Jos ei ole Kaurapuuroa

KaurapuuroKatselin tv-ohjelman Suomen 90-luvun lamasta, hallituksen, presidentin ja Suomen Pankin toimista kansallisen syvätaantuman aikana. Ohjelmassa asiantuntijat ja poliitikot kertoivat, mitkä syyt johtivat työttömyyden hurjaan nousuun ja kohtuuttomaan konkurssiaaltoon.

Syyttävät sormet osoittivat:

  1. Vahvan markan politiikkaan
  2. Suomen Pankkiin
  3. Korkopolitiikkaan
  4. Työttömyyden annettiin nousta
  5. Asiantuntijoita ei kuunneltu
  6. Laman aikana kuluja ja etuuksia leikattiin

Kuviteltiin, että työttömyys tekee ”kulutusjuhlineelle kansalle” terää; porukat tekevät nöyremmin töitä pienen talouskurituksen jälkeen. Valtionvarainministeri Iiro Viinasen puheet tuntuivat näin jälkeen päin katsottuna varsin tylyiltä. Suomen maineesta kannettiin huolta, kansalaisista ei.

Suomen Pankin mielestä hallituksen vastuulla oli ”työllisyys / työttömyys” ja pankki kantoi huolta markasta ja korkopolitiikasta. Esko Ahon hallitus ei ymmärtänyt päätöstensä vaikutuksia. Taantumaa syvennettiin kululeikkauksilla. Dokumentti osoitti, että hallitus toimi arvojensa ja asenteittensa pohjalta.

Päättäjillä oli valmius nostaa korot taivaisiin – ja niin myös tehtiin. Devalvaatiota vastustettiin viimeiseen asti, kunnes vientiteollisuus pakotti hallituksen ja Suomen Pankin toimimaan. Sen sileän tien Suomen yli pyyhkäisi ennen näkemätön konkurssiaalto: firmoja kaatui kuin viljaa syyssateen jälkeen. Talouselämän viikatemies kaatoi hyviäkin yrityksiä kovakorvaisen finanssipolitiikan takia.

Työttömyys nousi oletetusta ”reilusta kymmenestä prosentista” yli kahteenkymmeneen. Kuvitelmat nopeasta noususta taantuman jälkeen osoittautuivat nekin vääriksi. Firman kaataminen käy käden käänteessä, mutta autotallista uuteen kukoistukseen tarvitaan vuosien työ.

Tämän laman pohjaa ei maassamme vielä ole nähty. Olemmeko oppineet jotain 90-luvun kansallisesta katastrofista?  Osaammeko taistella työttömyyttä ja kurjistumista vastaan? Suurtyöttömyyden seurauksia ei myöskään osattu ennakoida. Pitkäaikaistyöttömyyden vaikutuksia ei tajuttu lainkaan.

Suomi ei ole vieläkään päässyt irti lähes kahdenkymmenen vuoden takaisista vaikutuksista. Monet joutuivat kokonaan ja lopullisesti normaalin yhteiskunnan ulkopuolelle.
Ohjelmassa esiintyi myös yksityishenkilö, joka kertoi leipäjonoista, henkilökohtaisesta taloudestaan ja valmiudestaan varastaa leipää ja ruokaa perheensä hengissä pitämiseksi. Siitä oli leikki kaukana.

Onko 90-luvun laman opetuksista keskusteltu riittävästi? Millainen rooli Mauno Koivistolla oli? Hallitus, Suomen Pankki, virkamiehet ja presidentti eivät kansalaistaan välittäneet. Heidän tavoitteena oli laittaa Suomi EU-kuntoon. Baltian maissa kopioidaan Suomen 90-lukua nyt.

Elämä on!

Mainokset

16 thoughts on “Jos ei ole Kaurapuuroa

  1. Muistan hyvin oman maamme suuren laman. Laman suunnitelun ja myös jälkihoidon, suunnittelivat ihmiset joiden työntuloksia, ei koskaan voitu viedä maasta tavaroina, eikä voitu kotimaassa syödä, juoda, korkeitaan naida. Siis ihmiset jotka tekivät politiikkaa, mutta eivät koskaan olleet kasvattaneet kansakunnalle lisäarvoa. Todellisuudesta vieraantuneita, joilta puuttui kansainvälisyyden lisäksi myös oman maan talouden tuntemus. Kalliiksi tuli politiikojen suuri harppaus, meillä tosin kävi onnellisesti vallankumous ei syönyt lapsiaan ja niin ollen politiikot saimme pitää, varallisuuden menetimme. Kansalais-sodassa maata haluavat saivat kuulan kalloonsa. Meillä suuressa lamassa yrittäjät menettivät yrityksensä ja ne jotka yrittivät omalla selkänahkalla menettivät työnsä. Aina siis löytyy konstit jolla kehityksen pyörää voidaan kammeta taaksepäin, jotta tulevaisuuden esiripun aamurusko saadaan valaisemaan kohden sankarillista tulevaisuutta.

