Tarvitaanko suurieleistä politiikkaa?

Suurvaltojen ja alueitten ulkopolitiikassa pelataan suurilla nappuloilla. Suomen rooli on istua vaihtopenkillä, esittelemme vähäistä sivuroolia. Maailmanpolitiikassa tapahtuu mannerlaattojen muutoksia. USA yrittää irrottautua epäkiitollisesta Irakin sodasta. Venäjä nostaa näkyvästi omaa suurvaltaprofiiliaan imagonsa kustannuksella. USA:ssa ollaan matkalla kohti presidenttivaaleja, samat sanat Venäjällä.

USA:ssa kannetaan huolta velkaantumisesta ja nurkan takana vaanivasta kiinteistökriisistä. Venäjällä sekä valtio että öljy-yhtiöt ovat keränneet kirstuihin rahaa, pitkän korpivaelluksen jälkeen on millä pullistella. Raaka-aine- ja energiareservit vahvistavat Venäjän asemaa.

EU on suuri ja hajanainen, laajentuminen syö EU:n sisäistä energiaa. Kiina ja Intia ovat nousussa ja Kiinan tulevasta roolista voimme rakentaa ”keltainen vaara” pelotteita, mutta tässä vaiheessa siellä keskitytään tuotannon kehittämiseen ja talouden kasvattamiseen 10 % huikealla kasvuvauhdilla.

Viime aikojen kirjoittelusta saa mielikuvan, että suomalaiset haluaisivat tehdä suurta ja näkyvää politiikkaa. Presidenttiys ja johtajuus punnitaan ulkopolitiikan hoidossa. Ovatko suuret eleet ja näyttävät poliittiset teot välttämättömiä? Miksi meidän pitäisi sotkeutua suurten linjojen vetämiseen? Valtiomiesten tapaaminen ja viiden minuutin valokuvasessiot ovat vain egon pönkittämistä varten, ei politiikan tekemistä. Tuskin hyvää-päivää-kirvesvartta tilaisuuksissa tehdään poliittisia innovaatioita. Tarvitaanko eleitä sisäpolittisiin tarpeisiin?

Advertisements