Blogifobiasta

Keskustelin viimeeksi tänä aamuna bloggaamiseen liittyvistä peloista. Uskaltaako tänne [verkkoon] kirjoittaa? Mitä mieltä on työnantaja? Hyväksyykö firman hallitus? Repivätkö sukulaiset riekaleiksi? Pitävätkö työkaverit narsistina, nörttinä tai hörhönä? Onko järkeä vaimon ja läheisten mielestä? Menettääkö bloggaaja ystävänsä ja särkeekö ihmissuhteensa?

Peinempiäkin pelkoja riittää: pillku- ja kirjoitusvirheet, asia- ja otsikkomokat. Mitä kun koko maailma näkee huonosti harkitut kannanottoni? Jne. Itsensä ilmaiseminen ei ole riskitöntä, mutta toisaalta bloggaaja oppii ilmaisun avulla jotain maailmasta, mutta myös itsestään. Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Tulta päin. Rohkea rokan syö. Miksi itsesensuuri ei aiheuta pelkotiloja?
Itse asiassa keskustelimme podcastien (MP 3 äänitteiden) tekemisestä ja julkaisemisesta blogien yhteydessä. Olen kokeillut niidenkin tekemistä. Ensimmäiset podcastit syntyivät ääni väristen ja tein valtavasti töitä editointi-ohjelmalla postaaksen änkytyksiä ja köhimisiä. Lopputulos on mielenkiintoinen vapaan ilmaisun vaikeuden manifestina. Mutta sen jälkeen olen julkaissut niitä enemmän.

Tekemisen myötä podcastit ovat tulleet paremmiksi, mutta kunnelleessani niitä koen vielä pientä häpeää. Sallin itselleni kirjoittamisen, mutta netissä puhuminen takkuilee edelleen. Onko samanlaisia kokemuksia.

Advertisements