Tyhjästä toimistotilasta ilmoittavat isot lakanat

LovisaTyhjää toimistotilaa on kaiketi tarjolla entistä enemmän sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Toimistojen seiniä peittävät suuret mainoslakanat, joissa tarjotaan tuhansia neliöitä vuokrattavaksi. Muistan, kun kunnat aikoinaan pystyttivät tienvarsimainoksia tekstillä „Meillä on hyvä yrittää“.

Yrittäjäjärjestöltä tulee tiiviisti hyvää tarkoittavia viestejä. Luin ja kommentoin tänään yhtä niistä. Monissa organisaatioissa pohditaan kuumeisesti, miten yrittäjät saataisiin innostumaan kasvusta.

Kasvuyrityksiä metsästetään kissojen ja koirien kanssa. Nyt jos koskaan tarvittaisiin ahneita, maineen- ja rahankipeitä yrittäjiä, jotka laittavat kaikkensa peliin. Olisi aikaa valmistautua: Nobelisti Krugmanin mukaan amerikkalaisilta menee reilu kymmenen vuotta lamasta irtautumiseen. Japanin kokemusten pohjalta 20 vuottakaan ei ole mikään huono arvaus.

Miten meillä? Mitkä tekijät voisivat meillä motivoida yrityksiä nopeaan ja poikkeukselliseen kasvuun?

  1. Toimitilaa on tarjolla
  2. Työvoimaa on tarjolla
  3. Osaajia on tarjolla
  4. Raaka-aineet ovat halvempia
  5. Palkat joustavat alaspäin
  6. Baltiasta saa lisää työvoimaa Etelä-Suomeen
  7. Koneita ja laitteita saa maailman realisointikeskuksista halvalla
  8. Avoin innovointi on nyt muodissa ja ilmaisia ideoita on runsaasti tarjolla
  9. Ahkeria, rahanahneita, menestysvimmaisia yrityksiä on edelleen olemassa
  10. Hoi-hoi, onko maksavia asiakkaita missään ylimääräisesti valmiiksi sumpussa?

Mitä luulette, tuleeko lisää vapaata toimitilaa? Vai, onko nousun merkkejä muualla kuin Nordean veikkaustoimistossa?

19 Kommentare zu „Tyhjästä toimistotilasta ilmoittavat isot lakanat

  1. Vapaata toimitilaa tulee varmasti lisää. Eihän tämä taantuma ole vielä
    edes kunnolla reaalitalouteen vaikuttanut. Jos nyt nähdään joitain pieniä
    mielialan piristymisen merkkejä pörssikurssien tilapäisesti kohottua, ei se
    tosiasia, että metsä, metalli, rakennus, sekä lähes koko vientiteollisuus jatkavat
    vajoamistaan, johda mihinkään muuhun kuin lisääntyvään työttömyyteen, ja
    vähitellen yhä useampien yritysten vaikeuksiin.

    Tämä lama etenee vääjäämättä 90- luvun laman jalanjälkiä, vaikka kuinka
    muuta väitetään. Ainoastaan lainojen korot ovat alemmalla tasolla kuin silloin.
    Pankit käyttävät tilaisuutta hyväkseen nostamalla rajusti marginaalejaan.

    Kuntasektorilla ovat suuret ongelmat vasta edessä. Verojen ym. maksujen
    korotukset ovat viimeistään syksyllä käsillä.

    Väki vanhenee ja maksumiehiä on aina vain vähemmän. Mahtaako tällä
    hetkellä olla kahtakaan miljoonaa henkeä, jotka oikeasti tuottavat tarvittavat varat.
    Silti meillä eletään kuin olisimme 20 miljoonainen kansa.

    Suurin ongelma on siinä, että koko maailma on jämähtänyt ikäänkuin paikoilleen.
    Kysymyksessä taitaa olla alkujaan syvempi rakenteellinen ongelma kuin vain jostain
    USA:sta lähtenyt asuntolainaongelma, sekä siitä seurannut rahoituskriisi.
    Joka maassa on vedetty ns. löysät pois ja taitaa kestää todella pitkään ennenkuin
    uskallus kasvaa globaalisti niin suureksi, että kauppa ja tavaranvaihto piristää markkinat.