  2. Itsekin 90-luvulla konkurssipyykkejäkin pesseenä ”syyllistän” SP:n ja poliitiikkojen lisäksi kaikki silloiset pankkimme. Rahaa oli myyty PK yrityksille pankkikilpailun ja ulkomaiden edullisuuden nimellä. Pankkien toimesta syntyivät niin Tikut kuin Takut ja Aku-Ankka tilit sekä ”liikemiehet”. Jotkut yritykset ja yrittäjät voitiin pelastaa nopeilla saneeraustoimilla, mutta valitettavan harvat. Kymmenet tuhannet (33.000) pienyrittäjät uskoivat – myös heille uskoteltiin – tilanteen paranevan. Se ei parantunut.

    Surkeintahan katastrofeissa on se että lopulta eniten kärsivät pienimmät yritykset, vanhukset ja lapset. Niin taitaa nytkin käydä.

  3. Pohdiskelija,
    Vallassa roikkuminen vieraannuttaa todellisuudesta. Laman aikana sadattuhannet joutuivat kokemaan päättäjien kylmyyden ja asiantuntemattomuuden nahoissaan. Tunnen yrittäjiä, joiden elämäntyö lähti alta pois sutjakkaasti. Jotkut eivät ole toipuneet vieläkään. Siitä laman alusta on jo elettyä elämää seitsemäntoista vuotta. Tämä nyt alkava lama, jonka kuvitellaan päättyvän, kun pörssikurssi kääntyvät nousuun, on vaikutuksiltaan arvaamattomampi, koska nyt sössijöinä eivät ole suomalaiset ja / tai venäläiset, vaan koko läntinen raha- ja teollisuusmaailma. USA ja Bushin hallinto on nimetty tämän ryssimisen konnaksi, mutta Euroopan yhdentymisestä löytyy sudenkuoppia, jotka ovat nielleet ja tulevat nielemän miljardista euroja. Tämän laman arvioita tehdään vasta 2024. Sankarillisesta tulevaisuudesta en ainakaan vielä osaa ennustaa. Ulkoisia epävarmuustekijöitä on aivan liian paljon. Onko Obamasta pelastajaksi? Muista ei taida olla. Mutta hänen taakkana on amerikkalainen elämäntyyli, sen säilyttäminen, jotta pääsisi toiselle kaudelle – ja tietenkin, jokin ihmekonsti velkojen maksamiseksi. Amerikan talous on dynaaminen, vahva ja suuri: nyt jos koskaan sen lupaamaa kapitalistista vääntöä tarvitaan. Eurooppa on toista maata. Meillä ei ole ässiä hihassa; joukko keskisuuria ja pieniä talouksia, jotka yhdessä ehkä pystyisivät johonkin, mutta jokainen tuijottaa omaan napaansa. Kiina, Venäjä? En tiedä, vielä. Jos Kiina ratkaisee tämän pelin, silloin maailma tanssi heidän pillinsä mukaan kauan. Siellähän se Vanhanen on: tanssiaskeleitako opiskelemassa?

  4. Pitkän linjan mies
    Nyt kokeneita ongelmanratkaisijoita tarvitaan, koska tällä kertaa isku kohdistuu elämänsä alkuun päässeihin noin 30 000 ”asunto-orjaan”, joilla on nettovelkaa yli 250 000 euroa. Pääministerimme möi viisaasti omistamansa omakotitalonsa Nurmijärveltä viime vuoden puolella. Nuorilla ensiasunnon ostajilla ei ole ollut riittävää etukäteistietoa ja heidän edessä heilahtaa velkavankeusloukun ovi kiinni ja siellä he ovat läpi aikuisiän. Monet eivät tule onnistumaan. Ehkä näitä syyllistetään 2010 jälkeen? Ei hellekään kerrottu, että duuni voi mennä, ensin yhdeltä, sitten toiselta. Pankit tarjosivat tällä kertaa vakaata euroa. Kuulostaako tutulta? Nuoret innokkaat (aikuiset ihmiset) ensiasunnon ostajat menivät lankaan. He uskoivat vahvan euron politiikkaan ja taas on osa yhden sukupolven edustajista tyhjän päällä. Sossu tarjoaa kaurapuuroa jonkun aikaa ja sen jälkeen näitten ihmisten otsaan lyödään luuserin leima. Näin helposti se käy. Aina riittää narutettavia. Lampaita me ihmiset olemme, kuljemme laumana teurastettaviksi.

