Sikainfluenssa muuttaa Bisnesmatkailua

LuovuusSikainfluenssa ei ole mikään yllätys. Ei se putkahtanut maailmaan tyhjästä. Flunssat ovat perinteisesti olleet tuontitavaraa. Tällä kertaa osoitamme sormella sikoja, vaikka ongelmat syntyvät maatiloilla, joita ihmiset hoitavat. Toinen „syyllinen“ on globaali liiketoiminta ja matkailu. Tämä sairaus välittyy pärskeinä tai kosketustartuntana. Moderni elämäntapa ja kansainvälinen toiminta tuottaa lieveilmiöitä, joiden hallintaan meillä ei ole keinoja.

Tiedotusvälineille sikainfluenssa on draamaa parhaimmillaan. Suomessakin tautiin voi pahimmoilleen sairastua kolmasosa väestöstä. Kuolleisuus on lääkäreiden mukaan silti suhteellisen alhainen. Espanjantautiin kuoli maassamme 25 000 ihmistä.

Sikainfluenssa on vaarallinen, mutta lopullista lähtöä tellukselta tämä ei vielä välttämättä tarkoita; emme ole vielä Karl F:n mainitsemalla „Viimeisellä rannalla“.

Terveydenhuollolle sikainfluenssa on huikea haaste, koska sairastua voivat sekä potilaat että hoitajat. Mutta lääkärit tietävät miten tätä possua tartutaan sarvista. Onneksi meillä ei ole sensuuria niin kuin 1918 / 1919, jolloin Amerikasta liikkeelle lähtenyt epidemia muuntui matkalla „Espanjantaudiksi“.

Talouden taantuman keskelle tuotuna sikainfluenssa on kuin heittäisi bensaa roviolle. Eikä tässä vielä kaikki. Ongelmien sarja ei tule loppumaan tähän, kuin seinään, taloustaantuman korjaamisessa riittää ongelmanratkomista vuosiksi eteenpäin.

Miten bisneksiä pystyy hoitamaan, jos kohta ei voi matkustaa minnekään? Kokoukset, seminaarit ja julkiset tapahtumat joudutaan perumaan. Face-to-Face -tapaamisista pitää luopumaan. Laivaseminaarit seis! Lapin-matkailua vain reppu selässä ja korvessa vaellellen.

Siirrymmekö julkisesta liikenteestä hevoskyytiin ja polkupyörämatkailuun?

Matkailulle tämä tietää entistä vaikeampia aikoja. Finnair tuntee sekä taloudellisen taantuman että sikainfluenssan nahoissaan. Koko toimialan strategiat saattavat mennä uusiksi. Uusien lentokoneiden tilaukset joudutaan perumaan. Selviääkö Finnair enää itsenäisenä yhtiönä? Kuka niistä selviää? Joudummeko palaamaan ajassa taaksepäin, aikaan ennen Seiväsmatkoja?

Vai totummeko näihin uhkiin ja vaarallisiin globaali-ilmiöihin? Onko tämä ilmiö vain osa oppivan organisaation käsikirjasta? Elämä on riskibisnestä, ja jos terroristit jättävät meidät hetkeksi rauhaan, ottavat mikrobit ja virukset vuorostaan vallan?

Pitääkö vappu viettää peiton alla, ikkunat suljettuina ja pimennysverhot eteen vedettyinä? Vai voittaako ihmisen kevätriemun kaipuu. Koskaan ei tiedä, missä ne virukset vaanivat meitä. Elämästä ei selvitä hengissä. Hauskaa Vappua!

DISCLAIMER
PS: Kuvassa olevan harteikkaan miehen käsien pituus johtuu liiallisesta tietokoneen käytöstä ja pieni pää aivojen surkastumisesta, koska hän on käyttänyt nettiä liian kauan ja lukenut liikaa blogeja.

Advertisements

7 thoughts on “Sikainfluenssa muuttaa Bisnesmatkailua

  1. Sikainfluensa muuttaa…..

    Helge,

    Olematta „viimeisen Rannan“ profeetta, en voi nahda kaikkia negatiiveja taman hetkisissa tapahtumissa. Ehka osittain siksi, ettei minulla ole „monta rautaa tulessa“ ja etten myoskaan nae tapahtuvaa kielteisena pelkastaan. Nailla minun vuosiluvuilla ei katsota kovinkaan kauas tulevaan (varotoimenpide pettymyksia valttaakseni laheisilta) ja siksi, jollei samasta syysta, katson tapahtuvan vain eraana monista luonnon jarjestamista haasteista ihmiskunnalle. En katsoisi nakemystani „fatalistin“ silmin, vaan sellaisina kuin tapahtumat esiintyvat juuri tassa vaiheessa. Jatkamalla tata vaihetta speculatiivisen ajattelun avulla, ei johda eika auta nykytilanteen kasittelyssa. Kuten olet hyvin tietoinen parhaimmat „oivallukset“ tulevat juuri silloin kun olosuhteet rakentavat korkeampia aitoja. Toiset niista voi paasta yli hyppaamalla, mutta muutamat, kuten tamanhetkinen, voi vaatia itse „aitojen“ purkamista, ylapaasta alkaen.