    Kaikki artikkelissa mainitut 9- kohtaa pitävät varmasti paikkansa.
    Ainoastaan kohdassa 10 on perässä kysymysmerkki, sekin aiheelliseti, ja pitääkin
    sisällään vastauksen.

    Toisaalta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Saattaahan olla, että tämän laman
    taustalla on aikalailla psygologiaa, eräänlainen kerjureaktio ja ylireagointi.
    Silloin voisi tulppa aueta hyvinkin pian, ettei tarvitsisi odottaa investointitavaroiden
    romuuntumista, ennenkuin mitään uutta missään hankitaan.

  2. Aiemman „kokemukseni“ mukaan juttu menee suurin piirtein seuraavasti: Työvoimasta (meillä noin 2,5 miljoonaa) noin 10 % saattaa omata riittävästi edellytyksiä toimiakseen menestyksellisesti yrittäjänä (noin 250.000). Näistä noin 10 % omaa edellytykset toimia menestyksellisesti kasvuyrittäjänä (noin 25.000). Missä tilanteessa tällä hetkellä toimitaan, en suoraan sanoen tiedä.

    Totta kai kyseessä ovat suuntaa antavat prosentit. Mutta „Fingerspitzengefuehl“ ja suuruusluokka lienevät aika kohdallaan.

    Jotenkin kiinnostus herpaantuu, kun ajattelee niitä miljoonia, joita hallintomme ohjaa kasvuyrittäjyyden edistämiseen. Tyhjästä nyhtäämiseen hukkaamme verorahojamme.

  3. juhamatti, Kiitos perusteellisesta analyysista. Olen kanssasi samaa mieltä – kohta 10:ssäkin ajatuksemme matchaavat.

    hakki47, 25 000 kasvuyritystä pelastaisi maan. Uskon, että niitä ei synny edes 1 % eli 250 uutta kasvuyritystä. Joku tutkimus osoitti 2007, että niitä olisi silloin ollut 70. Kriteereitä en nyt muista, mutta valtaosa noista 250 000:sta olisivat kotimaisia torppariyrityksiä, jotka menestyäkseen vaatisivat edelleen vahvoja vetureita, jollei meistä tule ostamisen suhteen superisänmaallisia. Silloin Turo ja kotimaiset kengät tulevat käyttöön. Paidat ja farkut valmistettaisiin Suomessa. Sääli Kiinan teollista mahtia, koska silloinhan sekin romahtaisi – he-he – ja Tokmannilla kävisi kalpaten. Entä ideapark, mistä sinne kamat kärrättäisiin?

    Isoja ja vaikeita asioita tulemme kohtaamaan. On totta, että elelemme kuin „20 miljoonainen kansa“ ja sieltä tullaan kerien alas. Toivottavasti pellehyppymme osuu alla olevaan stadikan altaaseen, eikä suoraan betonialustalle.

  4. Helge

    Suoraan sanoen, en kehdannut. Niistä 25.000 kymmenen prosenttia omaa onnistumisen edellytykset, joista 10 % todella onnistuu. Sekin tekisi sentään 2.500 yritystä? Mutta luonnollisesti käsitys siitä mikä on kasvuyritys on aina tulkinnanvarainen.

    Eikä tällä numeropelillä ole oikeastaan muuta merkitystä kuin osoittaa, että tyhjästä on todella vaikea nyhjästä.

    Ei ole herkkua tiedossa. Ei todella.

  5. Kasvuyritys määritellään Wikipediassa näin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvuyritys

    Wikipedia: „Keskimäärin kasvuyrittäjiä Suomessa on vain noin 3-5 % koko yrityskannasta. Kasvuyritysten merkitys työllisyydelle ja yhteiskunnalle on merkittävä. GEM -tutkimuksen mukaan 3-5 % yrityskannan kasvuyritystä synnyttää jopa 75 % uusista työpaikoista. Valitettavasti kasvuyritysten määrä on Suomessa viime vuosina vähentynyt. Voidaankin sanoa, että keskeiset ongelmat Suomen yrityskannassa ovat yritysten kasvuhaluttomuus ja keskisuurten yritysten puute. Kasvuyrittäjyyttä olisi mahdollista tehokkaammin edistää tarkemmin kohdistettujen ja räätälöityjen elinkeino- ja yrityspoliittisten toimenpiteiden avulla.“

    Tässä on EKL:n määritelmä: http://www.ek.fi/ek_suomeksi/ajankohtaista/tutkimukset_ja_julkaisut/ek_julkaisuarkisto/2006/Kasvun_ajurit2_tiivistelmae.pdf

    Vuonna 2006 kysynnän edellytykset olivat huimasti nykyistä tilannetta paremmat.