  5. ”Jos ei ole kaurapuuroa”kaan?

    Helge V. Keitel

    Eiko olekin omituista, etta me aina vaikeroimme laihoista paivista ja massailemme lihavissa ja paremmissa paivissa ja siltikaan emme ole henkisesti paremmssa mielentilassa, ruumiista puhumattakaan. ”Kultaisen keskitien” loytaminen ei ole mahdollista silloin kun halutaan paljon. ”Paljon” saamisesta ovat syntyneet tamankin ”laman” vaikeudet ja kuten viittasit, kaurapuuro-dietilla asiat paasevat taas tasapainoon. Vyota siina joutuu kiristamaan, mutta siitakin saa oman hyotynsa, vanhat, muuten vahan kuluneet housut alkavat sopia paalle ja jos oikein turhan tarkkoja ollaan, voi havaita taman paivan muodinkin olevan melkein samaa kuin parikymmenta vuotta sitten.

    Kasvatus ja koulutus tekee paljon spcialisteja, erikoistuneita ”teknikkoja”, joiden tiedot ja taidot ovat rekentuneet hyvin kapealle sektorille. Ja kun kauppa lakkaa kaymasta, teollisuus pysahtyy, ei tarvikkeiden, vaan kayttajien puutteesta. Siita syytetaan rikkaita miehia, paremmin ahneudessa onnistuneita kuin me muut. Me muut, jotka useinkin halusimme ”good times” enemman kuin rahaa,…samaa tosin eri muodossa, joudumme nyt siita sitten, haluttomina maksamaan.

    Rikkaan miehen ”good times” oli dollarit ja eurot, huomista kayttoa varten, ja, ”koyha parka”, muutenkin kuin aineellisesti, sortui rikkauksiaan hankkimaan velan muodossa. Velat, jotka han lupasi maksaa ”huomenna”. Kun huominen ei ollutkaan yhta aurinkoinen kuin eilinen,”koyha” joutui lainaamaan eilisen ”aurinkoa” rikkaalta miehelta jota han sai talonsa vastineeksi. Rikkaus ja koyhyys kayvat aina kasi-kadessa, mutta harvoin tarjoavat ”lamminta katta” toisilleen.

    Kuluttaja yhteiskunta kasitteeseen sisaltyy rajoittamaton kaytto-kulutus periaate, kasite jossa kansan hyvinvointi, onnellisuus, nahdaan aineellisen paljoudessa. ”Henkisia rikkauksia”, kuten historia usein on tuonut esiin, saadaan parhaiten ”pienella vatsalla”.

  6. Karl,
    Kaurapuurossa on jotain universaalista ja opettavaista. Minä en ole missään vaiheessa innostunut Amerikan muroista. Velanottaminen oli vanhemmilleni kalanmaksaöljyäkin pahempi juttu. Omakotitalon rakentaminen oli hartiapankkihommaa ja velkaa tarvittiin ilmeisesti vain rautanaulojen, betoniteräksen ja sementin ostamiseen. Meille sodan jälkeen syntyneille velanottoa markkinoitiin viisaana tekona viimeistään ensiasunnon hankinnan yhteydessä, koska inflaatio söi korot, jotka saattoi vielä vähentää verotuksessakin. 80-luvun lopulla suomalaiset halusivat rikastua velkaantumalla ja kehittää jälkiteollista yhteiskuntaa kauppa- ja kylpyläpalveluja parantaen. Kun Venäjä romahti ja suomalaisilta lähtivät TEVANAKE:t ja muut alta pois, olimme ensimmäistä kertaa ”viimeisellä rannalla” (muistan mainintasi elokuvasta) ja tämän uuden ulkoisen laman edessä olemme vielä hämillään, koska kaikki toksiset velat ja vaikeudet eivät ole vielä rantautuneet maahamme. Suomessa menee vielä päällisin puolin mukavasti. Valitamme, morkkaamme poliitikkoja ja toivomme nopeaa ulospääsyä vientitaantumasta, mutta pelkään nobelisti Paul Krugmanin tavoin, että emme ole nähneet talouskriisin syvyyttä. Krugman nosti pintaan Itävallan, jossa käväisin muutama vuosi takaperin, joka saattaa vajota konkurssitilaan Itä-Eurooppaan tekemiensä investointien takia. Päältä katsoen Itävalta on kaunis kuin käkikello ja ihmiset vauraita, mutta tämä taloussyöpä tikittääkin tässä vaiheessa tietokoneiden tietokannoissa. Ihmisten arkeen se tulee hiipimällä tai irtisanomien yhteydessä pommin tavoin. Kaurapuuroa ja ruisleipää joudumme vielä syömään. Toivottavasti sitä riittää.

