pilkkomista kevyesti ennen saunomista.Päälle puolukkamehua itse poimituista.
    Kyllä täällä on osattu ennenkin.Ennen internettiä oli iisimpää.
    Kupsimismalli sopisi myös turisteille.Suomeen kupsimaan viikkopaketti olisi oiva rauhoittaja monille uraohjuksille.
    Kupsin nyt koneeni kiinni.

  3. ToBe, „Kupsiminen“ tuotti minulle luetun ymmärtämisvaikeuksia. Googlaamalla sain huteroiden tietojeni tueksi: Tarkoittaa kaikkea kolistelua ja tepsuttelua. Tulkitsen, että tärkeintä on liike, ei päämäärä.

    Voinet laajentaa kupsimisen tulkintaa.

  4. Jos nostat tukia, muttet maksa veroja olet „OLESKELIJA“
    Jos maksat veroja, muttet nosta tukia niin olet „KANSALAINEN“
    Tätähän Niinistö tarkoitti
    EI VOI OLLA YKSINKERTAISEMPAA!

  5. Kupsiminen on minulle erittäin tuttu käsite.
    En toki osaa itsekään kupsia…vielä.
    Isäni oli aikamoinen työjyrä, mutta venhemmiten oppi kupsimaan edes hiukan.
    Kupsimisessa on tavoite selvä, mutta päämäärään ei pyritä tiukan aikataulun puitteissa, vaan omien kykyjen ja tahtotilan mukaan.
    Poimin nyt nämä ja sitten keitellään kahvit…saattaapa kirja olla niin hyvä,ettei iltapäivän savotta tule edes aloitetuksi.
    Koko ajan ollaan liikkeellä mielen ja kehon parhaaksi, mutta kiirettä ei ole koskaan.Toisessa..ehkä uskallan sanoa kotimaassani Ranskassa näen noita kupsijoita pikkukylissä aikalailla.Hyvän ruuan valmistus pn usein selkeintä kupsimista.
    Kupsimiseen kuuluu vaikkapa se ettei kirjoita ruutu nokan alla tuntia putkeen-kuudesta tunnista puhumattakaan.
    Oma ryhtini on huonontunut kupsimisen puutteesta, koska olin aina menossa niin lujaa eteenpäin ettei alavartalo pysynyt perässä.Pitää siis oppia kupsimaan vanhalla iällä.Ilman aikatauluja ja valmista tulee kun on tarkoitus tulla.Kuka sen sanoo mikä on oikea aika.Ennen lumia sienet talteen on ainakin varma valinta.
    Kupsiminen lienee luonnonkierron hyväksymistä.
    Miten se mahtuu työelämään?
    Ei sen pidäkään, koska se on yksilön valinta.Turha tarjota mallia työnantajalleen.Kupsiminen ei ole joutilaisuutta, vaan toimeliaaisuutta.Hyötyliikunta on kupsimista…rakkauteni golfiin katosi kun ymmärsin miten hyödytöntä tepestelua se oli.
    Saman luonto elämyksen saan monella muulla tavalla.Urheiluna golf lienee lähinnä kupsimista, varsinkin jos ei takana oleva paina päälle tauotta.
    MOT

  6. Kaikki tiedot siitä, että minut tai blogini olisi ajattu kaupungista tai mistään muualtakaan tyrmään täten toiveajatteluna tai ainakin ennenaikaisena. Blogini voi hyvin ja paksusti, kuten valitettavasti minäkin. Jos joku muuta väittää, panee omiaan.

    Ehkä hän erehtyi tulkitsemaan suorittamaani joukkojen johjtamista rintaman kärjessä minuun kohdistuneeksi ajojahdiksi? Jokaisella meistä taitaa olla iki-oma näkökulmansa?

    http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2013/01/eliitti-anekaupalla.html

    Toivon kaikille hyvää uutta vuotta. Kyllä se siitä.

  7. Hyvä Hakki, että voit paksusti. Sama täällä. Kelkassa pysyäkseni liityin blogisi ihailijakerhoon. Pahinta verottajan kannalta lienee se, että perkeleesti tienaavat alentavat palkkojaan. Yksityisyrittäjänä olen tottunut siihen, että ensin maksetaan kaikki muut laskut ja jos palkkoihin jää (meille yrittäjille), ollaan onnellisii, mutta liikaa ei kannata maksaa, koska siitä kärsii lafkan kassa. Kassavirran suunnasta on pakko pitää huolta, muuten hukka perii. Velkaa, kun ei enää oteta, eikä tarvita. Joskus on otettu – ja myös turpaan. Ei nyt muistella 90-lukua.