    Peruskriteerinä on, että liikevaihdon kasvu on jatkunut vähintään tietyllä prosentilla kolmen peräkkäisen vuoden ajan. Kun liikevaihdon kasvuprosentiksi otetaan vähintään 10 eikä ensimmäisen kasvuvuoden liikevaihdolle ole asetettu rajoitusta, kasvuyrityksiksi katsottavia yrityksiä on tarkasteluvuodesta riippuen 5 700–8 900. Tiukennettaessa kriteereitä vähintään 30 prosentin liikevaihdon vuotuiseen kasvattamiseen kolmena peräkkäisenä vuonna ja samalla kolmivuotiskauden ensimmäisen kasvuvuoden liikevaihdon alarajaksi asetetaan 1,7 miljoonaa euroa, kasvuyritysten määrä putoaa dramaattisesti. Vaikka viiden vuoden tarkastelujakso on lyhyt ja pelkästään liikevaihtoon perustuvat kriteerit yksipuoliset, on syytä olla huolestunut kasvuyritysten määrän laskusuunnasta.

  6. Helge hyvä,

    kyllähän minä nyt vähemmästäkin uskon. 🙂

    Mutta kun arvostelin aikoinaan GEMin tutkimusta höpönlöpöksi, enkä sen kehittymistä/muuttumista ole sen jälkeen seurannut, en liene oikea henkilö ottamaan kantaa sen positiiviseen näkemykseen kasvuyrityksen työllistävyydestä? Olen siitä aikoinaan mielipidekirjoituksen tehnyt, josta sen jälkeen blogiinkin on merkintä tullut.

    Mutta lopputulos on surkea. Kasvuyrityksiä ei Suomessa ole riittävästi. Ja elämisen ehdot takaavat valtion yhtiöt poliitikot ovat globaalin liberalistisen markkinatalouden huumassa myyneet ulkomaille. Ja suomalaiset yksityiset yritykset on pantu lihoiksi, ulkomaalaisomistukseen luonnollisesti. Eikä niistä saatu myyntivoitto ole palautunut tämän maan tuotannollisiin investointeihin.

    Revi siitä sitten riemua.

  7. hakki47,

    Rantautuuko Riemu Suomen suuren laman jälkeen? Se ei riipu EK:sta eikä tutkijoista vaan siitä, miten suomalainen yrittäjä handlaa tulevaisuutta. Poliitikot ja tutkijat eivät tätä maata pelasta. Jos kapitalismin uralla on tarkoitus edetä, on vain yksi mahdollisuus: voiton tahto, ahneus ja menestymisen halu nostaa suomalaiset suosta. Vaihtoehtona on siirtyminen pohjoiskarjalaiseen…hups…pohjoiskorealaiseen reaalisosialismiin. Vaihtoehtoa on hiivatin vähän. Joko tai. Valinnan vara ei oikeastaan ole.

  8. Vaikka useimmin taidamme olla samaa mieltä, nyt olen hiukan eri mieltä. Aivan yhtä vähän kuin olisi olemassa „vain tämä vaihtoehto“ on olemassa näitä Joko tai vaihtoehtoja. Maailma kun vaan ei onneksi taivu musta valkeaksi.

    Minua on alkanut yhä enemmän häiritä se, että puhumme kapitalismista kun tarkoitamme markkinataloutta. Markkinat meidät pelastavat, ei kapitalismi. Missään tapauksessa pelastajina eivät kunnostaudu mainitsemasi poliitikot. Tutkijat ehkä, pitkän päälle. Mutta lyhyen aikavälin pelastajat lienevät nimenomaan yrittäjät.

    Tämä alkaa kohta muistuttaa sosiaalidarwinismia parhaimmillaan. Survival of the fittest. Mutta aina ne sopeutuvimmat, ahneimmat, röyhkeimmät selviytyvät parhaitten. Varsinkin kriiseissä.

  9. kirkkovene, Leipä otetaan kaverin suusta ja vältymme Pohjois-Korea vaihtoehdosta. Näin yksinkertaista se on. Hei, mitä se HUMANISMI on? Mihin sitä tarvitaan? Onko sitä ollut viime aikoina liikkeellä?

