Nokia on menossa Amerikkaan

ipuhelinNokia on maailman suurin yksinkertaisten ja vaikeakäyttöisten matkapuhelinten valmistaja maailmassa. Muutama vuosi takaperin pääjohtaja O-P Kallasvuo lupasi valloittaa Amerikan markkinat.

Vastaavasti Apple on maailman pienimpiä valmistajia, jonka Suomen valloitus etenee mallikkaasti. Suomalainen tietoyhteiskunta ei kuulu maailman johtavien joukkoon, mutta osa meistäkin arvostaa Internetin käyttöä helppokäyttöisellä kännykällä.

Nokia menestyy Aasiassa, Afrikassa ja kehitysmaissa. Tiedotustoiminnassaan firma korostaa suuruuttaan, miten paljon puhelimia valmistetaan ja kuinka tehokas logistiikka mahdollistaa suurten toimituserien hallinnan. Puhelinten ominaisuuksista, palvelujen, tuotteiden tai ratkaisujen innovatiivisuudesta ei nykyään enää puhuta.

Maailman suurin, johtava, markkinaosuus, Keilaniemi, pääkonttori, lukuisten johtajien nimet ovat tiedotteiden vakiokamaa. Kuluttajaresukkat ravistelevat OVI-palvelua pitkän logistiikkaketjun ääripäässä. Insinööriä on turha kutsua apuun, koska harva huipputiedemieskään osaa mutkikkaita palveluja käyttää.

Nokia on sitonut itsensä Symbianiin ja Maemoon. Näyttää siltä, ettei käyttöjärjestelmäkriisistä  ole helppoa ulospääsyä. Matka mobiililaitteiden huipulle nykyisellä tuotesortimentilla tulee viemään vuosia. Ilmainen Navteq-navigointi auttaa yritystä vain hetken. Kohta Suomen suurimman yrityskaupan allaskirjauksesta syntyy lisää heikkolaatuista tilinpäätösnumreologiaa.

Ericsson, Motorola, Nokia, Samsung ja Palm ovat entistä kovemmassa älyluuripyörityksessä. Apple, Android ja RIM raivaavat mobiliuudelle uutta suuntaa. Microsoft on yhä leikissä mukana. Perinteisten valmistajien yhteen niputtaminenkaan ei auttaisi uuden suunnan etsinnässä.

Matka Wapista Internetiin on osoittautunut poikkeuksellisen pitkäksi. Ehtivätkö perinnepuhelinten valmistajat koskaan perille?

14 Kommentare zu „Nokia on menossa Amerikkaan

  1. Kaikissa näissä päällisin puolin järkevissä Nokia-analyyseissä unohdetaan se tosiasia, että kyse on Suomen kansantalouden näkökulmasta suuresta huijauksesta. Vähänkin alan teknologisia perusteita tunteva ymmärtää tämän. Kaikki eivät tosin suostu myöntämään sitä edes itselleen. Verrattava asia voisi olla joulupukin logistisen järjestelmän analyysi. Joukkopsykoosi on mahtava voima.

  2. Seppo, olet muistaakseni kommentoinut samoilla äänenpainoilla Nokia-kirjoituksia aikaisemminkin ja lukisin mielelläni analyysisi Nokian teknologisista perusteista. Elektroniikkaa ja käyttöjärjestelmien rakenteita tuntemattomalle juttu ei muuten aukea. Tarkoitatko ehkä jotain ydinvoimatkenologiaosaamiseemme vertautuvaa? Viime aikoinahan on kuulostanut siltä, että olemme maailman johtava ydinvoimateknologian osaaja. Harmi vaan, että se Olkiluodon kolmonen ei tahdo valmistua saksalaisten ja ranskalaisten avulla. Onko vika puolalalaisissa putkimiehissä ja virolaisissa hitsareissa, vai mikä tässä mättää?

  3. Vuonna 2004 vedin syvältä intuintiosta „Matkapuhelimien ja niiden verkkojen vision“. Laitoin sen hinnaksi 1 milj. euroa ja toimitin sen pääjohtajalle eli silloin Jorma Ollilalle. Hänen toimistonsa vastasi, että Nokiaa ei kiinnosta totuus. Panin visioni myös Networkiin ja he kiinnostuivat ja pyysivät odottamaan. No minä yritin saada johtokuntaa ajattelemaan, mutta tuo ahne roskaväki, mikä lymyää Nokian johdossa päätti viedä minut keskellä päivää kotonani Auroraan. Nyt keskustelen globaalisesti, onko Uebermenschin pusku hourulaan arvoltaan 100 milj. euroa ja Ollilan omista varoista.