  7. Kiva analyysi ja riemastuttava keskustelu. Kun arvelin keskustelun vieläkin vilkkaammaksi ”varasin” eilisellä merkinnälläni ajankohda, milloin olin juttuusi tutustunut.

    Vaikka Pitkälinjalainen ei sitä erikseen vielä ole tuonut esille niin viime laman töppäyksiin on syyllinen se sama koneisto, jota hän on aivan oikein kuvannut nimellä politbyrokratia. Ja aatemaailmaltaan (if any)jopa sama politbyrokratia kuin viime kerralla. Ja pohjatyön tekijätkin olivat samat.

    Viime kertaan verrattuna tilanne hoitajien osalta on kyllä huonontunut entisestään. Todellisessa johdossa ei enää ole ensimmäistäkään, joka olisi oikeaa työtä joskus joutunut tekemään. Viimeksi oli sentään Viinanen, for all the good that that did.

    Ja Sinuhea siteeraten: ”Näin on aina ollut…..” Mutta jatkosta olen kyllä vähän eri mieltä.

    Näin on aina oleva jos äänestäjät tai ääritapauksessa, mutta varmasti jossain vaiheessa hyvin vihaiseksi muuttuva massa sen sallii.

    Siksi minusta on poliittisessa vaikuttamisessa tullut yhden asian mies. Soudan Kirkkovenettä. Muuta rauhanomaista vaikuttamisen mahdollisuutta ei enää ole. Mutta vene on iso ja matka on pitkä. Tilaa tuhdolla riittää.

    Kaikista riemastuttavin osa keskustelusta on Vanhasen mökin myynti. MOT voisi ottaa seuraavaksi projektikseen selvittää, missä määrin Matti-poika käytti sisäpiiritietoa kauppaamisen ajankohdasta päättyessään. Oliko jatkuva lupaus hyvien aikojen jatkumisesta vain kauppatapaa, jolla hän halusi lisätä myyntiaikaa vai vaimentaa tulevaisuuden epäilyjä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä?

    Enpä juuri muuta uutta aiemmiin kirjoittamiini artikkeleihin ja kommetteihin löydä.

  8. hakki47,
    Muistan hämärästi, että monet virkamiehet ja poliitikot möivät 90-luvulla hyvissä ajoin alta pois kiinteistönsä ja siirtyivät vuokralaiseksi. Ns. ”tavan kansa” osti hullun lailla kiinteistöjä, koska niissähän rahan piti olla turvassa. Viime syksynä kuluttajia tyynnyteltiin, ostakaa, ostakaa, korot ovat pohjalukemissa, nyt kannatta [toopet] ostaa, koska tällaista tilaisuutta ei tule pitkään aikaan. Ostakaa, ostakaa vaan, ei se minua haittaa, mutta neuvotelkaa hinnasta. Ja korotko pysyvät pohjalukemissa? Millä ne pankit tappionsa maksavat? Nollamarginaalillako?

  9. Helge

    Itselläni ei ole muistikuvaa tuollaisesta virkamiesten ja poliitikkojen toiminnasta viime laman alla. En silloin ollut maassa. Mutta niistä edesvastuuttomista ”tyynnyttelyistä”, joihin erityisesti hallituspuolueitten neljä kellokasta syyllistyi viime syksynä ja tänä keväänä varma kuva. Piti kuulemma taviksien pitää koko maa jaloillaan kuluttamalla enemmän. Mutta tuskinpa kenenkään kulutusluottoja maksamaan ainakaan vapaaehtoisesti tulevat esimerkiksi Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Tarja Cronberg, Stefan Wallin, Pekkarisista, Kiviniemistä ja muista nyt puhumattakaan.

    Vaan olisi kyllä syytä koettaa vetää raastupaan jos omalle kohdalle on sattunut. Vanhanenkin on jo tuttu kundi raastuvan käytävillä. Ehkä meillä taviksillakin voisi olla oikeus vaatia kunniamme palauttamista?

