Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus näkyi heikosti

2011-11-14 20.11.18-1-1Linnanjuhlissa 94-vuotuinen itsenäisyys näyttäytyi jälleen muutaman juhlamekon ja siistin nutturan kautta.  Yhtä luksusluokan edustajaa ja -lukaalin omistajaa en löytänyt kättelyjonosta. Vai, oliko Bror myös paikan päällä? Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollilla tepasteli linnaan pääportin kautta: Yle:n kommentaattorin mukaan niin sanottujen parempien vieraiden jonossa.

Yritin bongata tasa-arvon ja suvaitsevuuden edustajia tanssijoiden joukosta, mutta 99 prosenttisesti läsnä oli crème de la crème. Kansakunnan kurjalistoa ja / tai potentiaalista Nato-ajan tykinruokaa oli niukasti parketilla.

Ohjelmaa telkkarista katsoessamme tuntui siltä, että kansalaisten aikaa tuhlataan tylsääkin tylsemmän kättelyn seuraamiseen. Valopilkuiksi olkkarissamme nousi selostavien toimittajien haparointi nimien ja ryysyjen kanssa. Ilman yleläisten tahattomia töppäyksiä lähetyksellä ei olisi ollut minkäänlaista viihdearvoa.

Oma vika on, jos roikkuu kanavalla! Suomen tulevaisuutta ei enää linnanjuhlilla kirkasteta. Orkesteri soittaa ikivanhoja biisejä. Tonava ei ole enää kaunoinen, vaan Euroopan halki virtaava viemäri. YLE haastattelee muutamaa pintaliitäjää ja saa mitäänsanomattomia lausuntoja poliitikoilta.

Minä muuntaisin koko tapahtuman seminaariksi, uudeksi korpilammeksi, jossa etsittäisin tussikynin ja fläppitauluin ratkaisua euron kestävyyteen ja suomalaisen kestävyysvajeen keventämiseen. Nyt ei ole juhlimisen aika, jos Eurooppa ja maailmantalous on vaipumassa 30-luvun lamaan. Titanicin kannella orkesteri soittaa… ykkösluokan matkustajilla ei ole hätää. Myydäänkö kriisitietoisuudella vain tulevia leikkauslistoja?

Suomi tarvitsee uuden suunnan ja silloin seremonioidenkin pitää muuttua. Talvisodan hengen houkuttelemiseen taikalampusta vaihtoehdoksi ehdotan rempseämpää ja ratkaisukeskeisempää toimintaa. Juhlamekkoihin ja kampauksiin uhratut rahat olisivat paremmassa käytössä Hurstin soppajonossa.

Maailmantalous lupaa kylmää kyytiä ja viisas kansa voisi varautua tulevaan, eikä kelata mustavalkoista Tuntematonta. Juhlamusiikiksi Varrella Virran: räpätään Tonavan paskajoesta totuudenmukaisempi arkiversio. Tulevan itsenäisyyspäivän juhla-asuksi ehdottaisin uniseksististä tuulipukua.

11 Kommentare zu „Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus näkyi heikosti

  1. Elähän nyt Helge V.
    Onhan sitä pikprotheria sun kesäillanvalssia ihan riittämiin rahvaalle aina tarjolla.
    Kai sitä Arvojohtaja Arvokkaat Tanssit saa kerran vuodessa järjestää ! : -)

    Siinä telkun ääressä huonompi väki, kotisohvarahvas sitten oppii esimerkin voimalla herraskaisille tavoille. On tarjolla homotanssia, Vihaista Lintua ( vihakatse suoraan ryntäistä !), lakki päässä syöntiä, liperit heiluen tanssinjytkettä ja kaikkea, mitä sivistys tuo tullessaan !

  2. Juha, perusruotsalaisen en jaksa innostua Soinista. YLE:n toimittajat sekoittivat Harkimon ex-muijan ja Eva Biaudetin. Pärkkele! Vox Populi, ehkä sain lintuinfluenssan Änkyrä Birdseistä.

    Lisään kuitenkin havaintona sen, että suurkirkossa penkit olivat itsenäisyysjumalanpalveluksessa tyhjillään, kun rahvaasta eristäytynyt luksusväki kuunteli ekumeenisesti stailattua Jumalan sanaa.

    Linnanjuhlien tradition voin vielä hyväksyä, mutta jos Herran huoneeseen ei päästetä Katajanokan pultsareita (asuin Katajanokalla 1970-luvulla) hajuhaittojen takia, silloin minusta tulee kaakattava varis.

    Onko roskaväki oikeesti kuollut sukupuuttoon, vai onko kyse Supon turvallisuusstrategiasta. Kirkonmiesten (ja naispappien) kannattaisi poimia opintoluentonsa kaapista, jotta sama ei pääse toistumaan.

    Saatanpa olla väärässäkin, jos suurkirkkoa käytetäänkin poliittisen teatterin kulissina.

