Kaksinkertainen Elämä

Digitaalinen mediakulutus saa uusia piirteitä. Pikakelasin uutista UK:sta, jossa osa nuorista lähettää ja vastaanottaa hurjia määriä tekstiviestejä vuorokaudessa, viikossa, kuukaudessa. Yhdellä haastateltavalla oli päivän ennätys 330 tekstiviestiä ja kuukaudessa hän kirjoitti keskimäärin kuutisensataa tekstaria. Digitaalinen sekakäyttö yleistyy. Vaikka vuorokaudessa on vain 24 tuntia, voit käyttää internetiä ja katsella telkkaria samanaikaisesti ja kohta on kasassa nelisenkymmentä tuntia mediaa vuorokaudessa. Tavallinen ihminen yltää korkeintaan neljään tuntiin päivässä. Laitevalmistajat testaavat jo heavy-usereille laitekokonaisuuksia, joissa ominaisuudet näkyvät samanaikaisesti usealla eri ruudulle hajoitettuina. Vaikka henki menisi viisikymmpisenä, saattaa mediaikää näillä keinoin kertyä 70-80 vuotta. Lohdullista, mielestäni. Samalla, kun töllöttää ja etsii muiden teoksia voi mash-upata ja mixata omia ohjelmia. Työn tuottavuus ei kärsi, koska ideoita voi kerätä muiden tekeleistä.

Mainokset

Jokapaikan Digiviidakko

Kaikkialla läsnäoleva digitaalinen todellisuus  tekee oloni  turvalliseksi. The average man  joutuu Lontoossa valvontakameroiden kuvaamaksi keskimäärin 300 kertaa päivässä. Joten yleisellä paikalla pitää oppia käyttäytymään ja pukeutumaan. Nenän kaivaminen  tai muun itsensä raapiminen saattaa  tuoda piristystä valvontakameroiden katsojille, joskin he ovat ilmeisesti nähneet kaiken sen mihin ihminen arjessa kykenee.

Kaikkialla läsnä oleva tietoyhteiskunta tietää myös yksityisyyden ja julkisen rajan hämärtymistä. Elämme lasitalossa, jossa seinät suojelevat sateelta, mutta eivät julkiselta katseelta.  Mainokset ovat vallanneet itselleen tilaa julkisesta tilasta, mutta emme tule ajatelleeksi sitä, että olemme myös julkisuudessa oman elämäntyylimme mainosnukkeja. Isoveli tietää, missä kuljet, mitä ostat, missä autosi on parkissa ja  mitä olet kirjoittanut ja julkaissut netissä.

”Mobiilit laitteet ja internet tarvitsevat sisältöjä: tietoa, taidetta, viihdettä. Mitä enemmän on erilaisia laitteita ja jakelukanavia, sitä enemmän kaivataan sisältöjä. Sisällön tarve on itse asiassa valtava. Tämä on hyvä uutinen kaikille alan ammattilaisille, sisällöntuottajille ja tekijöille. Hyvän uutisen riemua hillitsee kuitenkin se, että digitaalisen sisällön jakelun pelisäännöt ovat vasta lapsenkengissään. Välillä tuntuu siltä, että uuden alussa pätevät viidakon lait. Tietoyhteiskunta on kuitenkin sivistysyhteiskunta”. Kirjoitta Kirsti Niittyinperä Tietoyhteiskunta.fi koluminissaan.

Leipää ja sirkushuvia. Uusi uljas tietoyhteiskunta täyttää utopian tunnusmerkit. Olemme koko ajan matkalla kohti uutta ja tuntematonta. Teknlogialla ei ole ideologiaa, mutta matkalla sinne tarvitsemme apuvälineitä (gadgets), tuotteita, laitteita, ohjelmia, tiedonsiirtoratkaisuja. Tietoyhteiskunnassa valtaa käyttävät ”minä” -keskeiset. MyFace, Faceboog, MySpace, YouTube, Flickr ja tuhannet muut digiyhteiskunnan menestystarinat kertovat, miten tärkeää esillä oleminen ja esille tuleminen on. Suomi ei ole enää mikään syrjäkylä, matkamme maineeseen on yhtä lyhyt kuin kaikilla muillakin. Pelisäännöt ovat muuttuneet. Nyt julkisuuteen mennään täältä eukon kannolla, suopotkupallolla, muurahaispesässä istumisella. Aikaisemmin näillä keinoilla pääsi korkeintaan Hymy-lehden kanteen tai sisäsivulle.

Kun nuori nainen bongaa viiskymppisen pääministerin Ikean kahvilassa, hän pääsee pienten ponnistelujen jälkeen seiskan ja iltalehtien sivuille. Hyvällä kännykkävideolla saatat päästä maailmanmaineeseen. Mutta olet digitaalisessa julkisuudessa tietämättäsi ja tekemättä yhtään mitään. Valvontakameroita on kaikkialla. Behave! Viidentoista sekunnin julkisuus vahtaa sinua kaikkialla.

