Metsäteollisuuden arkkulaudat halpenevat

Metsäjättimme ovat kansalaisten mielestä vielä perin suomalaisia, vaikka nimien takaa löytyy viitteitä varsinaisesta omistuksesta:

  • UPM = United Paper Mill
    “Köyhtyneet” eli Yhtyneet Paperitehtaat oli aikoinain KOP-leiriin kuuluva, suomalaisen pankin omistama yritys, joka yhdisti itseensä SYP:n rahoittaman Kymi Kymmene puulaakin. Paljonko suomalaiset omistavat UPM:stä?

  • Stora Enson juuret löytyvät Kotkasta (Enso Gutzeitin sahat) ja Falunista. Stora Kopparberg lienee Euroopan vanhin osakeyhtiö. Stora Enson kummisetänä on Wallenberg-suku, joka vedättää suomalaisia poliitikkoja, kun kansainvälistymishankkeet kusevat kintuille.

  • M-Real – Jos nimi on enne, silloin Real viittaa realisointiin. Taustalla häärii ja määrää Metsälitto, josta ei ole pitkää matkaa MTK:hon ja edelleen keskustapuolueeseen.

Asiantuntijoiden mielestä valtion verohelpotukset eivät nosta ”metsäjättien” innovaatioastetta, mutta joukkueteurastuksen sijasta tulemme näkemään sarjan ”hallittuja rakennemuutoksia”, joiden painopiste on Itä-Suomessa ja sisämaassa. Ehkä verohelpotukset ovat tuhoon tuomitun viimeinen ateria. Lisätään laskuun vielä sikarit ja konjakit.

Metsäjätimme ovat suuryrityksiä suomalaisten silmissä ja suomalaisessa mediassa. Ala on yrityksistä huolimatta melko fragmentoitunut. Meillä Smurfit esimerkkinä ja Holmens Ruotsissa viittaavat siihen, ettei alalla tarvitse olla hirmuisen suuri, jos tähtäimessä onkin suuruuden sijasta hyvä taloudellinen tulos.

Metsäteollisuuden tulevaisuuden näkymistä keskustellaan meillä vähän, vaikka alan osaajia löytyy maastamme. Puhetta piisaa ”metsästä” ja ”puutulleista”, jotka ovat varsin kaukana markkinoiden tarpeista. Eurooppalaiset kuluttajat viis välittävät kantohinnoista vessapaperia ja vaippoja ostaessaan.

Toimialanimitykset ”sahateollisuus ja mekaaninen metsäteollisuus” kuvaavat hyvin, missä markkinakehityksen vaiheessa meillä vieläkin mennään. Ruotsalainen puunjalostaja IKEA on nostanut puuseppänä aloittaneen Ingvar Kampradin maailman rikkaimpien miesten joukkoon. Meillä yhä sahataan ja valmistetaan mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita. Kysynnästä viis, kunhan tarjontaa riittää. Jalostusasteen nostamisesta on puhuttu niin kauan kuin muistan. Mutta jalostaminen tarkoittaa edelleen kakkosnelosen ja laudan sahaamista hiukan tehokkaammilla koneilla.

Sellun-, paperin ja kartongin tuotantokoneiston hyvyyttä ja nopeutta on ollut tapana kehua. Kartonkipuolella on yrityksiä brändien rakentamiseen, mutta jotain oireellista on siinä, että integroidumme mieluummin metsän kuin markkinoiden suuntaan. UPM:n Raflatac on joukossa mieluisa poikkeus. Raflatac on noussut maailman suurimmaksi tarralaminaattien valmistajaksi ja etenee myös RFID:n valmistajana (viivakoodin korvaaja). Raflatacin menestyksen takaa tehokas, maailmanlaajuinen, ja hajautettu asiakaspalvelu.

