Osta itsellesi henkilökohtainen poliitikko

Aamu-uutisissa käsiteltiin WinCapitan toimintaa, menetettyjä sijoitusrahoja ja suomalaisen politiikan vaalirahoitusta.

Suomi on kansainvälisten tutkimusten mukaan maailman vähiten korruptoitunut maa, mutta „vaalirahoitus maksaa“ ja onneksi vaalirahoituslaissa on „muutaman ideapuiston kokoinen aukko“, joka mahdollistaa poliittisen asiantuntemuksen ostamisen.

Henkilökohtaisen poliitikon tai muutaman kärkipoliitikon hankkiminen onnistuu parhaiten „hyvää tarkoittavan yhdistyksen kautta“. Yhdistyksesi jakelee rahaa oikealle ja vasemmalle ja varmistaa näin myönteisen suhtautumisen hyviin liikeideoihisi.

Taloudelliseen talutusnuoraan sidottuja poliitikkoja ei kannata valita suin päin ja sattumanvaraisesti. Muutamalla kymppitonnilla saa puudelikseen pääministerin tai muun kärkipoliitikon. Rivikansanedustajan ostaminen onnistuu muutamalla tonnilla.

Henkilökohtaisen poliitikon hankkiminen edistää maakuntasi kehittämisen wincapitasta tai muista pyramidipeleistä hankkimiesi rahojen turvin. Älä arkaile, osta „puudeleita“, jotka tarvittaessa hoitavat kaavamuutokset vapaan yritteliäisyyden ja markkinatalouden hengessä.

Älä peittele vaikutusvaltaasi. Vastaanhangoittelevalle poliitikolle totean tulevaisuudessa: „Älä pullikoi, koska puudelipuistossani on muitakin ministereitä! Nyt on maksun aika.“

Win-Win with my capital!

2 Kommentare zu „Osta itsellesi henkilökohtainen poliitikko

  1. „Muutamalla kymppitonnilla saa puudelikseen pääministerin tai muun kärkipoliitikon.“

    Turhaan valitetaan, että Suomi on kallis maa 🙂 Sen sijaan täytyy todeta täällä olevan aamuvirkkua väkeä. Minä tein oman merkintäni klo 24 aikoihin ja laitoin sen ajastuksella ilmestymään oikein poskettoman varhain, jo ennen kello yhdeksää.

  2. vanhanaikainen, talutettavan poliitikon ja muita sylikoiria saa muutamalla killingillä. Aamulla varhain, kun sää oli parhain eli puoli kahdeksalta olin aamukahvilla. Jäin äimistelemään „politiikan pyramidipeliä“ ja vertasin sitä wincapitan mikrohuijaukseen. Palan painikkeeksi tarjottiin muistokuvia pankkikriisin jälkihoidosta, jonka poliitikot junailivat veronmaksajien piikkiin.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s