Nokia hakee testaajia

3G-teknologian ansioista tiedonsiirto on nopeampaa: netissä surffailu sujuu vauhdilla, videot ja tiedostot latautuvat nopeasti, voit soittaa videopuheluita ja tuottaa sähköisiä ja sähäköitä äänitteitä. Podcasting villitys ei vielä ole levinnyt Suomeen. Blogeja sentään kirjoitetaan tuhatmäärin. Ken kirjoitta kissasta ja koirasta, minulle riittää elämä digitaaliavaruudessa. En ole vielä kokeillut, miten tämä sivusto käsittelee podcasteja. En myöskään tiedä, miten paljon bittejä voin käyttää ja kuluttaa. Langattoman tiedonsiirron mahdollisuudeksi näen sen, että pääsen pois toimisto-orjuudesta, en tarvitse kantaa läppäriä jokaiseen kokoukseen ja kissanristiäiseen. PC ei menetä asemaansa kirjoituskoneena, mutta globaaleissa arjen käytännöissä langattomat sovellukset nousevat arvoon arvaamattomaan. Kuvia ei enää tarvitse säilyttää kaikilta piilossa vaatekaapin kenkälaatikossa. Kännykkävideoiden postittaminen maailman uteliaille katsojille tekee minusta mikroelokuvien kaurismäen. Podcastien tuottaminen rohkaisee minusta ulos pienen markussedän. Wau. What a Life.

Kymmenen gigaa taskussani

Mobiili toimisto kulkee mukanasi. Elämä maistuu paremmalta, kun kaikki tarvitsemasi ja tarpeeton tieto kulkee povitaskussasi. Voit tehdä elämäsi entistä helpommaksi tilaamalla takataskuusi RSS syötteitä, jotka roskapostin lisäksi takaavaat, että muuhun kuin digitaaliseen elämään jää entistä vähemmän aikaa. Vapaa-aikasi täytät pienten videopätkien katselulla joukkoliikennevälineissä. Voit kuunnelle minun ja muiden juttuja kyllästymiseen asti iPod puhelimella tai oikealla ipodilla. Ja tietenkin käytätät vielä tästä liikenevän aikasi ympäristösi dokumentointiin, kuvaamiseen ja podcastien sanelemiseen (podcasting). Digitaalisesta elämästäsi tulee täydellinen. Kaikki muu on todellista ja häipyy vähitellen unholaan. Vain se, minkä olet onnistunut tallentamaan ja siirtämään digitaaliseen todellisuuteen on jonkin arvoista.

Digitaalista emäntää etsimässä

Tervehdys, julkaisen ensimmäisen postini. En ole vielä keksinyt tapaa siirtää kuvaa blogin sivupalkkiin. Ehkä täältä löytyy digitaalinen emäntä, joka tietää neuvoa, miten kuvan laittaminen onnistuu. Innostuin tästä palvelusta nähtyäni, että Takapiru julkaisee paimenkirjeitään myös Pressossa. Päätin määritellä omaksi toimialueeksi digitaalisen elämänmuodon etsimisen ja erityisesti minua kiinnostaa, miten pystyn bloggaamaan kännykän avulla. En ole vielä kokeilut kuvien siirtoa. Mutta tästähän se alkaa.

Perunamuusikokous

Perunamuusikokous: mashup, meshup, barcamp, basecamp jne.

Tietoja

DIGIELÄMÄ HUKASSA?

Digielämää Etsimässä linjaksi on vähitellen valikoitunut digitaalisen vempaimien, palvelujen ja todellisuuden välissä keikkuminen. Yritän selvittää itselleni, mitä on Web 2.0, Mobile, joka-paikan-tietotekniikka, sosiaaliset verkot, blogosphere meillä ja muualla, Google ja Yahoo, Apple ja Microsoft, Nokia ja muut mobilet, asiakaslähtöisyys ja käyttäjäkeskeinen sisältötuotanto.

PRESSO YHTEISÖNÄ

Presson blogit on ensimmäinen verkkopaikka, jossa tunnen yhteisöllisyyttä. Olen oppinut tuntemaan muutamia bloggareita. Hyviä sosiaalisia verkostoja on varmaan muuallakin, mutta olen useimmiten itse jättäytynyt sivulle, syrjään, omiin oloihini ja etäiseksi. Muut päiväkirjani ovat palvelleet vain omia, tai rajatun projektiryhmän tarpeita. Pressossa yritän siirtyä henkilökohtaisempaan kirjoittamiseen. Seulon silmiini tulvivaa tieto ja muokkaan tarjolla olevasta, jotain, johon tulee edes ripaus omaa näkemystä, omia oivalluksia ja selkeitä kannanottoja. Oman äänen löytäminen on työlästä. Olen kirjoittanut blogeja ennen blogien syntymistä, joutunut kipuamaan luovan ja itsenäisen kirjoittamisen portaikossa pimeydessä kohti valoa. Ehkä siellä jossain, rappusten yläpäästä löytyy ovi Digitaaliseen Elämään?

KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN SISÄLTÖTUOTANTO

Kiitän lukijoitani ja toivotan hauskoja lukuhetkiä. Paremman puutteessa, tarjoan vihjeitä digitaalisen elämän mahdollisuuksista ja sudenkuopista. Tiedän, että monet ovat löytäneet tien todelliseen elämään. Pitäkää huolta itsestänne. UGC = user generated content on eräs digitaalisen elämänmuodon osastoista. Tämän käyttäjälähtöisen sisältötuotannon mahdollisuuksia ei vielä ole laajasti oivallettu meillä. Siksi vilkuilen uteliaana Amerikan ja Aasian trenditehtaiden suuntaan. Mutta meillä suomalaisilla olisi hyvät edellytykset uusien markkinarakojen raivaamiseen. UGC vaatii ahkeran yhteisön. Ehkä Pressosta muodostuu sellainen.

En kirjoita nimimerkin suojasta.

Terveisin

Helge Keitel
Kuningattarenkatu 13 B
07900 Loviisa, FINLAN
Mobile: + 358 50 309 2021
Sähköposti: helgekeitel@gmail.com
Koti: http://www.kknet.fi