Ekorakentaminen

Olen pitkään ollut naama virneessä Lärvikirjassa (Facebook), josta jokaisen pitää kirjoittaa, koska kohta siitä maksetaan 10 miljardia.

Hyppään digitaalisesta kyydistä pienempää asiaan. Ekologinen rakentaminen, nollaenergiatalot ovat mahdollisia, mutta näistä meille tärkeistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan harvinaisen vähän.

Ruotsalaiset ovat kunnostautuneet ekologisen rakentamisen alueella ja kuvittelen, vanhasta muistista, että saksalaiset pitävät kaikkea eko-etumerkittyä suuressa arvossa.

Wikipedia opettaa ekorakentamisesta näin:

Ekorakentaminen tai ekologinen rakentaminen tarkoittaa rakentamista energiaa ja luontoa säästäen. Pyrkimyksenä on rasittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Ympäristörasitetta arvioitaessa huomioidaan sekä rakennusmateriaalien valmistuksen ja itse rakentamisen, että rakennuksen käytön, ja viime kädessä myös purkamisen aiheuttama rasite.

Viime vuosikymmeniin asti ekologista rakentamista on harrastettu lähinnä erilaisissa koekohteissa, mutta asian huomioon ottaminen rakentamisessa on pikkuhiljaa yleistymässä. Suurimmassa osassa rakennustuotantoa huomioidaan vielä kuitenkin ainoastaan pakollisten määräysten kautta tulevat ekologiset vaatimukset

Mielessäni on ekorakentamisen (puu ja luonnonmateriaalit) ja energiatehokkuuden yhdistäminen. Voisimme rakentaa pieniä kyliä, jossa lämpöä ja sähköä tuotettaisiin bioenergialla.

Ekorakentamisen harjoitelmia on ollut Suomessakin. Kuka tietää tästä aiheesta?

2 Kommentare zu „Ekorakentaminen

  1. Onhan Suomessa ollut kaikenlaisia kokeiluja. Eräitä aika mielenkiintoisia taloja joita olen nähnyt ovat luonnonkivistä tehdyt talot. Ei aivan helppoa, muttei ekologisen rakentamisen sitä tarvitse ollakaan. Kivistä saa kestävän talon (yksi ekoamisen periaatteita) ja niihin voi varata myös lämpöä.

    Mutta nykymenossa ja kulutushuumassa ekorakentajiltakin monasti puuttuu se keskeinen ekoajatus eli mitä vähemmän rakennat sitä vähemmän kuormitat ympäristöä. Talojen koot kasvavat. Ja suuri osa tiloista jää vähälle käytölle. Menevät rakennusmateriaalit ja lämmitysenergia aivan hukkaan. Ekorakentajat suomessa monasti ovat olevinaan ekoja mutta tuo ekous sitten toteutuksessa aika pahasti ontuu.

Schreibe eine Antwort zu jyrkik Antwort abbrechen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s