  10. Jokainen joka on joskus ollut yrittäjänä, tai edes läheltä hommaa seurannut tietää miten äärettömän vaikeaa alkuun pääsy on.
    Nyky- yhteiskunnassa eläminen on niin kallista jo pelkkien pakollisten asumis, vero ym. maksujen takia, että yrittäminen parin kolmen
    ensimmäisen vuoden aikana, kun leipää pitäisi saada ja kädet ovat täynnä laskuja, on lähes mahdoton tehtävä, siinä ei ahneus ja voitontahto riitä.

    Poliitikot osaavat kyllä juhlapuheissa kannustaa pienyrittäjyyteen, josta lähes jokainen aloittaa, mutta eivät tee mitään konkreettista
    asian edistämiseksi. Heistä hyvin harvalla on omakohtaista kokemusta nimenomaan yrittämisen aloittamisesta tyhjästä.

    Suuryritykset eivät enää tule työllistämään niinkuin joskus menneinä vuosikymmeninä. Koko työmarkkinamekanismi kaikkine vero ym. lakeineen
    on luotu aikana jolloin Suomi oli lähes suljettu yhteiskunta. Maailma on täysin muuttunut, ei ole omaa markkaa, eikä devalvaation mahdollisuutta,
    millä säädellä vientimarkkinoita.

    Jotta yritteliäisyys voisi meidät pelastaa olisi silloin saatava valtava määrä uusia yrityksiä, en osaa arvioida määrää.
    Yrittämisen esteitä tulisi oikeasti saada poistettua.
    Voisi aloittaa vaikka verotuksesta, Muutetaan aluksi ennakkoperintä jälkiperinnäksi, jolloin verot maksetaan vasta toteutuneesta kassavirrasta.
    Työntekijän palkkaaminen olisi saatava vähemmän byrokraattiseksi, työntekijän oikeuksia polkematta.
    Usein aloittava yrittäjä kaatuu alkumetreillä vero, vakuutus ja eläkemaksu kaaokseen.

    Viranomaisvelvoitteet on suoritettava pilkuntarkasti ajallaan , muuten seuraavat sanktiot, eivätkä selitykset auta. Liikaa perinnät korjataan
    pitkällä viiveellä.
    Kuka tällaiseen epävarmuuteen nykyään uskaltautuu? Tyhjänhän saa vähemmälläkin.

  11. juhamatti, Olet äärettömän tarkkanäköinen ja aistin tekstistäsi kokemuksen rintaäänen. Millä alalla olet yrittänyt? Olen samaa mieltä kaikista, mitä olet kirjoittanut. Poliitikot ovat tämän maan syöpä ja virkamiehet edustavat sikainfluenssaa omassa yhteiskuntametaforassani. Mutta, miten maa pannaan parempaan kuntoon? Miten syöpäläiset saadaan kuriin? Siinä pähkinä purtavaksi!

  12. Helge & Co.

    Hyvat Herrat.

    Me jokainen syytamme hallituksia, politiikkoja ja byrokraatteja ja keta tahansa joka sattuu olemaan tiellamme, mutta emme koskaan anna vakavampaa katsantoa tai ajatusta siita mita teemme ja olemme itse. Jokainen meista on lahtoisin samasta yhteiskunnan ohjelmoinnista, ainoastaan ulkopuoliset tekijat, kuten vanhemmat, koulutus ja ammatit vaihtelevat, kaikki muu, tahdoimmepa tai emme, on samaa ihmiselaimen sokeutta jonka ajamina koko mailma aina silloin talloin tormaa johonkin itseamme kovempaan. Siita syytamme politiikkoja, pappeja, byrokraatteja, mutta emme koskaan halua nahda mahdollisuutta siita, etta ehka meilla itsellammekin voisi olla osa kaikkeen tahan sekasortoon. Jos todellakin haluamme olla rehellisisa, ei vain toisia, vaan itseamme kohtaan ennenkaikkea, niin siita lahtokohdasta se „toinen“ alkaisi nayttamaan paljon samalaiselta kuin se „ensimmainen“ ja vain siita menemalla eteenpain voi aloittaa suursiivouksen in the psyche itself.