    Toinen liikkeeni, kun Nokian auttaminen ei kelvannut oli se, että kirjoitin strategisen neuvon Steve Jobsille, miten vallata myös kehitysmaat, niin, että pian on vain yksi merkki eli iPhone3GS. Kirjotin vielä vahvan tuotteeni „the Revelation of the Truths“, josta kaksi osaa on valmiina. Ne ovat intuintiostani eli arvokasta totuutta, kun HS vakuuttaa tuottavansa faktaa eli arvotonta harhaa. Näin Applen iPad räjähtää työni mukana ja ainakin kaikki Suomen lehdet lopetetaan, sillä tämä maa on ihmiskunnan takapiha, ei moraalia, ei ihmisyyttä, ei substanssia, vain ahneutta, materialismia ja tyhjäpäiden julkisuutta. Travitsemme uuden alun ja se vain yhden johtajan eli kultivoidun kuninkaan työtä.

  4. Ubermensch, olteko kokenut kovia? Ymmärränkö oikein, että Nokian hidasta reagointia ei voi selittää teidonpuutteella? Applen iPhonen lanseerauksesta on monta vuotta. Onko ne niin solmussa sen suuren mallistonsa kanssa, ettei voimia kerta kaikkiaan ole uusien polkujen avaamiseen? On vain tehtävä aina vain sitä samaa ja pikkuviilauksia.

  5. Kyllä, olen kommentoinut aikaisemminkin. Valtuutan jonkun toisen valaisemaan asiaa. Se ei kyllä tarvitse edes teknologista tietoa, riittää terve arkiajattelu. Ihmiset puolustavat voimakkaimmin uskomuksiaan samalla, kun ovat valmiit heittämään ilmeiset tosiasiat romukoppaan.

  6. helge

    Onko otsikkosi pelkkää ivaa? Median antaman käsityksen mukaan Nokia on lähinnä pakenemassa tai ainakin palaamassa Amerikasta. 😉 Mutta eikö olekin hämmästyttävää, että juuri Amerikan mäntyyn niin moni suomalainen yritys on päätään, menestyksettä tai menestyksellä – näkökulmasta riippuen – hakannut?

    Eikö ne tykkää meistä?

  7. hakki, Nokia ei ole ilmoittanut suunnitelmansa muutoksesta. O-P Kallasvuo sanoi, että hän ei lepää ennen Amerikan valloituksen onnistumista. Minusta sitä on vain lykätty muutamalla vuodella eteenpäin. Se yhden prosentin Applehan siellä on ilmeisen isänmaallisista syistä sysännyt maailman suurimman sivuraiteille.

    Oletan, että Nokia uskoi vielä Motorolan suuruuden aikoina, että on ajan kysymys, ennen kuin he ovat kunkkuna markkinoilla. Apple ja Google tulivat väärästä suunnasta ja sotkivat hyvän mobiilibisneksen internet- ja käyttöjärjestelmähömpötyksillään.

    On se niin väärin, että pelisääntöjä rikottiin. Symbian on hiukan kömpelö, OVI narhatelee rasvan puutteessa, mutta johtajien puheet ovat sentään muuttuneet nöyremmiksi.

    Tosiasioiden tunnustaminen saattaa tarkoittaa sitä, että Google päättää ostaa koko lafkan, koska sillä ei ole laitevalmistaja. Nokia osaa yhä valmisuksen ja jakelun, mutta suunnitteluun tarvitaan uutta voimaa. Gookia on mahdollinen, Microkia tai Rimokia. Tässä ominaisuudessa ne saattaa mennä Amerikaan.

    Kysyt kohta, että milloin? Eiköhän se tosta vielä nykyvalikoimalla halpene. Kiirettä pitää, jos ennustukseni osoittautuu vääräksi. Se killeri pitäisi putkahtaa päivänvaloon kesälomien jälkeen, koska muuten homma menee motorolaksi.