    ToBe, taidan päästä ranskaviittaustesi kautta jyvälle sitä, mitä KUPSIMINEN on. Missä päin Galliaa liikut? Meillä tukikohta oli Alsacessa, mutta liikuimme ahkerasti ympäri maata. Kielitaitoni päivittämiseksi sain vaimoltani joululahjaksi ranskankielisiä CD-levyjä. Onhan se hieno maa. Espanjaakin olen opiskellut viimeiset puolitoista vuotta, kun Olli meni Toledossa tänä kesänä naimisiin espanjalais-meksikolaisen kaunottaren kanssa. Espanjassa on paljon hyvää, Ranskaankiin verrattuna. Suunnitelmissamme on, että viettäisimme pahimmat rospuuttoajat jommassakummassa, jos ja kun kassavirta sallii 😉

  8. Oleskelijat ja maleskelijat

    Jo Pentti Haanpää puuttui asiaan Korposota-romaanissaan. Sotamies herätti aamulla toverinsa teltassa sanoen: „Nouse olemaan.“
    Asemasotavaihetta elettiin.

  9. Helge…olen kupsinut Ranskaa ristiin rastiin ja joka nurkassa on jotain hyvää.
    Tukikohta on toki siellä Provencossa Ventoux-vuoren juurella…35km Avignonista.
    Toisaalta Bretagnessa oli jotain ainutlaatuista ja on ihan sattumaa, että putoaa johonkin paikkaan.
    Berliini on myös vienyt sydämen…ikävä tunnustaa etten hallitse kieltä kuin alkeet ja jokavuosi päätän aloittaa mutta on niin paljon muuta kupsimista.
    Art Vivrestä puhuvat tuolla eteläisessä Ranskassa ja ehkä muuallakin.
    Sanapari sisältää aika hyvän selityksen suomen kupsimis käsitteelle.

    Meillähän tuo ns. laatuaika ymärretään ihan nurinpäin.Meillä myydään ideaa vaikkapa nopeasti valmistettavasta mössöruuasta, jonka jälkeen on aikaa yhteiseen laatuaikaan.Olen kysynyt mihin ne ihmiset sen vapautuvan ajan käyttävät.
    Vastaus on helppo.Television katsomiseen, jossa pyörii jokaiselle joku tositeevee.
    Sitten meillä on se toinen porukka, jota Pekka Puskat kannustaa liikkumaan yhä lisää ja lisää.
    Kiihkeät rasvat pois puheet ja syylllistäminen ovat osa kansanperinnettä.
    Meillä olisi aika löytää ne vanhat perinteiset arvot jossa koko iltaa ei ole pakko juoda olutta ostarilla.
    Mutta ei herranjestas niinkuin THL sanoo vain juuri niinkuin oma sydän sanoo.
    Art Vivre=Kupsimista

  10. ToBe, Art Vivre on mainio oppisuunta. Harva meistä voi James Bondin tavoin todeta „We only live twice“. Juice Leskinen laulussaan „kun ei saa eletyksi tätä yhtäkään“. Terveys- ja liikuntaterroristit tekevät meistä huomaamattaan surumielisiä pakkoliikkeitä toistavia robotteja. Kaiken vaarallisuus on joka päivä esillä uutisissa ja neuvontaohjelmissa. Ranskalaiset eivät suhtaudu elämään yhtä tosikkomaisesti. Hyvässä opissa olet. Saksasta minäkin tykkään. Itä-Berliinikin oli kiehtova, vaikka Stasi tai rajavartijat kielsivät minua kuvaamasta muurilla vuonna 1972. Kyselivät, mitä siellä teen ja miksi kuvaan. Muurin murtumisen jälkeen eksyimme matkalla Ranskaan (ajoimme mielenkiinnosta Itä-Saksan kautta) sotilasalueelle ja kas ei kauan kestänyt, kun Jeepistä (venäläismalli) astui pari tuiman näköistä äijää pyssyt kourassa kyselemään, että mitäs täällä teette? No, enhän minä sitä tiennyt, kun edes tiennyt, minne olin eksynyt. Eivät onneksi ampuneet ensin ja kyselleet sen jälkeen. Poistuimme takavasemmalle BITTERFELDIIN, jossa opiskelimme ympäristörikollisuuden alkeita muutaman tunnin ja jatkoimme matkaamme kohti Alsacea.

  11. Pakko palata Berliinin muistoihin.
    Olin paikanpäällä viikko ennen muurin murtumista.
    Metrolla itäpuolelle ja lopulta muodollisuuksien jälkeen pääsimme itse asemalle…Friedrichstrassehan se taisi olla se ensimmäinen ulospääsy.?
    Otin kameran esiin ja näppäsin kuvan, kun kaarevan aseman päädyssä pussihousuiset sotilaat näyttivät kovin Hitlerin aikaisilta, mustilta figuureilta.
    Ennekuin sain kameraa laukkuun, minun vatsaani oli tungettu ainakin seitsemän rynnäkkökiväärin piippua.
    Filmi lähti kamerasta sekunnissa.Minua vietiin jalat ilmassa kuulusteluun.Tunnin puristamisen jälkeen minut palautettiin länteen.
    Viikkoa myöhemmin olisin kävellyt itään ja kysynyt noilta rajavartijoilta, miksi he viikossa muuttuivat niin ystävällisiksi?

    Berliini on nyt niin hieno paikka tunnelmaltaan, että siitä saa seuraava sukupolvi lukea kirjoja tyyliin „Nuoruuteni Pariisissa“.
    Pilallehan se menee niinkuin kaikki aikanaan.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s