Ihan tavallista arkea Loviisassa

IT-miljonäärien sijoituksesta syntyy „tuubaa“ luin hetki sitten Kauppalehdestä. Tekeksen 1,5 miljoonaa ei ole nostanut Fruugoa nousuun. Midaksen kosketusta ei aina ole edes kaikista onnekkaimmilla. Kirjoitin aikaisemmin tällä viikolla Elektrobitin innovoinnin sietämättömästä raskaudesta.

Oma päiväni soljui asiakkaan kanssa nokatusten. Rakennamme tulevaisuudenjuttuja. Etenimme muutaman millin lähemmäs parempaa, mutta lopullisesta ratkaisusta ei vielä ole tietoa.

Päätimme tänään parin viikon BizPlan2008 sessiosta, jolloin luodaan suuntaa 2009-2020. Päivä meni uskomattoman nopeasti. Hyvää jälkeä syntyi uusilla metodeilla.
Taustalla, ulkona ja ympärillä velloo finanssikriisi, talouslama, reaalitalouden kriisi, pari päivää lumimyräkkää: ties milllaisia 30-luvun ennusteita pyörii lööpeissä ja RSS-syötteissä.

Arjessa ei mikään ole suuremmin muuttunut. Jos tätä rataa mennään, silloin maailma pysyy raiteillaan ja 2009 jatkuu entiseen malliin. Eihän tämää elämä kummempaa ole.

Elämä on! Nyt pikavauhtia kauppaan, että saadaan murua rinnan alle. Huomenna on enemmän aikaa.

Pitäkää huolta toisistanne, tontut häärivät hiipplakeissaan nurkissamme, nyt pitää olla kiltisti. Tämän suuntaan erityisesti potkuja suunnittelevielle johtajille.

Tukekaa heitäkin, koska moni kapteeni on tiukilla. Miten laivaan pitäisi ohjata sumuisella ja karikkoisella merellä? Aja hiljaa. Mieti tarkkaan. Säästä dieseliä. Kyllä tämä tästä vielä kesäksi muuttuu.

2 Kommentare zu „Ihan tavallista arkea Loviisassa

  1. „tontut häärivät hiipplakeissaan nurkissamme“

    Tonttuja on tosiaankin kaikkialla. Yrityksissä, politiikassa, virkamiehinä, pankeissa, analyytikkoina, luottoluokittajina jne.

    „Ja lopuksi yleensä ja erikseen: varjele noita Suomen herroja, etteivät ne toista kertaa löisi päätänsä Karjalan mäntyyn. Aamen.“

    Väinö Linna sotamies Honkajoen suulla.

  2. javahe, tonttuja riittää. Muutamaan päivään en ole ehtinyt seurata valtakunnantonttujen toimintaa, mutta hilpeitä veikkoja ja vienoja löytyy myös paikallistasolta.

    Ettäkö Nattoon? Ettei tartteisi nuolipyssyn rakenteluun koppeentua.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s