  8. Minulla on MBA Pittsburgista 1987. 1989 Oli New Yorkissa Tamrock Oy:n yritysostajana. Konsultti BAAS yrityksestä totesi, että, kun kohteen kirja-arvo on 150 milj.dollaria ja voimme saada 10% alennuksen eli hinta 135 milj.dollaria. Ajattelin mielessäni emmehän osta makkaraa. Ja siten panin Zenith Supersport 286:iin vauhtia ja oiva Lotus123:ssa oli hyvä STAT ohjelma, jolla kassavirta ym. päätelmänä jäivät tasan 100 milj.dollariin. Mutta konsultti, kun ei saanut minun hyväksyntää matkusti Helsinkiin ja möi ideansa Tampellan johdolle. Hieman myöhemmin tuli toimistooni jenkki, joka soitteli sen firman kavereilleen ja ne nauroivat, kun heidän alin oli ollut 96 milj.dollaria. Fuusiossa oli yksi kokous Turussa. Eli Turun tehtaan johtaja ja ostetun markkinointijohtaja ja minä. He olivat kokeneita, mutta eivät nähneet, miten fuusioida. Silloin minä otin kynän, kumin, blokin ja laskimen ja aloin kysellä yksinkertaisia kysymyksiä. Näin syntyi „Big Picture“ vision tool. Eli matemaattinen sisältö Harvardin parhaaseen kuvaan. Vuosia sitten kirjoitin Nokian Amerikan johtajalle Kari-Pekka Wilskalle. Hän kysyi kuvastani ja lähetin sen matemaatikan ja hän vastasi ettei siitä olisi muka apua Nokialle.

    Kun Henry Ford loi tolppa Fordin, hän sanoi, että saatte sen minkä värisenä haluatte, kun se vain on musta. Apple on yksi innovaation nerous. Kun se teki iPhone oli tavoite American Standard, mikä ei ole Nokian standard eli halpamaiden kännykkä, vaan nimi joka vetoaa kaikkiin ja aivan demokraattisesti on paras. Ja iPhone3GS menee nyt kuin häkä, koska 2004 visiossani sanoin, että 3G on yhden puhelimen business, jota kutsuin nimellä vision phone. Eli se voi olla näköpuhelin, kuten on iPhone4 ja totuus, jota on vain iPhone3GS tällä hetkellä. Nokiana katsoisin navan sijasta ympärilleni ja kun Samsungin nuorille Gorbyt touchscreen no Querty. Muuten olen luonteeltani visionääri, kuten Steve Jobs, mutta, kun Hyvä Veli-verkko sanoo visionääriä „kylähulluksi“ eli siis Jobsia näen, että Nokia sukeltaa ja sen tehtaat ympäri maailmaa ovat käteviä koota iPhone puhelimia. Jos taas johtoon eli Chairman & CEO, uusi hallitus ja potkut johtokunnalle, niin riippuen nro.1 kyvykkyydestä Apple saa vertaisen vastuksensa. Sen takaan, muista en tiedä.

  9. Ubermensch, olet ajattelija ja visionääri. Vilkaisin blogiasi ja tiedostan, että olet joutunut kamppailemaan ajatustesi puolesta. Ymmärrän, että Nokia ilmeisesti pelkäsi Amerikkaa alusta alkaen ja hakeutui Aasiaan ja massamarkkinoille, jossa saattoi pärjätä symbianeillaan. Nyt tilanne on aivan toinen. Halpoja massa- ja perinnepuhelimia myydään vielä määrällisesti paljon, mutta Apple ja Google ovat varastaneet julkisuus-shown. Yhtäkkiä suomalainen puhelinbusiness näyttäytyy sellu- ja paperiteollisuudelta. Hidas reagointi ympäristömuutoksiin iskee usein markkinajohtajiin. Onko Symbian syvin syy ongelmille? OVI-kehityksestä en jaksa edes muotoilla kysymystä. Juuttuiko Nokia liian pitkäksi aikaan liian laajaan Symbian-valikoimaan? Riittävätkö voimat uuden kehittämiseen? Paljonko Nokialla on aikaa?

  10. Keitel, kiitos ja miehelle. Minulla on yksi hyvä ajatus Nokialle. Unohda nuoret, kun meitä yli 55 on lähes, joka maassa enemmän, kuin nuoria. Tähän asti on heille ollut tarjolla tekstarit ja soitot. Minä ostin Veikon Koneesta vuosi sitten 9 eurolla Nokia 3120 Classic. Sen hinta vuosi sitten oli 158 euroa ja Soneran kk-lasku 1,99 euroa teki siitä 57 euroa eli satasen alennus. Se on 3G, kaksi kameraa eli video mahdollisuus. Tavallisessa puhelussa 5% viestistä menee läpi. Mutta, kun tässä näkee toisen on välitys lähes 100%. Vielä siinä on MP3 eli vaikka jenkkaa OVI palvelusta ja hyvä radio ja kautin, eli vaikka tanssit 4 ratikassa. Turhin on web, kun on niin pieni, mutta lisänä se on OK. Nokiahan satsasi N97 ja N900, jotka Brittien operaattorit heittivät ne ulos, kun ne ei toiminut. Nokia voisi ajatteluni mukaan iskeä nyt 3120:lla 55+ ihmisiin ja koska nämä ovat kokeneita, ei kaiket hullut ideat myy heille, eikä siis minullekaan. Mutta iPhone4G julkaistaa 22. Kesäkuuta ja siinä on tuo etupuolen kamera eli vapaat näköpuhelut Skypellä globaalisti. Tämän kerroin jo 2004 Nokialle, joka kun ei palauttanut visiotani on minulle velkaa 1 milj. euroa ja Ollila 100 milj. euroa siitä, kun Ollila toimitti minut Auroraan ja vielä erikoismaksuluokka niille yrityksille, jotka ovat torjuneet minun apuni Amerikan yritysostossa, fuusiossa ja strategiassa. Nämä ovat Nokia 1mrd.euroa, StoraEnso 0,5 mrd euroa ja DaimlerBenz 130 milj.dollaria ja Sandvik AB 7 milj.dollaria. Eli ne on näiden nuijien tappiosta 20% jälkilaskutus. Onko lukijoina lakimiehiä, ei ole tämän parempia casejä, nyt alkavassa muutoksessa.

