Turkulainen professori Kari Liukko pitää metsäteollisuuden rakentamista Venäjälle suurena riskinä.
Venäjällä on viidennes maailman metsistä. Puutulleilla venäläiset ovat „motivoineet“ mm. suomalaisia metsäteollisuusyrityksiä rakentamaan sellu- ja paperitehtaita maaperälleen.
Professori Liukko varoitta:
- Venäjän valtion ote talouselämästä kiristyy, luonnonvarat otetaan omiin käsiin
- Venäjällä talouspolitiikasta siirrytään „poliittiseen talouteen“
- Valtion kunnonvaroja hyödyntävät korporaatiot ovat osakeyhtiölainsäädännön yläpuolella
Metsäpuolelle ei ole vielä muodostettu omaa korporaatiota, mutta superoligarkit ovat havainneet, että metsäteollisuudessa piilee „seuraava mahdollisuus“.
- Öljy, kaasu ja energia ovat „poliittisen talouden“ kruununjalokivi
- Metalli sai seuraavaksi nostetta
- Onko metsäteollisuus nyt korporaatioiden kiikarissa?
Puutulleilla viestitetään, että nyt on aika lähteä rakentamaan metsäteollisuutta Venäjälle, mutta professori Kari Liukon mielesä metsäteollisuusyritysten „pitää olla tässä hyvin varovaisia“.
„Yritykset joutuvat pohtimaan riskejä tarkkaan ja selvittämään, millaisen poliittisen sateenvarjon he tulevat saamaan“.
Ruukki Group on hankkinut kantapään kautta kokemusta „poliittisen sateenvarjon puutteesta“. Ruukin iso hanke on kuihtunut sarjaksi uusia sijaintipaikkaselvityksiä „Uralin tällä puolella“. Metsäjättimme eivät ole hiiskuneet omista aikeistaan. Metsäteollisuus ry:n Anne Brunilan lausunnoista saa sen kuvan, ettei ole syytä kiirehtiä.
Mitä mieltä olet? Mennäänkö metsään Venäjällä?
Digitalisierung Produktivität Industrie 4.0 
Oligarkinen kleptokratia Venäjä merkitsee eri ihmisille niin erilaisia asioita. Minulle se on maailman suurin valtio, hyvin monen välttämättömän raaka-aineen potentiaalinen yksinvaltias tulevaisuudessa, entinen ja tuleva suurvalta, naapuri jonka pystyy aisoissa pitämään vain Kiina. Ja lyhyellä aikavälillä (10 – 25 vuotta) sekin vain USAn vastavuoroisella tuella.
Venäjän kehitys on Suomen kannalta mahdollisimman huono. Vallan on saanut nuorten osaavien ja ahneiden miesten veljeskunta, jonka juuret pohjautuvat Neuvostoliiton suuruuteen ja KGBn kaikkivoipaisuuteen. Tämä on tapahtunut samaan aikaan kun kun väestökasvun ja ilmastonmuutoksen konkreettiset seuraukset alkavat ilmetä. NordStream ja Bukarestin NATO-päätös kertovat alkavasta kaupankäynnistä. Kansallinen itsekkyys ja selviytyminen nousevat kolmanteen potenssiin.
Energia ja ravinto tulevat olemaan Venäjän kruununjalokivet. Metsällä tehdään vain kiusaa tai kiihdytetään muitten addiktioastetta. Samoin metallilla.
Siitä huolimatta saattaa metsään meneminen olla ainoa tapa voittaa aikaa. Ja ylläpitää hyviä naapuruussuhteita.
hakki47, joudumme ilmeisesti opiskelemaan Venäjän uudelleen.
Olen samaa mieltä metsästä nykytietämyksen valossa, mutta metsäteollisuuden innovaatiot, sähköinen paperi, bioteknologiset uutuudet ja mikrobiologiset lisäarvotuotteet tekevät tästäkin raaka-aineesta entistä arvokkaamman. Nyt koko alan yllä on hämäävää „sumuverhoa“, mutta kymmenen vuoden kuluttua uudet tuotteet valuvat markkinoille. Paperia ei voi tehdä ilman kuitua. Suomen asema ei kuitenkaan ole onneton, koska metsiemme hakkuuvara lienee 100 miljoonaa kuutiota vuodessa ja ulos saadaan 60 miljoona kuutiota maksimissaan. Kymmenen vuoden kuluttua kirjoitamme vuosiluvuksi 2018!
„Kansallista itsekkyyttä“ löytyy Ruotsista, Ranskasta, Saksasta…Siinä ei ole mitään uutta. Montako yritystä olemme „menettäneet“ ruotsalaisille, tanskalaisille, norjalaisille muutamassa kymmenessä vuodessa? Strömberg, Enso, SYP, KOP, Sonera, Sampo jne. Olemmeko lopulta pärjänneet vähintäänkin yhtä hyvin tai paremmin venäläisten kanssa tähän asti? Tulevaisuus on tietenkin aina sumun peitossa.
Saatat toki olla aivan oikeassa vannoessasi uusien tuotteiden nimiin. Kauanko niiden kehittämiseen menee, lienee jonninmoinen ajan kysymys? Riittääkö 10 ? Sillä jos osaamisen kerran annetaan Suomesta lähteä, ei ole järin todennäköistä, että se takaisin tulisi.
