Nokia Sosiaaliseen Mediaan

„Puhelimet eivät enää riitä Nokialle. Langattoman viestinnän ja internetliiketoiminnan yhdentymisen on määrä avata yhtiölle aivan uusia kasvumahdollisuuksia“, kirjoittaa tietoviikko.

Nokia tahtoo nettiin. Pyrkimyksen ymmärtäminen ei tuota vaikeuksia. Apple iPhone ei mitenkään uhkaa väkivahvan Nokian asemaan maailman vahvimpana matkapuhelinten valmistajana. Mutta matkapuhelimet eivät enää ole wau-luokan välineitä.

Applen CEO, Steven Jobs latoi eetteriin ajatuksen post-PC aikakauden alkamisesta. Hän julisti iPhonen suunnan näyttäjäksi. Nokian N95 kilpailee iPhonen kanssa samassa luokassa, mutta iPhone luukuttaa jo sosiaalisen median huippusivustoilla.

Google, Microsoft Live, MySpace ja muut vahvat www-brändit siirtyvät nopeasti kännykkämaailmaan, eikä Nokian kaltaiselle tuoteyhtiölle jää nettipalvelujensa luomiseen ja vakiinnuttamiseen paljon aikaa.

Aikaa on riittävästi, jos Nokia avautuu ja lähtee yhteistyöhön. Eihän tuossa tarvita muuta kuin käteviä plug-inejä ja lisäohjelmia. Web 2.0 ja sosiaalisen median sovelluksia on maailmalle pilvin pimein. On energian ja resurssien haaskaamista, jos puhelinpuolelle lähdetään luomaan kolmatta maailmaa. Second Life omaksumisessakin riittää puuhastelua useammille.

Yhteisöjen rakentamiseen tarvitaan miljoonien jäsenten User Generated Content panos, koska muuten yhteisöistä ei tule kiinnostavia.

Puhelinpuolella ehkä ajatellaan kansallisemmin ja alueellisemmin, mutta kauanko Zedeissä riittää puhtia?

Nokian pitäisi murtautua ulos lasikopistaan kansan pariin. Käyttäjien luomiin sisältöihin perustuvien yhteisöjen menestyksen ratkaisee, onnistuvatko ne houkuttelemaan kriittisen käyttäjämassan.

  • Twango, who knows (asemoidaan uudelleen)
  • Mosh, who cares (beta-vaiheessa)
  • Loudey, musiikkikauppa (kuka käyttää Nokian iTunea?)

Google puhelin tekee tuloaan. Pelikenttää ja -sääntöjä runtataan uuteen uskoon. Nokia tarvitsee nettiä kasvaakseen. Amerikkalaiset eivät halua jättää mobile-kehitystä eurooppalaisille ja aasialaisille.

Elämme jännittäviä aikoja. Nokian nettipanokset ovat tähän mennessä olleet pieniä. Tämä on vielä maakuntasarjan mutapainia ja suopotkupalloa. Nokialla on rahaa, mutta niin on myös Microsoftilla, joka hakee itseään.

Meebo and Facebook both launched iPhone-specific versions of their sites, allowing you to IM your friends and stalk your exes with all the swoopy-slidey flair you’d expect. 

2 Kommentare zu „Nokia Sosiaaliseen Mediaan

  1. Vielä yksi Nokia-leirin sovellus ja saitti on http://www.widsets.com/. Ei ehkä ihan samassa kategoriassa kuin nuo jotka mainitsit, mutta samoja ideoitahan tässä on.

    Itse en kuitenkaan koe että näillä verkkopalveluiden tai sovellusten omistuksilla voidaan mitenkään merkittävästi vaikuttaa yrityksen menestykseen. Ei näistä saiteista ja palveluista varmaan haittaakaan ole ja varsinkin jos ne saadaan ostettua halvalla niin miksi ei. Voihan näitä kanavia käyttää esimerkiksi omien mainosten ja viestin levittämiseen maailmalle. Nokian ei ainakaan enään tarvitse ostaa mainostilaa Twangosta. Ja onhan se kätevää jos Nokialla on sovelluksia joita voidaan asentaa „ilmaiseksi“ uusiin puhelimiin. Olennaista tässä on se että sovellukset ovat toimivia ja hyödyllisiä.

  2. Nokian investoinnit Sosiaaliseen Mediaan ja Web 2.0 alustoihin on ollut vähäistä Googleen verrattuna. Tehdäänkö näillä merkittävästi rahaa, jossain vaiheessa, jää nähtäväksi. Olennaisempaa lienee, kenen parissa Mobile- ja Netti-porukat viettävät aikansa, koska aika on rahaa ja kaikki magneetin tavoin suuria massoja vetävät alustat ja mediat ovat kullan arvoisia. Jengi lipeää telkkariruudun orjuudesta, sanoma- ja aikakauslehtien levikit pienenevät. Varsinaiset killer-rahantekokoneet nousevat pintaan vasta tulevaisuudessa.

    Kuka olisi osannut kuvitella vuosituhannen vaihteessa, millaisen aseman Google on itselleen hankkinut.

    Mobiilipuolella on paljon enemmän käyttäjiä ja jos nämä käyttäjät hakeutuvat tiettyjen palvelujen pariin, silloin kassakone kilisee.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s