  11. Hyvä Keitel,

    Kun APPLE iPhone3GS on jo Japanissa SOM johtaja. Nokian aikaa on siihen, kun Iphone3GS on Suomen SOM johtaja, joskus varmaan loppukesältä. Soneralla on tiukka tarjous yrittäjille eli 39 euroa/kk ja 2500 min. puhetta ja vapaa netti. Mutta 22.6 Apple julkaisee uuden I Phone4G:n, jossa on siis ilmaiset näköpuhelut globaalisesti. Tämän lanseerauksessa menee varmaan pari kuukautta, joten Nokialla täytyy olla esim. 25.8.2010 samanlainen, mutta ylivoimainen touchscreen puhelin, jossa on kaikki, mitä iPhone4G, muttei Tom Tom erehdystä. Sen sijalla täytyy olla niiden ohjelmien kuviot, joista kirjoitin Microsoftille Redwoodiin eli Lotus123:ssa ollut Stat ohjelma, joten Nokian kännykällä olisi parempi ote yritysostoissa, kun laptopilla ja toinen Harvard Graphics eli hyvin tarkka piirustusohjelma, jolla vain voi luoda uskottavaa ja vaikuttavaa strategiaa.

    Tämä vain esimerkkinä tehdä yhden puhelimen strategia. Haulikolla voi ampua isoihin kehitysmaihin, mutta kehittyneet maat tarvitsevat, jotain työtään helpottavaa, joten koko taito on pantava yhteen puhelimeen, koska se säilyy pitkään johdossa. Kun haulikolla tehdyt pitää vaihtaa joka vuosi ja se syö SOM, kun ihmiset kyllästyvät ja vaihtavat iPhone3GS

  12. Ubermensch,
    Sain palautetta Applen iPhone 72 % älykännykkämarkkinaosuudesta Piksussa. Anonyymin kirjoittajan mielestä 2,3 miljoonaa iPhonea ei oikeuta sellaiseen markkinaosuuteen. Kommentti sai ajattelemaan, että onko älykännykkä vielä olemassakaan? Nämä nykyiset pikkuruutuiset ovat lähinnä haaleita prototyyppejä ja yksikään valmistaja ei ole vielä tuonut älykännykkää, jolla Internet selaaminen, puhuminen, podcastaaminen ja videoiminen sujuisi kuin leikiten. Apple on ehkä pisimmällä. Android myös. Microsoftin softaosaaminenkin mahdollistaa sellaisen rakentamisen. Nokia olisi tehnyt sen, jos Symbian olisi antanut myöden. Nyt se kelaa takakaarteessa tai on pari kierrosta muita jäljessä. Mutta, kuka tekee sen varsinaisen älykännykän ja millaisia piirteitä siinä on kuluttajan näkökulmasta? Nokian markkinoinnissa korostetaan usein operaattoreiden nihkeyttä ja vanhakantaisuutta. OVI olisi voinut oitis poistaa vaikean välikäden palvelujen jakelusta. Koska se „killeri“ tulee ja kuka sen tehtailee?

  13. Kiitos, painotit hyviä asioita. Minusta toinen kamera eteen on älypuhelin yksi merkki ja toinen, että puhelin on tietokone, jotta Skype onnistuu. Meillä ihmisillä on älyä paljon enemmän, kuin tietokoneella. Siksi se pitää saada hyvään käytöön eli nyt iPhone3GS on 5%:in välittäjä ja sen Skype on siis torso. Jos Nokian N97 olisi ollut hyvä olisi siinä ollut tuo kamera, mutta kun se Brittien Vodaphone ja Orange heittivät sen susina ulos. Kuten sanoin jo 2004 puhuin näköpuhelimesta. Nokialla on niitä siellä täällä, mutta ei mitään strategiaa, vaan kuin haulikolla sinne tänne. Nyt Apple tuo uuden iPhone4 kesällä ja siinä on tuo kamera, jonka globaalinen myynti on taas ennätys ja Nokian saa 1 eurolla syyskuussa.

