Kohta sen SAAB ilmaiseksi

saab96Minun eka ikinä työsuhdeautoksi valikoitui 1970-luvulla vapaakytkimellä varustettu Saab 96, jossa uutuutena mekaaninen silmien pesulaite ja muita turvallisuuserikoisuuksia. Sen jälkeen ajoin Audilla, Taunuksella, Volvolla, Wolkswagen Passatilla, Alfa Romeolla, Mersulla ja nyt on Fiat + Toyota. Monenlaista autoa on ollut ahterin alla, kertyneitä kilometrejä en ole koskaan ynnännyt yhteen. Eniten työajoa kertyi 1990-luvulla, kun leipä oli palasina ympäri Eurooppaa ja ajelimme edestakaisin useita kertoja vuosittain isolla porukalla Ranskan ja Suomen väliä.

Mutta varsinaisena asiani keskittyy Saabin kohtaloon. Pari kiinalaisukkelia lupasi ostaa firman pois kuleksimasta parilla miljardilla eurolla, mutta herroilta löytyi pankkitileiltä vain tarvittava määrä yuaneita.

GM ei hyväksynyt kauppoja. Nyt Saabin kohtalona on jälleen konkurssi. Symboliarvoa on kuitenkin sillä, että 1990-luvun tärkeitä brändejä siirretään hehtokaupalla talikoiden ns. länsimaista Kiinaan. Volvo siirtyi Kiinaan vaivattomasti.

Täällä elintasomme on noussut niin korkeaksi, ettei kohta ole varaa ylläpitää minkäänlaista liiketoimintaa.

Kohta aasialaiset ostavat meiltä rapakuntoisen hyvinvointivaltionkin. Tulevaisuuden eläkeläiset siirtyvät ilmeisesti Trollhättanin tuotantolinjoilta suomalaisille kivilouhoksille töihin.

Niitä päivä odotellessa – hyvää isänpäivää saabisteille ja menneisyyden vangeille!

 

6 Kommentare zu „Kohta sen SAAB ilmaiseksi

  1. SAAB:issa kiteytyy Pohjolan paratiisin ja kansankodin konkurssin perusongelmat.
    Poijaat ja tytöt olemme häviämässä kilpailun ja johtajamme eivät kerro että elämme syömävelalla.

    Noista omista autoista tulee aina dejavue…mitäs niitä olikaan….Vauxhall Chevette(vihreä),Datsun Cherry(punainen),Mazda 626(vihreä),Pontiac Transport(sininen),Volvo 745(kulta),Volvo 850(Vihreä),Volvo 700(punainen) ja vielä kerran Volvo(harmaa)….Itseasiassa 8 autoa.Useimpia kaiholla muistelen….paitsi sitä Vauxhallia…..Mikähän se olisi Volvon jälkeen?

  2. Tobe, olemme menneistyytemme vankeja. Itse olemme ostaneet ALEPA-lupaukset iki-ihanasta hyvinvointiyhteiskunnasta. Ilmeisesti Ruotsi purkaa demareiden kehittämää kansankotia paremmalla menestyksellä kuin nämä meidän hyvää tarkoittavat hölmöt. Pahoinvointiyhteiskunnan mainostamisella poliitikko ei pääse hallitusvastuuseen, joten siltarympu, vahainkoti ja lapsilisä ovat edelleen jokaisen valtaan pyrkivän pyrkyrin agendalla. Valtaan päästyään juustohöylään tartutaan häpeilemättä, mutta omaa palkkapussia ei kavenneta. Valta turmelee ja me äänestäjät säilytämme turmeltumattomuutemme. Ihailtavan pimeitä kommentteja tulee Nova Group oikeudenkäynnin pääpukareilta: raha kelpasi poliitikoille, mutta nyt kun liikemiehet ovat kusessa, apua ei tule. Tässä ajassa: Kaveri jätetään aina – jos fyrkka loppuu! Markkinataloudella ei ole moraalia. Björn Wahlroos on valitettavasti oikeassa. Me, jotka toivomme oikeuden ja moraalin voittoa, olemme aina väärässä.

  3. Joo muistan aina ja ikuisesti Ylisaunamäen eli kaikkien kaverien kesken Överbastubackan.Över oli se avain noka auttoi ja nyt vedetään kölin ali että lastut lentää.Synnittömiä ei ole kukaan mutta maan tapa ei koske edunsaajia vaan niitä jotka sen junailee.
    Samaa ilmiötä on kaikissa caseissa.Kun nykyinen pressa oli valittu joku kirjoitti vaalikirjan…“Näin tehtiin presidentti“
    Ihmettelin miksi kirjassa ei ollut yhtään tuttua nimeä ja kuitenkin olin nähnyt osallisena koko jutun.Nyt tosin jo häpeän moista ajanjaksoa elämässäni.Asia vain vahvistui kun Tarja H tämän aamun lehdessä ideoi opaskirjaa ihmisille jotta oppisivat olemaan nauramatta rasistisille vitseille.Kyllä taas naurua riittää kun aihetta aletaan käsitellä sosiaalisessa mediassa.
    Menneisyyden vangit ovat johtaneet meitä jo liian kauan.Vain aika auttaa ja uudet sukupolvet.
    Ps. fanitan Björn Wahlroosia juuri siksi, että niin moni häntä vihaa.

  4. Tobe, nämä novaherrat esiintyvät julkisuudessa kuin yhteiskunta olisi heidät hyljänneet. Lehtikirjoituste perusteella vaikuttaa siltä, että ehkä kaverit ovat hyljänneet myös toisensa. „Hyvää tarkoittaville“ lobbareille pitäisi kehittää ammattiyhdistys. Hyvät Herrat eivät aina lähde pesistään kultaisella kädenpuristuksella. Jotkut lähtevät poliisin lahjoittamilla rannekkeilla puupaa-autolla putkaan ja tutkintovankeuteen.

  5. Niin oliko se kauppaneuvos Paukku ohjelma nimeltään „Hyvät herrat“?
    Minusta pojat on tehneet juuri niinkuin on aina tehty.On tuettu niitä joista pidetään ja joihin uskotaan.
    Ongelma on se että kun rikas tukee se on väärin…rikkaalla ei saa olla kantaa mihinkään.

    Ps. Miten ihmeessä unohdin omien autojeni luettelosta tuolla aiemmin mainion valkoisen Talbot Horizonin…anteeksi talbot…kuljetit minua hienosti pari vuotta kunnes vaihduit Mazdaan.

  6. Tere!

    Mulla se oli kanssa tuollainen 96 ekana autona. Vapaakytkin oli näpee:) paitsi kun unohti sen… Muistan vieläkin kun Muuramen ostoskeskuksen pankkiautomaatilla olin ja kävelin autolle……..se oli loitontunut parkkialueen toiseen reunaa…

    Mitä tulee suomalaiseen markkinatalouteen, niin siitä voisi puhua vaikka viikon . mutta se on niin turhaa. Hjuvavelisysteemi toimii – olemme todellisuudessa aika paljon italian, venäjän takana – siis edellä mitä tulee kartelli / korruptio kuvioihin…

    Sääli. Tähän on kuitenkin tultu – hyvässä hengessä. Henki haisee – mutta kai siihenkin on tottuminen.

    suurisavotta.fi on minun operaationi asian eteen – sen jälkeen hengähdän – ja kokoan faktoja – joiden kanssa sitten aikomus… no- palataan siihen kun aika on…

    Hyvää syksyn jatkoa…

    T Lahtosen Reijo
    http://www.suurisavotta.fi

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s