Onko aikaa DigiTV:lle?

Miksi minulla ei ole digitelkkaria? Miksi minä kuuluun niiden 900 000 suomalaisen joukkoon, jotka eivät vielä ole ostaneet digitaalitelkkaria? En jaksa kiinnostua asiasta, mutta kirjoitan kuitenkin jotain. Onko minulla aikaa moiseen? 60-luvulla TV oli iso juttu, 80-luvulla mielenkiintoni alkoi hiipua. 90-luvulla minulla oli ulkomailla pitkiä telkkarittomia jaksoja. Nyt katson telkkaria satunnaisesti viikonloppuina ja muutaman jutun joulun aikana. Irtautumiseni telkkarista ei ole ollut tietoista, se vain on jäänyt syrjään. Onko muille tapahtunut vastaavaa?
Erilaiset verkot, verkostot, netit ja projektit vievät minulta suurimman osan valveajasta. En ehdi valvoa analogitelkkarin sisältöjä, saati sitten katsoa useampia kanavia digitaalitelkkarin kautta. Saatan innostua mobiiliTV:stä, koska sitä voi vilkaista, kun on muutama minuutti ylimääräistä tyhjää ja tarpeetonta aikaa, mutta DigiTV saattaa jäädä väliin.

Katson tarpeellisimmat uutiset netistä. Luen myös entistä vähemmän lehtiä. Puhelinmyyjät yrittävät motivoida kylkiäisillä, mutta lehtiä en halua tilata, koska joutuisin kuitenkin omin päin kärräämään niitä lukemattomina paperikeräykseen. Maailma muuttuu ja perinteisten medioiden pitäisi keksiä jotain uutta — jos ei kaikille niin ainakin minulle.

DigiTV

Tätä kautta sinne pääsee.

Advertisements

Varo WiFi sniffereitä

WiFi -palvelujen turvallisuudesta ja turvattomuudesta on aika ajoin keskusteltu. Hotelleissa ja kahviloissa WiFi yleistyy, voin kytkeytyä verkkoon vaivattomasti. Nostan läppärin kahvilan pöydälle ja siitä vain tekstaamaan tärkeitä ja vähemmän tärkeitä juttuja. Blogi postien kirjoittaminen, lähettäminen ja julkaiseminen eivät vaadi erityistä suojaa, koska viestini päätyvät julkisuuteen joka tapauksessa.

Mutta on hyvä tietää, että naapuripöydässä voi istua hämärätyyppi, joka haluaa seurata liikennöintiäsi ja verkosta ladattavalla snifferiohjelmalla verkkoasioita pinnallisestikin tunteva hämärämies voi seurata sähköpostiliikennettäsi, vahtia, millä sivuilla vierailet. Kovin yleistä tämä ei tietääkseni ole, mutta teknisesti snifferöinti ei erityisen vaativaa.
Työasioita matkoilla hoitavan on syytä käyttää VPN (virtual private network) palvelua. Pankkiasioiden hoitaminen WiFi verkossa on turvallista, kun varmistuu siitä, että on
siirtynyt suojatulle sivustolle ”https://…”

Onko kukaan teistä törmännyt vaikeuksiin WiFi palvelujen takia?

Sampo Pankki opastaa näin: Muista huolehtia tietokoneesi ajantasaisesta tietoturvasta. Vastaat itse käyttämäsi tietokoneen tietoturvasta:

  • tarkista, että tietokoneeseesi on asennettu virustorjunta- ja palomuuriohjelmistot
  • käytä lisäksi erillistä haittaohjelman torjuntaohjelmistoa
  • käytä selainta, jossa on 128-bittinen tai sitä korkeampi salaus. Emme enää tue alle 128 bitin SSL-salausta.
  • päivitä säännöllisesti

o tietokoneesi käyttöjärjestelmä ja selainohjelmat

o virustorjunta- ja palomuuriohjelmistot

o muut Internet-selailun yhteydessä käyttämäsi ohjelmat, kuten PDF -reader.

  • huolehdi edellä mainittujen ohjelmien turvapäivityksistä
  • jos et itse osaa tehdä edellä mainittuja tarkistuksia tai päivityksiä, saat apua Internet-operaattoreilta, ohjelmiston valmistajan tukipalveluista tai alan liikkeistä.
  • älä käytä tietokonettasi admin-oikeuksilla, vaan alemman tason oikeuksilla, kun olet Internetissä.

Tietoturvauhkien varalta suosittelemme, että käytössäsi on ainakin kaksi eri selainohjelmaa, joista käytät uusimpia selainversioita.Viruksia, matoja ja muita haittaohjelmia voit torjua edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi olemalla huolellinen Internetin ja sähköpostin käytössä, ohjelmistojen asentamisessa ja lataamisessa:

  • vältä epäilyttäviä nettisivuja ja epämääräisten linkkien avaamista
  • älä avaa tai asenna epämääräisiä tiedostoja
  • älä myöskään avaa outoja ja epämääräisiä sähköposteja tai niiden liitetiedostoja
  • muista varmistaa, että ohjelmistojen asentamisessa levyke, CD- tai DVD-levy on peräisin luotettavalta ohjelmistovalmistajalta.

Lue lisää ajankohtaisista tietoturva-asioista ja -ohjelmista

  • Viestintäviraston tietoturvasivut (www.ficora.fi)
  • Turvallisesti nettiin (www.tietoturvaopas.fi)