    Minusta on tullut sokean teknologian kritiikko. Valistus 1800-luvulla teki tärkeimmäksi rationaalisuuden eli järjen ja loogiset ajattelijat eli managerit ajattelivat, että järki ja tiede edistäisivät elämäämme paremmin, kuin mystisyys eli uskonto ja intuitiivinen henkilö eli visionääri. Mutta ainoa totuus ihmiskunnassa on intuitiivinen visio, mitä on vaikea ymmärtää järjellä. Jungin mukaan tästä muutoksesta, kun todellinen johtajuus pantiin syrjään se aiheutti ensimmäisen maailman sodan. Tämä siksi, että fakta on siis harhaa. Siksi, kun Janne Virkkunen jäi eläkkeelle hän vannoi, että HS:n politiikka oli ollut faktaa eikä mitään mielipiteitä. Eli tuttu Hesarimme on täyttä paskaa. Ainoa totuus helposti saatavana suomeksi on minun pamflettini „Suomen Visio“ vuodelta 1994. Nyt sanon, että se on „Uusi Kalevala“.

    Siten en katso asioita materialismin puolelta, vaan ihmisyyden. Tom Tom tekee ihmiselle tärkeää muistamis työtä eli sen on poistuttava. Autoista kaikki tekniikat, jotka ottavat vastuun ajajalta. Vain 1980-luvun autot kelpaavat minulle tässä mielessä.

    Onko iPhone3GS:n kosketus näyttö patentin suojassa. Englannissa rock muusikko ja kirjailija oli matkannut bussilla länteen ja oli iPhonella kirjoittanut kappaleen kirjaansa. Miksi Nokia pelleili erillisillä näppäimillä.

    Painotukset: 55 ja sen yli vuotiaat Nokia 3120 Classic, enemmistö 15-55 vuotiaat iPhone4GS ja 7-15 Samsung Gorby. Ajattelen Idols valintaa. Noiden ryhmien ihmiset äänestävät lohkoissaan ja ykkönen saa yksinoikeuden myydä puhelintaan ko. segmentissä kolme vuotta. Muut voivat joko luopua tai parantaa 3 vuotta, kun voittaja joutuu lähinnä myymään. Näin kännyköiden vaihto ajaksi tulisi 3 vuotta tai enemmän, eikä nykyistä joka vuoden roskaamista. Tässä on vähän ajateltavaa.

    Nokian „killerin“ ehdoton vaatimus on tehdä yhtä hyvä kosketusnäyttö, kuin on iPhonella. Jos sellainen on Applen patentti on peli jo nyt selvä. Nokian täytyy vetäytyä Intian tai Kiinan markinoille, jos sielläkään on enää tilaa. Kiinahan jo torjui iPhone3GS:n kiinalaisella älypuhelimella eli spesialisella ratkaisulla.

    Tämä on surullinen kertomus siitä, kun visionäärin 4 sivua olisi pelastanut Nokian, mutta sen patatyhmä johtaja Jorma Ollila torjui, kun ei ymmärtänyt asiaani. Mutta, että kun patatyhmä johtaja torppaa neron Auroraan maksaa se hänelle ei 1 milj. euroa, kuin 4 sivua, vaan 100 milj.euroa häneltä itseltään ja käytetään Nokian irtisanomille henkilöille.

  14. Ubermensch, tunnetko tätä henkilöä? http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/04/32884&ext=ltr

    Tällainen artikkeli oli tämän päivän KL:ssä. Tunnetko henkilön?

    Sekava ja yltiökriittinen, sisäpiiriläisen kirjoittama Nokia-kirja osuu paikoin maaliinsa.

    Juhani Riskun omakustanteinen tilitys on massiivista tajunnanvirtaa. Hänen mukaansa Nokian viime vuodet ovat menneet täysin puihin, varsinkin tuotteissa. Johto on ollut kyvytöntä, erityisesti ylin johto. Nokia pitäisikin perustaa uudelleen ja kiireesti. Johtajista valtaosa on irtisanottava.

    Ja koska Risku on muotoilija, insinöörit, ekonomit, juristit ja „muut vastaavat“ pitää laittaa koulutukseen, jotta he ymmärtäisivät uuden Nokian johtotehtävien kuuluvan „draaman, muotoilun, käsityön ja arkkitehtonisten kokonaisuuksien“ ammattilaisille….

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s