Sellupohjaisista biojalostamoista ei ole viime aikoina puhuttu suureen ääneen. Stora Enson ja Neste Oilin pilottilaitosta rakennetaan ja käynnistetään Varkaudessa. Jos hanke onnistuu, kuulemme siitä varmasti enemmän. St1 tekee paljon pienemmillä resursseilla näkyvämpää työtä, mutta kirjoitan teemasta tarkemmin myöhemmin. Todettakoon, että St1 ei tiettävästi ole aloittanut tikkudieslin ja / tai –etanolin tuotekehitystä. Ehkä joku lukijoista tietää tästä enemmän?

Metsänomistajille hallituksen verohelpotuslupaus lämmittää hetken, kunnes arki pamahtaa päälle ja havaitaan, että metsäurakoinnin kustannuspaineet eivät karkaa minnekään. Metsäyritykset haluavat kohta puuta tehtaalle (vapaasti portilla) kiinteällä hinnalla ja silloin metsänomistajat joutuvat miettimään, mitä käteen jää korjuu- ja kuljetuskustannusten jälkeen. Vääntelen tässä hiukan tämän hetken käytäntöä, mutta totuus on, että tehtaiden maksukyvyllä on rajansa, kuljetusmatkat ja -kustannukset suureneviin integraatteihin nousevat.

Siitäkään ei pidetä suurta melua, että metsäteollisuuden jalostustoiminta karkaa lähemmäs asiakkaita. Matomäki totesi 90-luvulla, että Suomessa ei kannata investoida koneisiin, joita ei voi pulteilla irrottaa tehtaista ja siirtää muualle. Monilla paikkakunnilla odotellaan synkkenevää syksyä ”perlokset” mahassa, kun konehuoneissa tehdään ”salcompit” ja päämajat siirretään ”elcoteqiaan”.

Mutta, mitä tulee tilalle? Miettiikö kukaan aidosti suomalaisen puujalan uudistamista? Kenen soppakupista ne rahat poimitaan? Riittäkö meillä älliä irtautua banaanivaltioastelmasta? Onko meillä aitoa osaamista kilohintojen ja kuutiohintojen nostamiseen? Alan osaajat ovat yhä kiinni tonneissa! Suurta sen pitää olla. Meillä ei napeilla pelata. Pieni ei ole kaunista metsäteollisuudessamme. Siksi tappioiden tasaamiseen tarvitaan kymmenen vuoden välein koko katajainen kansa.

Poliitikot keksivät eilen (23.7.2008) uuden devalvaatiomallin. ”Verohelpotus” ei pääministerin mielestä ole keltään pois. Vanhankodin asukkaiden vaipparahoista ”helpotuksia” ei ole otettu. Köyhäinkodin ruokalautasen puuromäärä on jo muutenkin niin pieni, ettei siihen metsäteollisuuden sadat miljoonat mitenkään vaikuta. Metsäteollisuutemme tarvitsema aspiriini ei ole halvimmasta päästä. Tämän päälle tulevat saattohoito- ja hautajaiskulut.

Sääli komeaa menneisyyden alaa. Suomi on elänyt metsästä kauan. Saas nähdä, millaisella puulusikalla syötämme tulevia sukupolvia. Uskon edelleen metsään kuin Ukkojumalaan, mutta kaipaan aivan uudenlaisia yrittäjiä alalle. Olemme tulleet historialliseen käännekohtaan: nyt tarvitaan keksijöitä, innovaattoreita, uuden kehittäjiä, kauppamiehiä ja –naisia.

Devalvaattoreiden ja tukiaisten (en tarkoita Dolls-tanssiryhmän kärkihahmoa) aika on ohi.

3 Kommentare zu „Metsäteollisuuden arkkulaudat halpenevat

  1. Hyvä jouheva kirjoitus pituudestaan huolimatta.
    Ikea oli avainsana.
    Suuruudenhulluus ja asiakastarve – siinä kaksi asiaa jotka eivät meillä kohtaa.
    Asiakastarve on sitä, mitä asiakas puusta ja paperista haluaa (voi haluta). Ollaanko brändätty. Ehkä ollaan mutta ei yhtä lähellä asiakastarvetta kuin Ingvar Kamprad sen teki. Ei monella muullakaan alalla.

