Tiedon valtatiellä vähemmän tungosta 2013

PulpAutos.jpgOn aika miettiä, kuvan kaunottaren tavoin, silmät ummessa menneen vuoden tapahtumia. Tästä vuodesta tehdään kohta “litviikkiä” ja kristallipallosta katsellaan tulevan 2013 näkymiä.

Yleisellä tasolla Suomella menee vielä kohtuullisen hyvin, mutta työttömyys uhkaa nousta yli kahdeksan prosentin ensi vuonna.

Mennyt vuosi sujui meillä pelättyä paremmin. Onnistuimme ongelmanratkaisuissa hyvin. HACCP ja 8T osoittautuivat toimiviksi työkaluiksi vaativissa trouble-shooting tilanteissa.

Pysyimme tuloskehityksessä kutakuinkin ennusteissamme. Toivomme samaa tulevalta vuodelta. Tarkennettu tulevaisuusennusteemme on toistaiseksi laatimatta.

Paremmaksi kaikki muuttuu, mutta hyväksi ei milloinkaan. Näemme taivaanrannassa merkkejä uusista läpimurroista. Pitkällisen tuotekehityksen tuloksena on puuta ja muuta purevia parannuksia.

Tulevan vuoden linjaukset ovat jo nyt entistä selkeämpiä; emme tavoittele kuuta taivaalta. Lottovoitot ovat harvinaisia.

Lähestymme huomista realistisesti ja nöyrästi; yleiskuva on aikaisempaa mustavalkoisempi.

Onneksi pystymme sopeutumaan tulevaisuuden tarpeisiin joustavasti. Pahan päivän varalle on rakennettu suojapatoja, mutta jokainen tietää, miten Talvivaaran kipsisakka-altaan vallit murtuivat. Onnekkaita olemme, kun emme tuota uraania tai raskasmetalleja. Paskan jauhamiselle ei vielä ole olemassa YVA-menettelyä.

Riippumattomuutemme on aikaisempaa paremmalla tolalla. Tuli sitä tai tätä, huominenkaan ei ole osaltamme läpeensä mätä.

8 Kommentare zu „Tiedon valtatiellä vähemmän tungosta 2013

  1. Muistelen vanhojen kaiken tietävien miesten ammoin väittäneen, ettei ole niin hienoa naista ja prinsessaa etteikö paskalla kävisi.

    Pitänee paikkansa v. 2013, vai ?

  2. „yleisellä tasolla Suomella menee vielä kohtalaisen hyvin“
    ? mistä ihmeestä moinen lausahdus?
    Velaksi eläminen saattaa toki synnyttää harhan, että paskaakos tässä, mutta 4 velkavuosi menossa ja taitaa olla pahin vielä edessä?

  3. Elähän nyt ToBe !
    Menihän Kreikallakin hyvin vuosikausia …

    Kun hyvin menee, niin velatkin tuntuvat saatavilta !

    Jos nyt kovasti hapanta naamaa näyttää, liukenevat loputkin uraanit sieltä kipsialtaasta takaisin kiertoon …
    Onneksi on uraanikin luonnontuote.

    Ja jos talteen otetaan, suuttuvat vihreät. Suohon on lirutettava !

  4. Rakkaat lukijani, kiitos mieltä lämmittävistä kommenteista. Ovat tarpeen, koska pakkanen hiipii vääjäämättä näille raukoille rajoille. Prinsessojen paskalla käynti on osa luonnonmukaista kiertokäyntiä. Tuo „yleisellä tasolla menee hyvin“ -kommenttini nojautui vaillinaiseen Gallupiin. Sekoitin yleisen ja yksityisen mössöksi ja vedin siitä johtopäätöksen, jolla ei ollut perustaa, ei selkänojaa. Kipsisakka-altaiden mineraalit ja uraanit hakevat keväällä 2013 uusia purkautumiskanavia, mutta ennen sitä edessä saattaa olla kaivannaisteollisuuden suurimman ruumiin valvojaiset. Herran Rauhaa, jokaiseen kotiin (Grüss Gott! sanottiin Münchenin liepeillä Bierstubeissa).

  5. Suo siellä-vetelää velliä täällä.
    Kreikka on hieno maa ja kansa kivaa.Vanhat hampaattomat mummotkin lomakuvissa niin eksoottisia.
    Jassa vaan kaikille ja jatketaan samaan malliin.
    Drakmaan palaava Kreikka on unelmiemme täyttymys.
    Ei lipeää-ei uraania-ei muuta kuin ikuinen aurinko ja retsinan pihkainen maku kitalaessa.
    Sitten heräsin.

  6. ToBe, joko tulevat märkä Talvivaaran uniisi possunpunaisiin? Tänään Pekka Perä kohtaa kansalaisia Kajaanissa. Saatain mennä paikan päälle, jos vain vaimoni taipuu mineraalivesien analyyttiseen pohdintaan.

  7. Kauhulla katson Talvea Vaaraa!
    Onneksi Perää ei näy , kun perälauta uupuu.

    Ostin osaketta kuin ministeri minäkin ja tappiolla möin
    mutta se oli kolme kertaa enemmän kuin
    nykyinen haisevan valuman arvo…
    Iloa se on pienempi tappiokin
    silloin kun voitto on vieras sana.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s