Tavoitteiden asettamisen tärkeydestä

Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaikka alvi muuttuisi negatiiviseksi. Tarvitsemme myös sirkushuveja. Viime päiviniä on Qaikussa keskusteltu junan tuomista ja Innovaatioretkueesta, joka kiertäisi Suomen Oulun/Rovaniemen kautta, edelleen Kontiomäki, Kajaani, Iisalmi, Kuopio, Pieksämäki, Mikkeli ja sitä rataa Etelä-Suomeen.

Ketä kiinnostaa? Sosiaalisen median hyödyntäminen innovaatioiden kehittämisessä on siirtymässä etätyötuvista kiskoille. Hanke on vielä auki, mutta uskoisin, että se toteutuu ja mielenkiintoista on nähdä, miten paljon väkeä tulee mukaan.

Olemme myös pohtineet, mikä on Suomen romanttisen tuote tai palvelu. Usein tavoitteiden asettamisessa päädytään alla olevaan dilemmaan. Muutaman innostavan alkuaskeleen jälkeen kumautamme päämme seinään ja siinä sitten surkeana miettimään, että mikä meni pieleen ja miksi elämä meitä suomalaisia erityisesti murjoo.

Muutama vuosi takaperin olimme kaikki lottovoittajia. Nyt mm. teknologiateollisuudessa myönnetään, että on ensin ryhdyttävä metsästämään kuponkeja. Tästä lamasta ei tälläkään kertaa selvitä kuin „koira veräjästä“. Uutta on luotava kuolevien rakenteiden korvaamiseksi.

Lovisa

Werbeanzeigen