    Tiedan, etta tallainen „paatos“ on mita mauttominta purtavaksi, mutta jos halutaan menna „eteenpain“, niin silloin on otettava mukaan sekin, minka mieluimmin jatamme viimeiseksi, ei vaihtoehtona, vaan kun mitaan muuta ei ole mista „nyhjaista“.

  13. Olen ollut rakennusalalla ja vaimoni kautta pienen kahvilan pitäjänä. Tätä nykyä vieraalla töissä puusepänteollisuudessa.
    Varsinaista konkurssia en ole tehnyt vaan lopettanut kyllästyttyä ympäripyöreisiin työpäiviin.
    90- luvun alussa yritimme jopa pienimuotoista Venäjän kauppaa. Se kaatui yhteyskumppanin petokseen.
    Meni kyllä luottamus ystävään sillä puolella.

  14. Karl, Olet oikeassa, eivät poliitikot talouskriisiä ole tietoisesti aikaansaaneet. Kyllähän kuluttajat, pankkilainojen ottajat, luottokorttien vinguttajat ja yli varojensa eläjät ovat taantuman synnyttäneet. Ongelmat eivät rajaudu pelkästään USA:n. Euroopassa on toimittu saman kaavan mukaan, mutta meidän yli-investoinnit paljastuvat pienellä viiveellä. Korjausvastuu kuuluu tietenkin myös meille kaikille.

    juhamatti, yrittäminen ei todellakaan ole vain voitosta voittoon sankariteoissa rypemistä. Arki ei avaudu kaikille nokialaisena menestysputkena. Pienen yrityksen pyörittäminen on kovaa duunia.

  15. Palatakseni vielä aiheeseen on Karl Fransen mielestäni päässyt lähelle ongelman ydintä. Olen pitkälti samaa mieltä. En sinänsä syytä hallituksia tai poliittista järjestelmää nykyongelmista,
    mutta koska maailma vaan on sellainen, että kaikki järjestäytyneissä yhteiskunnissa toimii poliitiikan kautta, on muutos suuremmassa mitassa äärettömän hidasta. Kun sitten tapahtuu jotain
    sellaista kuin tämä käsillä oleva talouskriisi, johon ei ole mitään suunnitelma “ x „. ää, joka voidaan ottaa käyttöön, niin ollaan lamassa.

    Idealistisesti voidaan tietenkin ajatella, että syyllistämme tavalliset ihmiset, tehän tämän saitte ahneudessanne aikaan, mitäs menette velkaantumaan , mutta joku tai jotkut yhteisesti
    kehitetyt systeemit aina mahdollistavat sen. Ihminenhän on luonnoltaan aina vain parempaa haluava, ja eteenpäin pyrkivä, ei kai se muuten hallitsevaa asemaa luomakunnassa olisi saanutkaan.
    Valitettavasti sama luonteenpiirre on ajamassa kaikkea kohti “ tuhoa „. Emme osaa ahneudessamme pysähtyä millekään tasolle, vaan vaadimme jatkuvaa kasvua, joka ei ole mahdollista.

    Mikä siis neuvoksi? Pysähtyäkö paikalleen vai keksiäkö jotain aivan uutta. Molemmat toimivat varmaan yksilötasolla johonkin määrään asti. Jos palataan jonnekin 30- luvulle omavaraistalouteen
    niin silläkin konstilla ehkä leipänsä jotenkin on mahdollista hankkia, mutta ei siitä koko kansantalouden pelastajaksi taida olla. Vaikea kuvitella tilannetta , jossa jonkin hallituksen mahtikäskyllä
    määrätään kansalaiset palaamaan ajassa taaksepäin johonkin agraariyhteiskuntaan, vaikka se itseasiassa voisi olla hyvinkin onnellinen ja toimiva ratkaisu. Jotain tämänkaltaista kai Pol Potin
    Kambotsassa karmein seurauksin yritettiin.
    Jokainen voi tietenkin tykönään muuttaa asennettaan kulutuksen ja muunkin elämisen suhteen kestävämpään suuntaan. Nyt siihen on oiva tilaisuus. Vaikka meitä tänään ministeritasolta
    neuvotaan kuluttamaan mahdollisimman paljon, ei se neuvo taida kuitenkaan koko ongelmaa ratkaista, varsinkaan kun suurimman osan mahdollisuutta kuluttaa jatkuvasti vain kiristetään.