    Isäni taisteli rintamalla ja loi minulle edellytykset hyvään elämään, mutta tässä nykyajan käsikirjoituksessa on jokin yksityiskohta pielessä. Ne, jotka pitävät suurinta ääntä itsenäisyyden puolesta kristallikruunujen alla, eivät ole viettäneet vuosia juoksuhaudoissa ja torakoiden rakastamissa korsuissa.

    Oikeesti, vihainen perusruotsalainen haluaisi nokkia silmät loistasarvoisten päistä. Nami-nami!

  3. Ne, jotka pitävät suurinta ääntä itsenäisyyden puolesta kristallikruunujen alla, eivät ole viettäneet vuosia juoksuhaudoissa ja torakoiden rakastamissa korsuissa.“

    Naulan kantaan.

  4. Juha, kohtuuden nimessä mainitsen, etten oli korsuissa itsekään aikaani viettänyt, mutta en minä heilu Sotkamon raitilla siniristilippua hielutellen muka-muka-hyperisänmaallisena. Edustan ajatusta siitä, että juoksuhaudoista on päästävä, tai kohta olemme kurassa ja liejussa kohtalon ivan takia. Hymistely tuntuu kaatuneiden häväistykseltä, kun niillä ei ajeta veteraanien, ei tasa-arvon tai suvaitsevuuden asiaa, vaan sotaa hyödynnetään myyttisen markkinoinnin apuvälineenä. Ihmisten mielet kytketään kaukaisten asioiden muisteluun, ettei tämän hetken kuplia huomattaisi. Silloin oli pinnalla suur-Suomi, nytkin luvataan kokoansa suurempaa Suomea.

  5. Herra varjelkoon meitä Talvisodan hengeltä. Jos sille päälle taas ruvetaan voi työväestö varautua itseään suurempiin uhrauksiin hyväosaisten edestä. Ilmassa leijuu sellainen käry, että niin tässä taas tulee käymään.
    Itsenäisyyden muistojuhlaa pitäisi viettää pukeutumalla mustiin ja soittamalla koko päivä non stopina Titanic-hymniä. Aamupäivä pitäisi pyhittää lapsille ja kertoa heille Väinämöisestä, talvisodasta ja lyhyeksi jääneestä jäntevästä Suomen itsenäisyydestä.
    Iltapäivän ohjelma pitäisi kohdistaa vanhempaan väestöön ja korostaa siinä surua ja katumusta poliittisista virheistä, joilla itsenäisyys myytiin ahneudesta, typeryydestä ja kristallimaljallisesta kuohujuomaa.

  6. Kyynele, nostat pintaan uuden ajan itsensäiyyden myyjät ja kulkukauppiaat. Ideaa siitä, että meidän on hyvä olla „samassa veneessä eurooppalaisten kanssa“ on myyty tehokkaasti ja taitavasti turvallisuuspolitiikkaan vedoten. Sarkozy ja Merkel puuhaavat kuitenkin sellaista päätöksenteon ydintä, jossa suomalaisille annetaan vain osuus shampanja-aamiaisten laskusta. Vuonna 2011 valmistaudumme uuden ajan sotakorvauksen maksamiseen, joka on kymmenen kertaa suurempi kuin toisen maailmansodan jälkeinen lasku. Sotakorvauksemme Venäjälle oli nykyrahassa „vain“ 4,5 miljardia euroa.

  7. Juhlat olivat emäntänsä näköiset.Ei muita kommentteja.

    Itse emännästä ollaan antamassa loppuarvosanoja ja tunnustan, että aika paljon enemmän odotin. 12 pitkää vuotta olemme kuulleet samaa jorinaa naisten euro on 80senttiä ja kolmannen maailman naisten asia on meidän jne.Muutama kuva solmion asettelusta pres.Bushille ja useita tapaamisia Putinin kanssa vailla minkäänlaisia poliittisia tuloksia.
    Ehkä se ei ollut Tarjasta kiinni, mutta hänelle pitäisi nyt se todistus antaa…..mikä olisi se selkein ja suurin muutos 12 vuodessa….jääkö jäljelle vain homojen valssit linnan parketeilla.Vanha äitini ei voinut katsoa suosikkiohjelmaansa…onneksi tässä iässä ja elämän kokemuksessa kaikki jo käy allekirjoittaneelle.Yhdellä sanalla olemme saaneet 12 vuodessa homokiintiöt.Asia on ihan ok ja senkun, mutta siinäkö se oli? Kekkonen sentään hoiti ETYK:in ja Koivisto hoiti Inkeriläisten asiat.Ahtisaari sai Nobelin joskin vasta muista ansioista….mutta Halonen?Hmmmh?

    Ps. Seuraajalla ei ole rima kovin korkealla.

  8. ToBe, tuoreeltaan mieleeni tulee, ettet arvosta Tarjan muotitietoisuutta ja pukeutumistyyliä. Kekkosen aikakaudella opimme arvostamaan urkkeja ja se johti tuulipukukansan ilmestymiseen, ehkä sauvakävelyn yleistymiseen ja EXEL nimisen firman kehitykseen.

