Koskenkorvasta ei menovettä Dieseliin

Alkon pääjohtaja Leena Saarinen ja varatoimitusjohtaja Teuvo Pollari ilmoittivat tänään eroamisistaan. Ministeri Pekkarinen halusi tietää, miksi viljapohjaisesta bioetanolihankkeesta luovuttiin, vaikka projektin piti olla kannattava ilman valtion tukea.

Juttelimme tästä viime viikolla Global Open Innovation tiimissä ja mietimme, miten Pohjanmaan isännät suhtautuvat Koskenkorvan bioetanolihankkeen kariutumiseen. Pohdiskelumme ei ollut aiheeton, koska nyt nähdään, että pelissä on paljon enemmän. Kulisseissa kiehuu. Tämä on jo toinen hanke, jonka ylle vedettiin henkselit.

Biopolttoaineet ovat muodissa ja keskustan kannalta Altian Koskenkorvan operaation loppuminen on varmaan kova isku. Tämä olisi ollut mannaa viljan viljelijöille.

Laskelmat menivät vikaan, kertoi Altian hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leppiniemi. Jotain tapahtui muutaman kuukauden aikana. Tehtaan rakentamisen piti käynnistyä toukokuussa 2007. Kuka teki laskelmat? Miten moni vilelijä rakensi viljantuotantoaan tämän varaan?

– Hanke sisälsi yhtiön kannalta suuria odotuksia, kertoi Jarmo Leppiniemi ja jatkoi, ettei etanolihanketta tule.
Tässä on monta mielenkiintoista asiaa. Biojalostamoiden piti olla tulevaisuuden lupauksia. Neste, StoraEnso ja UPM vievät eteenpäin omia puupohjaisia biodiesel-hankkeita. Mutta Nesteellä on ilmeisesti ollut vaikeuksia putkien kanssa.

Bioetanolin valmistuksessa materiaalikysymykset ovat tärkeitä. Onko niin, että laitosten valmistuskustannukset ovat nousseet oletettua korkeimmiksi? Öljyn hinta on edelleen 65 dollarin pinnassa, joten tämän reunaehdon pitäisi olla kunnossa.

Ilkka-lehden keskustelupalstalta löytyy valaiseva kommentti: „Superministeri Pekkarinen vaalikeskustelussa oli äärettömän loukkaantunut kun eräs ehdokas arvosteli etanolin valmistusta viljasta, hän piti sitä jopa epäisänmaalisena tekona, ilmoittaen ettei Altian laskelmat voi olla vääriä. Nyt ne on todettu väärksi.“

Helge: Oletan, että laskelmat menevät uusiksi. Jostain haetaan laskutikku, joka „tekee tuotannon kannattavaksi“, ei tämä tähän jää. Vireillä on ollut useita hankkeita, joista yksi toisensa jälkeen on jäänyt odottamaan aikoja parempia.

Biodiesel

4 Kommentare zu „Koskenkorvasta ei menovettä Dieseliin

  1. Bioinnostus onkin ollut kaiken aikaa epäilyttävää, hysterianomaista, yltiöoptimistista, epärealistista. Hiljaa hyvä tulee, sanotaan. Mutta sanotaan myös: nopeus on valttia.
    Yhteenvetoni: nyt tarvitaan malttia.

  2. Todella mielenkiintoista olisi selvittää mikä laskelmissa petti, jos se nyt oli syy johdon joukkopakoon. Olisi aika harvinainen tapaus, että johto lähtee yksittäisen laskelman osoittautuessa virheelliseksi.

    Voisin kyllä kuvitella, että rakennusteollisuutemme ylikuumeneminen ja esimerkiksi Kiinan kovan kasvun jatkuminen kasvattaa esimerkiksi raaka-aineiden hintatasoa. Mutta ne ovat kuitenkin tilapäisiä ilmiöitä, Kiinan kasvun seurauksen mukaan lukien.

    Toisaalta ei tänne taas uutta Valcoa tai Finnjettiä tarvita. Toivottavasti sitä kuvaamaasi „uuden talouden laskutikkua“ ei löydy. Lasku siitä lankeaisi täysimiääräisenä investoijille, eli veronmaksajille. Pekkarisen poliittinen vastuu ei siitä konkretisoituisi.

  3. Hanketta on valmisteltu kauan. Teollisia työpaikkoja etanoli-jalostuksessa piti syntyä 25 kpl. Tietenkin moninverroin enemmän pellolilla ja kuljetuksissa. Investoinnin tasoksi muitselen 75 miljoonaa euroa. Hankkeen heikkoja kohtia ovat:

    1. kuljetukset
    2. sijainti
    3. suomalaiset kasvuolosuhteet
    4. elintarvikelähtöisyss

    Näistä ne numerot syntyvät. Samoja ongelmia on tietenkin metsäpohjaisissa bio-hankkeissa, mutta sillä puolella on valmis raaka-anineen hankintalogistiiikka, jos ja kun puut tuodaan tehtaalle kuitenkin.

    Tätä voisi kutsua keräily- ja jakelutaloudeksi. Ongelmat keskittyvät myös näistä syntyviin kustannuskomponentteihin. Asiat sujuvat tehokkaammin Keski-Eurooopassa, jossa laitoksen ympärillä on valmiiksi ostavia asiakkaita.

Kommentar verfassen

Trage deine Daten unten ein oder klicke ein Icon um dich einzuloggen:

WordPress.com-Logo

Du kommentierst mit Deinem WordPress.com-Konto. Abmelden /  Ändern )

Google Foto

Du kommentierst mit Deinem Google-Konto. Abmelden /  Ändern )

Twitter-Bild

Du kommentierst mit Deinem Twitter-Konto. Abmelden /  Ändern )

Facebook-Foto

Du kommentierst mit Deinem Facebook-Konto. Abmelden /  Ändern )

Verbinde mit %s