    Ainoaksi ratkaisuksi jäisi todella radikaalit keinot, mitä ei kyllä poliitisen demokratian konstein millään saada aikaan. Siihen kuuluisi jonkunlainen tulonjakosysteemi, verotuksen täydellinen
    remontointi, kaikkien työkykyisten saaminen tekemään hyödyllistä työtä, muutamaksi vuodeksi raju priorisointi, jolloin kunnissa ja valtiolla tehdään vain välttämättömimmät ja tulevaisuuteen
    tähtäävät toimet. Tekemätöntä työtähän on ympärillämme vaikka kuinka paljon, kysymys on vain halusta ja organisoinnista. Esim. 90-luvulla oli kunnilla vielä työllistämisvelvoite, jota tietenkin
    arvosteltiin, mutta joka pelasti monet pitkäaikaistyöttömät. Kyllä näihin kaikkiin toimiin täytyisi käyttää valtion varoja, ettei rasitus kaatuisi kunnille. Kaikkein rikkaimpia suosivat verohelpotukset
    tulisi perua, vaikkei sieltä mitään suuria summia saisikaan. Parempi antaa verohelpotukset tässä tilanteessa alempiin tuloluokkiin ja lapsiperheille, jolloin suurin osa kiertyisi kulutuksen ja ALV.n
    kautta takaisin ja uudelleen kiertoon. Tätä kautta raha kiertäsi ja lisäisi toimeliaisuutta. Voisi ehkä kokeilla arvostamani O. Soininvaaran hahmottelemaa kansalaispalkka mallia, eihän sen tarvitsisi
    iankaikkinen olla. Kaikkea vähänkin järkevää täytyisi ainakin uskaltaa kokeilla, tulkoonpa se sitten miltä puolueelta tahansa. Mitään edistystä ei koskaan tapahdu, jos kaikki heti tyrmätään.

    Kaiken kaikkiaan läpi maailman historian on vain työ saanut aikaan uuden nousun ja kansakuntien toimeliaisuuden kautta luonut vaurautta.
    Olkoonpa se työ sitten minkälaatuista tahansa, pankolla makoilemalla tästä ei ainakaan selvitä.

    Kuten edellä totesin on kaikkinaisen muutoksen aikaansaaminen poliittisen koneiston kautta lähes mahdotonta tai ainakin tuskastuttavan hidasta.
    Toisen maailmansodan jälkeen raunioiksi pommitettujen kaupunkien ja sortuneiden yhteiskuntien elpyminen alkoi ruohonjuuritasolta, leviten sitten pikkuhiljaa laajemmalle.
    En tarkoita, että nyt tarvitsisi aikaan saada jotain yhtä dramaattista, mutta jotain opiksiotettavaa siltä sukupolvelta kyllä olisi. Silloin toimi oikeasti se nytkin mm. J. Kataisen peräänkuuluttama
    yhteisöllisyys. Sen ajan ihmisillä oli kärsivällisyyttä hiitaasti kiirehtien saavuttaa asetetut tavoitteet, päinvastoin kuin nyt, tänne heti kaikki mulle just nyt.
    Ehkäpä tässä onkin se perimmäinen syy nykyongelmiimme, tiedä häntä.

  16. juhamatti, Olet ajatteleva ihminen, kirjoitit auki monta näkökulmaa, kuten: „Toisen maailmansodan jälkeen raunioiksi pommitettujen kaupunkien ja sortuneiden yhteiskuntien elpyminen alkoi ruohonjuuritasolta, leviten sitten pikkuhiljaa laajemmalle.“

    Tälläkin kertaa menemme niin syvälle, että kansakunnan syvät rivit joudutaan ottamaan käyttöön. Joudumme uudistamaan tuotantoa ja palvelutuotantoa. Syyttely ei todellakaan enää auta, koska „talous on raunioina“, joten on vain tartuttava haasteeseen ja lähdettävä rakentamaan uutta.