  2. Karl,
    Kirjoitat viisaita, Karl. Elämä, Siperi, taloustaantuma, sikainfluenssa ja muut vastoinkäymiset opettavat. We only live twice, joten jatketaan tätä maallista vaellusta rauhallisin mielin. Kyllä tästä selvitään. Hauskaa Vappua sinne pallon toiselle puolelle. Miten vietätte kevätjuhlaa, joka ajoittunee teidän syksyyn?

  3. Päivi, istun jo täällä jo laiantut sukkahousut päässäni. En kehdannut ehdottaa tilausta sinulta, koska se saattaisi viitata jo toisenlaiseen häiriökäyttäytymiseen. Hyviä ohjeita, kiitos niistä. Moni saattaa tämän pitkän viikonlopun aikana sairastua moneen muuhun sikailun aiheuttamaan tautiin. Pitää vielä käydä kaupassa, otanko sukkahousut siksi aikaa pois? Riittääkö kommandopipon käyttö, kun asioin pankissa?

    Hauskaa Vappua!
    Helge

  4. Viidakon lain mukaan eri lajit katsovat välillä kuka on kuka. Nyt on kehittymässä nokkapokka influenssaviruksen ja ihmisen kesken. Ellei jompi kumpi täysin toista kukista, kehittyy jälleen uusi tasapainotila.
    Influenssavirus on sikäli ovelampi kuin ihminen, että se muuntelee joustavammin perintötekijöitään. Ihmiseltä tämä koreografia sujuu kovin kankeasti.
    Mutta viisas ihminen on kehitellyt korviketoimintoja.
    Kun vaikkapa Helge vetää päähänsä sukkahousut, jää virus hetkeksi miettimään, pitikö tässä olla jänisruttoa vaiko jotakin muuta. Kommandopipo saa viruksen täysin tolaltaan.
    Tulkitsee Omonin mieheksi, ja selaa hiki otsalla kyrillistä reverse transcriptasea. Kun on tottunut, että kommandopipopäitten selässä lukee OMOH. Näin on homo sapiens saanut erävoiton !
    Vapun kunniaksi !

  5. Kannattaa varoa, etteivät sukkahousut tai kommandopipo pilaa vappujuhlintaa. Teekkarivappua viettäessään Santeri poikkesi pankissa hakemassa rahaa. Jäynän jäljiltä käteen jäänyt muovinen konepistooli innoitti Hervannan SYP:n virkailijat kutsumaan poliisit paikalle. Santeri oli onneksi liian kännissä reagoidakseen moiseen ilonpilaamiseen.

  6. Hauskaa Vappua 2009, siis sitä osaa siitä, joka on vielä muistissa.

    Maailmassa sikaflunssaan on nyt kuollut reippaasti alle 200 henkeä. Tartuntoja lienee raportoitu noin kymmenkertainen määrä? Maailma on sekaisin. Mexico tyhjenee turisteista. Maailmalla naamioleukaisten määrä kasvaa kasvamistaan. Lentoyhtiöt vapisevat. Valtiot julistavat matkustusrajoituksia. Pandemian tilannekehitys lähenee skaalan ylintä numeroa, kuutosta. Miksi?

    Influenssa on vakava tauti. Aina. Ja hyvä, että siihen suhtaudutaan vakavasti. Mutta miksi moinen „paniikki“? Influenssoja on aina ollut. Ja ilmeisesti niitä tulee vielä pitkään olemaan. Facts of life.

    Tässä influenssassa ainakaan minä en ole vielä havainnut mistään varmaa tietoa sen vaarallisuudesta, sen tappoalttiudesta. 10 prosenttia olisi iso, hyvin iso luku. Mutta olosuhteet valmistautumattomassa Mexicossa ovat taatusti olleet olennaisesti heikommat kuin nyt asiaan heränneessä maailmassa. Prosenttikin olisi iso luku. Mutta entäs promillen sadas- tai tuhannesosa?

    Olemmeko me ihmiset suggeroineet itsemme teknologian ja tieteen edistyksen myötä jonkinlaiseen yli-inhimilliseen turvallisuuden tunteeseen? Mitään sellaista ei saa enää tapahtua, jonka saatamme kokea uhaksi. Paitsi tietysti elokuvissa ja televisiossa. Mutta ei oikeesti, ei.

    Eiköhän nautita keväästä.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden / Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden / Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden / Ändern )

Google+ Foto

Du kommentierst mit Deinem Google+-Konto. Abmelden / Ändern )

Verbinde mit %s