Nokialta lupaava paluu valokeilaan

panorama_Lumiat800Nokian hiipiminen takaisin valokeilaaan käynnistyi eilen Nokia World 2011 Lontoossa. Känny-ylpeytemme julkaisi kaksi uutta mallia. Lumia saa kaiketi enemmän huomiota. Asha-mallisto tähtää halpaälypuhelinten kehittyville markkinoille. Ashat on suunnattu esimerkiksi Afrikkaan.

Stephen Elop sai pitkästä aikaa kehuja medioissa. Lontoon julkkariin oli saatu uutta eloa ja valoa: englantia ei puhuttu suomeksi murtaen. Tiimi teki hyvää työtä ja Salon tehtaaltakin näytettiin kuvaa kuormuriin lähtevistä Lumioista.

Kommentaattorit ovat silittäneet myötäkarvaa, varovainen myönteisyys Nokian tulevaisuuden suhteen on kasvussa. Amerikan valloituksesta tulee kuitenkin Nokialle rankkaa koitos. Tarvitaan vielä yksi kärkituote, jossa on suurempi näyttö ja enemmän vääntöä konepellin alla. Nokian tie tähtiin ja maineeseen on ehkä hyvällä alulla, mutta “Toyota Corolla Mark II” tässä vielä huristellaan.

Brandi-mielikuvan uudelleen rakentamisessa kuluu varmaan vielä vuosi tai enemmän. USA:ssa markkinaosuus on valmiiksi niin alhaalla, että kasvu saattaa alussa olla prosenteissa hurjaa. Nokian on vielä tehtävä jotain erottautuakseen Applesta ja Androidista.

Lumia 800:n toimitusten on tarkoitus alkaa marraskuussa Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Isossa-Britanniassa. Lumiat tulevat myyntiin Hongkongissa, Intiassa, Venäjällä , Singaporessa ja Taiwanissa ennen vuoden 2011 loppua. Muille markkinoille se tulee vuoden 2012 alussa.

Ehtiikö Lumia kotimaan joulumarkkinoille, vai joutuvatko suomalaiset tunkemaan pukinkonttiin vanhan vallan aikaisella kehuja saaneella N9 Meegoja?

7 Kommentare zu „Nokialta lupaava paluu valokeilaan

  1. Markkinat kaipaaavat uutta tähteä.
    Kun Jobs poistui ikuisuuteen jäi areena pullealle kanadalaiselle.
    Onneksi ukko ei sentään mennyt farkut jalassa lavalle.
    Nokia tekee comebackin, mutta mihin se nousu johtaa on arvoitus.Maailman muuttuminen on niin uskomattoman nopeaa ettei monikaan osaa ennustaa mikä on se juttu mikä myy.
    Yhden Nokia osaa muita paremmin ja sillä se pärjää.Se yksi on kyky suureen volyymiin ja hyviin jakelukuvioihin.
    USA:ssa Nokiaa on aina tökkinyt operaattorivetoinen mp-business.

  2. ToBe, älypuhelimet samankaltaistuvat ja tämä johtaa kuluttajien kautta parempaan hinta / hyötysuhteeseen. Eli seuraava kingi on ehkä sittenkin sinä minä hän ja Hentun Liisa. Tableteissa ehkä olisi vielä saumaa minitablettien tekemiseen. Ekosysteemeissä on mahdollisuuksia. Nythän puheet niistä on perin epämääräistä, mutta älypuhelinten palveluihin kirjautumisen helppouden ja käytettävyyden parantumisessa on paljon parannettavaa. Huomion pitäisi suuntautua siihen, miten näitä taskupelejä voidaan hyödyntää arjessa. Parantamishorisontti on jossain 2020 huitteilla. Nokian nousu edellyttää vielä tosirväkän kärkipuhelimen lanseerausta. Uskon, etttä onnistuminen on nyt lähempänä. Leikin ennustajaeukkoa:

    2011 Ekat Windowsit
    2012 Keväällä pakko tulla joku, joka pystyy kilpailemaan kärkipaikasta
    2013 Transitio on viety päätökseen
    2014 Ekosysteemistä ja puhelinpilvistä jauhetaan
    2015 Hämärää
    2016 Entistä enemmän kuvaa ja videota
    2017 Pilveen pilveen kaikki tieto
    2018 ?
    2019 ??
    2020 Littanoita rullalle pantavia puhelimia, joissa puheohjaus ja tekstitys

  3. Tobe, teknologian kehitys on arvaustoimintaa, mutta megaluokan firmat etenvät tiukasti raiteillaan. Ennusmerkit ovat olemassa, mutta ei ala voi jumittua pelkästään Apple iPhone-aikakauteen. Samsung on jo mennyt sen ohi. Nokia puuskuttaa tankkina perässä.

  4. „2012 Keväällä pakko tulla joku, joka pystyy kilpailemaan kärkipaikasta“

    Tuleeko?

    Olen tässä muistellut seuraavaa. Isäni oli kohtalainen teknologiafriikki. Hän osti mulle ensimmäisiä Suomessa myytyjä digikelloja, siis sellaisen joka oli täysin musta, paitsi kun painoi nappia.

    Tekniikka mua ei silloinkaan kiinnostanut, mutta sen muistan vieläkin, että kello herätti huomiota (etenkin tytöissä, huom!)

    iPhone 1 erosi ulkonäöltään, siinä se juju oli. TV:ssä oli pari päivää sitten Kai Nyman ja joku proffa. Jälkimmäinen sanoi, ettei ole mitään tiettyä yhtä ominaisuutta, mikä älyluurissa kiinnostaa.

    Mä en oikein jaksa uskoa, että mikään „käytettävyys x-ymmpäristössä“ riittää saamaan maailmaa selälleen. Jotain konkreettista sen pitäisi olla, vaikka sitten esim. paperin tavalla rullattava kännykkä tai joku muu hyvin konkreettinen ominaisuus. Puheohjauskin on esim. bussissa hankalaa.

  5. Juha, minusta tuntuu, ettei Applen ipod, iphone, ipad innovaatioinnostus tule toistumaan. Firmat ovat niin lähellä toisiaan, ettei hurmosta pääse syntymään. Markkinat segmentoituvat ja pirstotuvat; jokaiselle oma siivu. Muutokset eivät ole yhtä dramaattisia.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s