Onko Finnair liidokki?

84044-031220105067-795825Omistan kirjoitukseni Juha Vahelle, joka maalaamani linkin takana pohdiskelee menneitten aikojen henkilöstöjohtamista.

Finnairin sinivalkoisille siiville on useamman vuoden aikana satanut mediataivaalta sopulipaskaa siinä määrin, ettei lentopalvelufirmaa erota, onko lintu vai Talvivaaran  päästövesien hapettomuudesta kärsivä kala.

Elokuvateollisuutemme tulevaisuus istuu, makaa, edestä ja takaa afrikkalaisten halpis-Mannerheimien varassa.

Selittämätöntä myötähäpeää tuntien aion katsoa “mustavalkoista”  dokkaria, jossa kerrotaan, miksi emme voittaneet talvisotaa ja / tai jatkosotaa, vaikka taistelimme toisen maailmansodan jatko-osiossa jopa Wehrmachita vastaan (Lapissa).

Pohjola haluaisi eristäytyä eritystalousalueeksi Euroopan ulkopuolelle, jonne taloudelliset taantumat, pörssien kurssiheilahtelut ja yritysjohtajien satunnaiset hölmöilyt eivät vaikuttaisi tuhannen päreen vertaa. Kansalaisille syötetään mielikuvaa hattutempun onnistumisesta, sikäli mikäli kaikki ennusteet eivät mene totaalisesti pieleen.

Oma arvioni: ennusteet menevät satavarmasti vituroilleen!

Suomi eli metsästä, Nokia kompastui Applen älypuhelimeen ja kohta Angry Birdiakin grillataan Roviolla. Ikuisia totuuksia ei ole: yritysten ja innovaatioiden elinkaaret ovat aikaisempia lyhyempiä. Nyt, jos koskaan, kannattaa toivoa menneiden hyvien aikojen paluuta – tai sitten ryhdytään aidosti uudella otteella Suomen pelastamiseen.

Menneisyysuskovaisuuden nousulle on olemassa hyvät kasvuedellytykset, mutta se ei pelasta kansakuntamme taloutta.

Finlandia on edelleen – kokoonsa nähden – harvinaisen teollistunut maa, mutta harva täällä keskustelee läntisestä naapuristamme, Ruotsista, joka hakkaa meidät jääkiekossa, miesten maaottelussa ja yhteiskuntiemme jälkiteollistumisessa.

Elämme menneisyydessä, huomisesta emme saa otetta.

Mikä meitä vaivaa? Onko tämä sitä talvisodan henkeä, josta emme pääse irti. Raatteen tien taistelustakin on tarjolla uusia tulkintoja, joiden mukaan venäläiset juuttuivat logistiseen mahdottomuuteensa ja kainuulaisten sankarillinen taistelu ylivoimaista vihollista vastaan on lievästi liioiteltua mytologiaa.

Elämme satujemme saarekkeella harhaisten hyvinvointitulkintojen vankeina: Suomi tarvitsee uuden suunnan, joka irrottaa meidät kansallisten valheiden (ja eurooppalaisen pimeyden) ytimestä.

Advertisements

2 thoughts on “Onko Finnair liidokki?

  1. Kommentoin jo FB:hen ja huomasin vasta tämän.

    Olen aikoinaan tienannut F:n VVKL:llä ja olen koettanut F:ää seurata. Tekn. loistava firma. Kun Islannissa vallattiin F:n nurkkaa ties kenen laskuun, analyytikkojen mielenkiinto heräsi.

    Yritin kohteliaasti ja enklanniksi (molemmat minulle yhtä vaikeita) sanoa Inderekselle, ettei firma siitä parane, jos joku isl. / venäläinen sitä nurkkaa ja hinta nousee.

  2. Juha, minulla on rinnakkaisblogi, josta menee automaattilinkki FB. Yritysten ja politiikan arviointi on nyky-EU:ssa niin komplisoitua, ettei enää kohta pysty riviäkään kirjoittamaan, jollei pane koko hommaa täysin lekkeriksi. Telkussa ja radiossa on muotia haastatella muita toimittajia. Blogimaailmassa on pakko siirtyä samaan, koska muuten kirjoittaminen muuttuu täysin tolkuttomaksi. Suomessa, Euroopassa ei enää ole yhtä epäkohtaa, johon voisin kirjoittajana keskittyä. Nyt olemme kaikki niin syvällä liemessä, ettei omia sormiaan erota. Olenkohan minä epätoivoinen nuori, jolta maailmanparannus jäi kesken 60-luvulla ja nyt tätä ei enää paranna millään?

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden / Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden / Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden / Ändern )

Google+ Foto

Du kommentierst mit Deinem Google+-Konto. Abmelden / Ändern )

Verbinde mit %s