    Metsäteollisuus on tullut – haluamme tai emme – käännepisteeseen. Sen osoittaa M-realin B-osakkeen kurssi, joka on alle viidesosa yhtiön omaisuuden nettoarvosta. Yksi tunnusluku kertoo tarinan menneestä ja tulevasta.

    Stora Enso myi energian, Fortum myi öljykentät, Outokumpu myi kuparisulatot. Mitä jäi jäljelle: viisaita johtajia ja vielä viisaampia strategioita. Fokusoituminen voi olla strategioista synkin, koska se perustuu siihen, että johto uskoo olevansa parempi johto keskittyessään tiettyyn alaan – yliarvioi itsensä. Todellisuudessa ylimmän johdon rooli konsernissa liittyy ihmisiin – ei niinkään toimialoihin. Ympäristö (jota on pirun vaikea arvioida) ja yrityksen johdosta riippumattomat kilpailutekijät sanelevat menestymisen. Keinottelun maailmassa (vrt. raaka-aineet, öljy…) mikään ei ole tärkeämpää kuin omavaraisuus.

    Fokusoituminen on kaikista huonoin syy luopua itselle tarpeellisista sisartoimialoista, koska fokusoituminen on jo itsessään syy myydä liian halvalla.

  2. Helge! faktahan on se, että on meillä sentään onni ollut puolellamme, etteivät nämä kaverit „auttaneet“ Nokiaa, vaan Kairamo joutui utobististen idoittensa kanssa huonoon maineeseen, mutta kesti sen, niin kauan kuin kesti.

    Hyvä niin. Jos nämä jampta olisivat jeesanneet, niin puhelinkopista soiteltaisiin, vielä pitkään. Kapinahenkeä lietsottaisiin toki taka-alalla, kun Lennättimen monopolia murretaan….

    Ei auttanut Tuntemattoman Sotilaan – Honkajoen rukoukset, ei. Karjalanmänty vältettiin, koivuhun kapsahdettiin. Oi näitä, velikultia.

    Olisko sittenkin ollut paree, että Väyrynen olisi saanut yksin kesälomatuuraajana? Suotta ooperajuhlilta kipittivät jeesiin.

    Notta semmosta se on. Säkillä kantakaamme valoa talven varalle!

    Lahtosen Reijo

    Ps Helge, laitappa sähköpostia, niin valotan hieman mitä olen kirjaillut metsäisen viitekehyksen ihmeellisyyksistä…

  3. Reijolle tiedoksi sähköposti: helgekeitel at gmail.com
    Skype ID on „visualradio“

    Metsäteollisuus on onnistunut ujuttamaan itsensä „kansalliseksi toimialaksi“, vaikka alan suuryrityksiä on vain kourallinen ja metsänomistajiakin vain 300 000. Mitä valtio tekisi, jos Nokian liiketoimintaan tulisi ruttuja?

    Potentiaalisesti jokaisella suomalaisella on kännykkä ja muutamilla monta eri mallia. Silti kansallisesta tuesta ei taitaisi olla suurtakaan etua.

    Tuet „sopivat“ raaka-ainelähtöisiin toimialoihin. Mutta ne sopivat huonosti markkinatalouteen. Kuvitelkaa, mitä parillasadalla miljoonalla saataisiin aikaiseksi innovaatioiden edistämisen rintamalla.

    Metsäteollisuuden rakennemuutosta tuet eivät poista. Muutamille tehtaille saadaan hiukan lisäaikaa. Meidän pitäisi päästä irti metsäteollisuuden raaka-ainelähtöisestä toimintamallista. Bulkkituotannon ideana on, että suuret ja nopeat koneet jauhavat paljon rahaa pienellä vaivalla, kun myyntihinnan ja tuotantokustannusten välinen ero on riittävä.

    Mutta, jos ero muuttuu ”nollaksi”, rahaa ei tule yhtiöille, vaikka kaikki tikut jauhettaisiin. Hyöty valuu kansantalouteen palkkoina ja kantorahoina. Tästä kai se ”kansallisen toimialan” leima juontaa juurensa.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s