Kansallista itsekkyyttä pitäisi alkaa myös löytyä talouselämämme arvojohtajilta – presidentiltä, pääministeriltä, muilta ministereiltä ja puolueilta. Nehän päättävät toiminnan reunaehdoista. Järin suurella talouspoliittisella osaamisella ei kukaan heistä ole profiloitunut. Nyt pitäisi poliittisen apparaatin osata lukea talouden tulevaisuuden heikkoja signaaleja. Mitäs luulet, osaavatko?
Liian monta, aivan liian monta olemme menettäneet. Toivottavasti uudet ehtivät kasvaa siinä veikkaamassasi 10 vuodessa.
hakki47, innovaatioista puhuttaessa en laittaisi suurta arvoa arvojohtajille, presidentille, pääministerille, ministereille ja puolueille. „Nehän päättävät toiminnan reunaehdoista“ ja väsäävät lakeja, jotka linjataan Brysselissä. „Poliittinen apparaattimme“ on tulevaisuuden tekemisen osalta „ihan pihalla“, kun yrittää pitää kasassa tätä „hyvinvointivaltiota“.
Nostaisin kaukoviisaat yksityiset sijoittajat ja innovaatioiden kehittäjät ratkaisun tekijöiksi. Korkeakouluilla ja tutkimusinstituutioilla voi olla jonninmoinen rooli. Metsäyritysten takahuoneissa on viisaita henkilöitä, jotka yrittävät piilopaikoissaan kehittää uusia ratkaisuja. Ongelmista suurin on tietenkin se, että massatuotteiden tuotantoon ei pääse pienellä rahalla. Autotallikehittämisen keinot ovat rajalliset.
Teollisuuspoliittista älliä metsäteollisuuden innovaatiot vaativat. Riittäkö 10 vuotta on aiheellinen kysymys, mutta toisaalta sen pidemmälle ei kukaan voi tähdätä, koska harva näkee edes kolmen vuoden päähän.
Innovaatiot syntyvät tekemällä, niitä ei voi „ennustaa“. Tekevät ihmiset ovat tässä paketissa kaikista korkeimmassa kurssissa. Jos heidän tukena olisi poliitikkoja ja rahoittajia, niin olisihan se mainio asia, mutta poliittiset innovaattorit katselevat yleensä peruutuspeilistä (taseita ja kirjanpitoarvoja) ja innovaattoreiden kirjanpidossa ei alkumetreillä oli muuta kuin punaista tarjolla.
Suomalainen riskirahoitus tähtää nollariskiin, jolloin rahoitettavaksi kelpaa „ymmärrettävissä oleva“ ja innovaatioiden lukeminen vaatii „toiseuden tajuamista“.
Helge, minä taas en pane innovaatioista puhuttaessa lainkaan arvoa mainitsemilleni arvojohtajille, ja kokonaisuutenakin varsin vähän. Mutta he päättävät millä edellytyksillä yritykset ja ihmiset yleensäkin täällä toimivat sen 10 +/- jotain vuotta, ennen kuin propellipipot ideoivat, yritykset kaupallistavat ja saavat niistä aikaan jotain sellaista korvaavaa jolla Suomi elää… edes jossain määrin jatkossa.
„Tekevät ihmiset ovat tässä paketissa kaikista korkeimmassa kurssissa.“ Sepä. Ja heitä, poikkeavia yksilöitä, on ainakin vielä.
hakki47, ajattelussamme nämä „poikkeavat yksilöt“ ovat korkeassa kurssissa. Politiikan teko on „massojen viihdettä“, joten sieltä löytyy apua vasta kun joku „juttu on muuttunut suureksi ja näkyväksi“.
Poikkeuksena on tämä „ideapark“ (suuri ja näkyvä), jonka torjujaksi ilmaantui yllättäen kokoomuslainen asuntoministeri. Ideaparkeista löytyy samaa tuontitavara kuin mistä tahansa muusta myymälästä, joten kansalliseksi menestystarinaksi se ei nouse.
Sitten meillä on „teknologiaparkkeja“, jotka pääasiassa ovat „kiinteistömassaa“ ja siellä täällä toki „seinien sisällä“ keksitään jotain uuttakin. Näihin seiniin on tähän asti saatu paljon rahaa, mutta vitkuttimien kaupallistamiseen vain murusia. Asetelman pitäisi kääntyä toisin päin: ensin vitkutin ja sen jälkeen seinät. Nyt uskotaan, että komeat seinät nostavat „osaamisen uudelle tasolle“.
Ehkä betoni säteilee?
Oikeassa olet. Meillä innovaatiorahat hupenevat kiinteistöbusinekseen. Kaikenmaailman -tech- it ja inno – t saavat uudet seinät, katot ja hallintohenkilöstön. Ja siihen se innovointi voikin sitten päättyä.
Juu betoni todella säteilee! 🙂 Sitä paitsi, sitä on helppo hallinnoida.
hakki47, Se on sitä sosiaalibetonodemagogiaa! (SBD), jota jokainen kunnallispoliitikko ymmärtää: uuden ajan siltarumpupolitiikkaa! Meille piti tulla YIT:n avulla viihdekylpylä, mutta kun ei tule. Minulla on sellainen hytinä, että „palvelevia betoniseiniä“ on Suomessa hiukan yli tarpeen joksikin aikaa. Toivotaan ettei Subprime osaa Suomea.