    Tutkivan journalistin pitäisi selvittää, onko Tarjan ansiota „änkry pirts“ peliohjelman nousu ja uho.

    Jostain kumman syystä esim. meidän talosta löytyy jatkuvasti lisää mainoslippalakkeja, silti yksi tärkeimmistä on poissa. HANKKIJA-lippis muovilipalla olisi jautaa.

    Edistystä on mielestäni myös se, että Tarskan rinnalla esiintyy tuppisuinen mies. Sosiologisten tutkimusteni tuloksena on, että näitä äijiään vaimentavia kotitarskoja löytyy maastamme tasavarmasti kaikista kirkonkylistä.

    Suomen suhteet suurvaltoihin on hyödytöntä hypetystä, koska mielipiteillämme ei ole minkäänlaista merkitystä Kehä III ulkopuolella. Bush ei halunnut tavata Tarjaa kotimaassaan. Putin käytti pressan autokyytiä säästääkseen Venäjän valtion matkarahoja.

    Ahtisaari sai rauhanpalkintonsa yksilönä ja yrittäjänä: presidenttinä hän nosti joepetusministerin nykyiseen suosioonsa.

    Koiviston vahvalla markalla marssittiin takki auki 1990-luvun lamaan. Epäilen nykyministereiden intoa irrottaa Suomi eurosta. Kohtalonamme on syrjäytyminen ja paluu kansainvälisen näkymättömyyteen.

    Presidenttiehdokkaista Paavo Lipponen tähtäsi, hävittyään fakseihin sotkeutuneelle naisministerille, ensin Euroopan hirmuhallitsijaksi, mutta homma annettiin näkymättömälle ja mauttomalle Rompoylle.

    Suomalaiset eivät enää päästä Paavo, Paavo, Paavo „blanda mera bark i brödet“ -hahmoa johtaviin tehtäviin.

    Suurista kuvitelmistaan tunnettu sipoolainen Z. Topelius on johtanut meitä harhaan. Ehkä jonain päivänä seuraamme kyynelehtien „jag gungar i högsta grenen“ ja Suomi pelastuu.

    Tulevan presidentin pitäisi tähdätä matalalle. Kokoaan suurempi Suomi on enää vihertävän Haaviston sloganina. Kohta pääsemme irti suur-Suomi-harhasta. Meillä ei ole mitään muuta annettavaa maailmalle kuin ÄNKRY PIRTS.

  9. J…kauta…näillä sivuilla ei saa pilkata TOBEliusta.

    Helge…kuvittelen että kuulut myös „Vapauttakaa valiokuntaneuvos“ adressin allekirjoittajiin.Asiakirja on aikamme ETYK tai ehkä Prahan kevään aikainen ulostulo tasa arvon ja ihmisyyden puolesta.Kun joku on noin näkyvällä paikalla surullisesti maahan poljettuna meidän tulee kaikkien tuntea myötätuntoa ja myötähäpeää miehen puolesta.

    Asiasta kolmanteen.Olin tilaisuudessa lojumaan ruudun ääressä ja Alexander Stubb esiintyi ykkösaamussa.Olin jo hetken kyllästynyt mieheen, mutta asiaosaaminen oli niin vaikuttavaa että nostin miehen takaisin kaapinpäälle.Ero johonkin Urpilaisen kolkkoon kyllä ei lausahteluun oli vaikuttava.Odotan perusälykkäältä Tuomiojaltakin jotain esiintuloa, mutta ei ole näkynyt.Samaa seinille katselua-ei muuta.

  10. Tobe, kerro minulle, miksi Suomi haluaisi 1 % suhteellisella osuudella Euroopan päätösvallasta hillua kukkona tunkiolla EU:n pimeimmässä ytimessä? Miksi Shanghain esikaupunkialueen kokoinen kansakunta hinkuu suurvaltojen pippaloihin, kun meillä ei kuitenkaan ole realistisia vaikuttamismahdollisuuksia? Miksi emme suostu takarivin taaveiksi? Pienuudesta ja näkymättömyydestä ei ole haittaa nykymaailmassa, koska emme ole enää mikään avun saaja. Eihän Sveitsikään ymmärtääkseni pyri Euroopan ytimeen, vaikka fyysisesti onkin siellä. Jodlaaminen riittää heille. Me voimm joikua.

    Stubb on saanut hyvän eurobyrokraattikoulutuksen. Politiikassa pärjäävät hidasälyiset pölvästit, kun eivät huoma, miten heitä vedätetään. Paavo Lipponen pärjäsi aikaisemmin paremmin kuin nokkelaksi heittäytynyt, mutta itsekeskeinen Paavo Väyrynen.

    Tuomiojan älykköimago teki hänestä ikuisen kakkosen. Euroopan ytimessäkin tyhmyys tiivistyy ja parhaiten siellä pärjää, kun ei tajua yhtään mitään. Suomen tärkein europoliittinen taisto käytiin 2000-luvulla siitä, onko Haloskalla lautanen päättäjien illallispöydässä.

    Institutioiden tavoitteet eivät ole suuren suuria.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s