Bensa-Ale ja joulukinkku kaupan päälle!

Venäjä on saanut taloutensa kuntoon öljyn, energian, kaasun ja raaka-aineiden korkeiden hintojen avulla. Itämeren laivasto pannaan näillä varoilla timmiin. Kohta lähivesillä kulkevat atomilla muutkin kuin Loviisan yndvoimalan lauhdevesissä kasvatettavat kalat. „Öljyn tuottajat hermoilevat laskevan hinnan takia“, kertoo Kauppalehti.

KL jatkaa: ”Raakaöljyn hinta on laskenut jo neljää päivää peräkkäin. Se on saanut tuottajajärjestö Opecin hermostumaan. Brent Crude -laadun hinta lokakuun toimituksille oli tiistaina alle 112 dollaria. Mikäli öljyhinta laskee alle sadan dollarin, öljytuottajamaiden järjestö Opec leikkaa tuotantokiintiötään, kertoo tutkimusyhtiö Center for Global Energy  Studies.

  • Öljyhinnan lasku johtuu muun muassa siitä, että Fay-myrsky ei vaikuttanut öljyn tuotantoon Meksikonlahdella.
  • Öljy-yhtiö Exxon Mobil ilmoitti, että sen toiminta ei ole kärsinyt myrskystä.
  • Euroa vastaan vahvistunut dollari on tukenut öljyhinnan laskua.
  • Reilu kuukausi sitten öljyhinta ampaisi ennätykseen eli 147,27 dollariin tynnyriltä.

Kohta ottaa ohraleipä, kun öljyä tyrkytetään tankilla kuin kännykkäoperaattorit uusimpia malleja kylkiäisten kera. Joulukuussa saamme varmaan kinkun tai joulukuusen kaupan päälle, jos suostumme täyttämään City-maasturin tankin piripintaan.

Dollarin arvo nousee ja pitkään suunnitteilla ollut Amerikan-reissu jää tekemättä. Eurolla ei enää ole ostovoimaa ja matkabudjetilla ei enää pääse Kennedyn kentältä Limousinilla New Yorkin ostoskaduille.

Korot laskevat ja asuntojen hinnat lähtevät kohta nousuun. Suomeen tulee ideaparkkien verkosto, joka kattaa tärkeimmät peltoaukeamat kautta maan. Kulutusjuhlat palaavat, osakkeiden hinnat ponkaisevat läpi lasikaton ja kohta elämme sietämättömässä tavarapaljouden helvetissä, kun kiinalaisten ylijäämätuotanto dumpataan korpisuomalaisten kuluttajien käyttöön jatkuvana konttivirtana, jonka pääteasemana on Kouvola.

Ilmastonmuutos olikin vain pahaa unta. Nyt kaasu pohjaan, ajetaan tuhatta ja sataa, koska kohta löpöä pitää polttaa kolmen litran koneissa, muuten luottokorttiyhtiöt menevät kanttuvei.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s