    – kärsivällisesti
    – harkiten
    – resurssit oikein suunnaten
    – voimavaroja säästeliäästi käyttäen
    – yhdessä ja verkottuneesti

  17. Näinhän se menee. Miten se sitten käytännössä toteutetaan. On helppoa sanoa, että olisi tehtävä niin tai näin, mutta pienenkin asian eteenpäin saattaminen on työn ja tuskan takana.
    Tämän asian ympärillä pyöritään ympyrää palaten aina samaan lähtöruutuun, uskallukseen muutokseen ei löydy, se vaatisi ymmärrystä, ja valmiutta elintason rajuun alentamiseen siihen
    nähden mihin tähän asti läntisissä teollisuusmaissa on tähän asti totuttu. Tämä on valitettavasti „ainoa “ tie pitkällä tähtäimellä. Tämän hetkinen elintasommehan pohjaa velkaan.

    Luultavasti aika korjaa tämänkin “ häiriön “ ihmiskunnan historiassa, ja meno jatkuu parin kolmen vuoden jälkeen kuin ennenkin. Omaisuuden uusjako on vaan silloin muuttanut omistus-
    suhteet taas uuteen asentoon. Ihminenhän ei sinänsä miksikään muutu, historia näyttää aina vaan toistavan itseään. Jatkuva ylivarojen eläminen tulee aina vain jatkumaan, kunnes
    suuri luonto asettaa lopulta rajat.

    Kiitos mielenkiintoisesta kommentointi aiheesta.
    Uutta kirjoitusta mielenkiinnolla odottaen

    Juha Silvennoinen

  18. Juhamatti, elintason alentamisprojekteista puhuvat SoMe-älyköt. On niitä, jotka näkevät uuden yhteiskunnan mahdollisuuden, joka ei perustu jatkuvalle kasvulle. Tämän cotractiviisen projektin läpiviemisen vaikutuksista ei ole suuressa mittakaavassa kokemusta. Melkoisesta sosiaalisesta kokeesta on kyse. Nyt näemme, mitä se tarkoittaa työpaikkojen suhteen, mutta voisiko uutta työtä synnyttää uusien arvojen pohjalta?

  19. Helge & Juhamatti.

    Me tietdamme mita politiikot ja papit ovat saaneet aikaan viimeisen 2000 vuoden aikana, erimielisyytta ja ristiriitaa. Parhainkaan systeemi, olipa se rakennettu mille tahansa ideologiselle pohjalle ei ole milloinkaan voinut muuttaa ihmista. Ihminen voi muuttaa systeemin, muttei painvastoin. Siita on esimerkkina koko ihmiskunnan olemassaolo ja kumminkin pyrimme loytamaan uusia systeemeja, johonkin ideologiseen rakentuvaa, joka ei todellisuudessa voisi olla yhtaan parempi kuin monet aikaisemmat. Sen rakentajat tulisivat olemaan samat „puusuutarit“ kuin kaikkien aikaisempienkin systeemien.

    Jos naemme ja hyvaksymme sen tosiasian, etta uuden tavan elaa ja toimia intelligenttisesti ei ole mahdollista sellaisina kuin olemme, niin eiko tuo realisation anna aihetta perehtya katsomaan noiden, niin valttamattomien uudistuksien rakentajaa, ihmista itseaan ja hanen toimintojensa motiiveja. Jos seuraa muun elainmailman kayttaytymista, niin on helppo nahda niidenkin toimintojen perusteet olevan hyvin lahella omiamme. Ainoa ero on, ettei niiden oveluus ole yhta lailla kieroitunut kuin meidan ns. ihmiselainten. Ne vahaiset „hyvat puolet“ esiintyvat elainmailman keskuudessa toisinaan jopa parempina ja enemman „sofistisina“ kuin omamme.

    Meilla ihmisilla on erittain hieno teknillinen kyky suunnitella ja rakentaa kaikenlaista, olipa se sitten teknillista tai „henkista“. Teknologinen antaa rajattomat mahdollisuudet, mutta „henkinen“ on aina jaanyt kaiken karvaisten uskomusten ja ideologien ansoihin, ja vain siksi, ettemme tunne tuota ansojen virittajaa, itseamme, ja siksi aina tahdomme jaada omiin, meidan itsemme virittamiin ansoihin.

    Puhutaan laveasti ns. positiivisuudesta, mutta todellinen positiivisuus on mahdollista vain silloin kun ollaan taysin selvilla mika ja mitka toiminnot ovat negatiivisia. Poistamalla negatiiviset tuo esille sen mita on jaljella ja se ei voi olla muuta kuin positiivista. Tama ei ole minun „innovation“, mutta olen sen havainnut toimivan erinomaisesti oman matkani varrella.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s