    🙂

  10. hakki47,
    ”Would you buy a used car from that man?” kysyin mainos, joka teki Nixonista ”crookin” maineen. Onkohan meillä tämä PM onnistunut nousemaan Nixonin tasolle?

    Amerikassa ostetaan tällä hetkellä huimasti käytettyjä autoja. Eihän siellä pärjää ilman fiudea.

    Ehkä ”niille” riittää tämä meidän kenttäoikeus? Tämän etuna on, että puolustuksella on puheenvuoro, mutta en ole havainnut syyllisten käyttävän oikeuttaan. Outoa. Saddamkin halusi toimia itsensä puolustusasianajajana ja lopputuloksen tiedämme videoleikkeestä, jonka joku otti kännykkäkameralla. Hassu homma, nolo loppu.

  11. ”Kuviteltiin, että työttömyys tekee “kulutusjuhlineelle kansalle” terää; porukat tekevät nöyremmin töitä pienen talouskurituksen jälkeen.”

    Tämä on ainut 90-luvun laman saavutus: saatiin nuoret työelämään tulevat kuvittelemaan, ettei ay-liikettä tarvita, ja ns. Loimaan kassaankin liitytään nyt, kun on jo pa**a housuissa. Ikääntyneet lähtevät eläkeputkeen, kun työelämä ei tarjoa mitään muuta kuin ikärasismia. Nuorten työmoraali on pätkätöitä teettämällä tuhottu.

    Finis Finlande, eläköön China ja Matti-69.

  12. Aloittelija
    Tiivistät yli 15 vuoden oppitunnin teräväpiirtotelkkarin tavoin. Miten tämä sirpaleinen kansa lähtee rakentamaan uutta nousua? Jokainen omassa tallissaan, omien ongelmiensa kanssa yksin. Ruutia keksitään ja moni unelma jää puolitiehen, koska keksinnöt eivät pääse koskaan ulos ihmisten ilmoille. Meidän pitäisi saada irti tästä enemmän ja pystyä kokoamaan uudenlaisia nokioita, mutta eri tavalla, koska se uusi ei voi olla vanhan kopiota. Millaisena näet ”tuon uuden”, jota ei vielä ole?

  13. Edellisestä lamasta oppiminen edellyttäisi tehtyjen valintojen kyseenalaistamista, mikä on Suomessa epäasiallista. Meillä istuu tiukassa alamaisuuden perintö, joka tukahduttaa kritiikin. Kun taakka käy ylivoimaiseksi, suomalainen ampuu mieluummin kuulan kalloonsa kuin vaatii oikeuksia. Jo Zacharias Topelius totesi ihailevasti suurten nälkävuosien suomalaisista köyhistä: ”Usein nähtiin satojen kurjien kurottavan käsiään parempiosaisten ihmisten suljettuja portteja kohti, mutta porttia he eivät särkeneet: he kaatuivat sen eteen. Semmoista miehuullista itsensä kieltämistä tavataan vain harvoissa kansoissa.” Näin siis satusetämme 🙂

    Tuo viittaamasi normaali yhteiskunta ja sen ulkopuolelle joutuminen näyttäytyy hyvin erilaiselta, kun asiaa tarkastelee ulkopuolelta käsin. Normaalien joukkoon ei haluasi takaisin suurin surminkaan. Ulkopuolelle pääseminen on pikemminkin mahdollisuus, ei uhka.

  14. Päivi
    Häpeäkulttuuri pitää meitä näpeissään, mutta kun köyhyydestä tulee kansantauti, on siihenkin pakko tottua ja lievilmiöhin puuttua. Suurin osa [meistä] uskoo ja toivoo, että hyvät ajat tulla tupsahtavat takaisin muutaman kuukauden kuluttua. Talousjournalismissa tällaista ”toivon utopiaa” on tyrkytetty pitkän aikaa. Yrittäjät haluaisivat nähdä nauravia kortinvinguttajia, jotka jatkavat kulutustaan. Uskon yrittäjyyteen, mutta epäilen itsepetokseen nojautuvaa positiivisuutta. Tämä lama on vasta aluillaan ja joudumme opiskelemaan uutta aukeavaa talousmaisemaa kirjoista ja kansista, joita ei ole vielä painettu. Lähitulevaisuuden ensimmäiset oikeat arviot kirjoitetaan 5-10 vuoden kuluttua. Esimerkiksi kelpaa metsäteollisuus, jonka päätökset heijastuvat syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan. En haluaisi Osuuspankin omistaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s