Huonot hampaat, Sofi Oksanen ja Runous

Olympialaiset Extra kirjoittaa blogissaan huonojen hampaiden ja Olympiaesiintymisen yhteensovittamisen ristiriidasta. Suomen Pietarin konsulaatissa eestiläinen mutta Suomeen kotiutunut kirjailija jätettiin alkukarsinnoista pois, ei ulkonäkönsä, mutta polittisen runouden taitamattomuuden takia. Paniikkihäiriöisen virkailijan mielestä Suomen Venäjää-suhteiden pelättiin menevä Sofin takia vituroilleen.

Wikipedia esittelee Sofi Oksasen, joka „syntyi ja varttui Jyväskylässä. Suomalaiselle sähkömiesisälle ja virolaiselle diplomi-insinööriäidille syntynyt Oksanen on julkaissut kolme romaania ja yhden näytelmän. Esikoisromaanissaan Stalinin lehmät Oksanen käsitteli Neuvosto-Viroa ja maahanmuuttajuutta syömishäiriöiden kautta. Romaani oli virolais-suomalainen kehityskertomus, jossa kyseenalaistettiin pohjoismaisen tasa-arvon ihanteen todellisuus. Romaanissa kuvataan virolaisten elämää Suomessa aikana, jolloin virolaiset nähtiin ryssinä ja prostituoituina ja suomettuminen väritti virallista historian kirjoitusta. Romaani oli Runeberg-palkintoehdokas ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas ja se on käännetty viroksi ja ruotsiksi“.

Ennakkosensuurin taidot tekevät paluuta suomalaiseen todellisuuteen sitä mukaan, kun Venäjä vahvistuu ja pullistelee sotaisia lihaksiaan.

Paavo Väyrynen väläytteli hiljattain talvisodan henkeä puutullikiistaan. Toivottavasti hänen suunnitelmassaan ei edetä „rautaa rajalle“ asteelle, koska Georgian presidentti Mikheil Nik’olozis dze Saakashvili on saanut perstuntuman siitä, miltä neukkujen pommarit ilmatilassa saavat aikaiseksi, jos presidentti ja/tai poliitikko äityy liian ärsyttäväksi suurvallan näkökulmasta.

Suomen Pietarin konsulaatti veti kuitenkin peruutusvaihteen pois päältä. Sofi kutsutaan rastatukkalaitteestaan huolimatta paikan päälle. Sofin tuima katse saattaa jotakuta virkamiestä pelottaa, mutta ehkä kuitenkin enemmän se, mitä suorapuheinen Oksaska suustaan latelee. Käykää katsomassa, miltä Sofi näyttää nettisivuillaan.

Suomalainen PEN olisi mennyt paikan päälle joka tapauksessa. Kyykkyyn, kyykkyyn suomalaiset, ennakkosensuurit ojennukseen ja ollaan vaan hiljaa ja kusi sukassa. Venäjän pelko on ison herran alku.

Kiinalaiselle laulajatytölle toivotamme Loviisasta käsin maailmanmenestystä. Hampaat voidaan oikoa raudoilla, mutta eihän sekään ole tarpeen. Eletään luomusti niillä eväillä, jotka Ukko-Jumala on meille suonut. Niin on paras. Mitähän Konfutse tähän sanoisi?

4 Kommentare zu „Huonot hampaat, Sofi Oksanen ja Runous

  1. Helge, on tässä muutakin. Ensinnäkään, minua ei liioin ole kutsuttu ko. tilaisuuteen. Ei niin, että sinne menisin kuin enintään käsiraudoissa, mutta toki olisin mielelläni kieltäytynyt kutsusta.

    Minulla ja Sofilla on yhteistä. Kumpikaan meistä ei ole julkaissut riviäkään runoutta. Toki kilpailuhenkiset kollegat väittävät minun runoilevan ihan työkseni, mutta runomittaan en ole mitään vääntänyt. Ikäni puolesta minua voisi pitää ihan reilusti neuvostovastaisena, mikä Sofin osalta on jo hankalampaa.

    Sofia ja minua puolestaan erottaa julkisuushakuisuus. Kuten linkistä näkyy, toisella meistä on sitä enemmän http://fi.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen

  2. vanhanaikainen, mehän ollaan vaatimattomia KL blogisenttareita. Julkisuushakuisuudesta tulee mieleen, haluaisitko tulla mukaan tähän kööriin? http://kknetwork.ning.com/ Mukana on väkeä eri puolilta maailmaa. Voit esiintyä „vanhanaikaisena“, jos haluat suojella identiteettiäsi. Alusta on monikielinen. Näin alkuun englantia ja suomea, mutta laajenee ilmeisesti espanjaksi, ruotsisksi ja time will tell.

  3. vanhanaikainen, tule mukaan näkemyksilläsi. Videot ja muut tulevat muiden kautta. Ning on joukkoälyn temmellyskenttä. Videonupotus on toisaalta helppoa. Voit julkaista blogia tai kommentoida kirjoituksia. Monikielisyys on ideana. Valmistelin tätä pitkän aikaa. Vuosi sitten aloitin, mutta avaus oli 080808. Kiinalainen juttu.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s